Vilkaisin viime viikolla videokuvaa Sorsasalon raveista: Vettä satoi ja tuuli lähes myrskyn voimalla. Hevoset juoksivat pimenevässä illassa rapaisella radalla. Ihmettelen, mistä löytyy motivaatio osallistua varsinkin, jos hevosen mahdollisuudet menestyä ovat heiveröiset. Kun ajot on ajettu, edessä on pahimmillaan muutaman sadan kilometrin kotimatka säkkipimeässä yössä. Ymmärrän jotenkin, että omaa ei-niin-menestyvääkin harrastehevosta jaksaa lähteä ajamaan tai viemään ajettavaksi, ja ammattivalmentajallehan kyseessä on toki työ, kuten ammattikuskillekin, joiden  lienee vaikea kieltäytyä kunniasta? Mutta sittenkin: lähdepä jonnekin jorpakkoon ajamaan iltaraveissa kahta hevosta, joista toinensitten  jääkin pois ja toinen hpl. Ja seuraavana päivänä uudestaan jossain muualla. Hirveää raatamista! Nostan hattua!