Vaalitulos on taas kerran yllättänyt Helsingin kulttuurijengin, joka ei äänestä keskustaa eikä persuja. En äänestänyt minäkään, mutta en hämmästynyt. Nyt sitten väännetään analyysiä kahtiajakautuneesta Suomesta ja kalliolaisten kuplasta. Enimmäkseen turhaan.

Seuraavaksi saamme varmaan lukea juttuja, joissa tehtyjä päätöksiä leimataan siltarumpupolitiikaksi. Siltarumpuja on helppo pilkata Helsingin seudulla, jossa joukkoliikennevälineet suhaavat kaduilla ja kiskoilla muutaman minuutin välein eikä oma auto ole  välttämätön elämän edellytys kuten maaseudulla. Vielä tärkeämpää on, että esim. maidon ja puutavaran kuljetukset onnistuvat. Ne ovat vaakalaudalla hirviömäiseen kuntoon ajautuneilla teillä. Minä en niistä kaupunkilaisena kärsi, mutta sympatiani ovat täysin niiden puolella, jotka yrittävät pysyä leivän syrjässä kiinni urautuneen ja kuoppaisen liejurännin päässä sijaitsevilla kotikonnuillaan.

Kohta alkaa myös raakkuminen aluepolitiikasta. Kun pääkaupunkiseudulle sijoitetaan jokin valtion laitos tai halutaan saada valtion rahaa jollekin hankkeelle kuten pisararadalle tai Helsingin keskustakirjastolle, sen todistellaan hyödyttävän koko maata. Kun muualle maahan kohdennetaan tai pikemminkin yritetään kohdentaa vastaavia hankkeita, ne ovat (haitallista) alueellistamista tai aluepolitiikkaa, toitottaa etelän media. Pääkaupunkiseudun media ajaa tietenkin pääkaupunkiseudun asiaa. Se ei ole yllättävää eikä moitittavaa. Yle sen sijaan on meidän kaikkien kustantama media, jonka huomion tulee kantaa kehä kolmosen ulkopuolelle tavalla, joka ei lähtökohtaisesti lyö korville kumpaakaan "kahtiajakautuneen Suomen"  osapuolta.

Myös median ja Juha Sipilän kuherruskuukausi päättyy, kun arki alkaa. Ennen pitkää Sipilä esiintyy koomisena tai omituisena hahmona kolumneissa, sketseissä ja näytelmissä kuten Vanhanen aikoinaan. Toivoa sopii, ettei meno ylly yhtä vastemieliseksi kuin Ahtisaaren pilkkaaminen; hänkään ei ollut Helsingin kulttuurijengin mieleen, vaikka olikin vasemmiston eikä naurettavan keskustapuolueen edustaja.