Joulunalusviikolla postilaatikosta tipahti vuoden viimeinen rotuyhdistyksen lehti Havannalainen. Jälleen kerran: kiitokset niille, jotka jaksavat raapia kasaan tämänkin aviisin meidän vapaamatkustajien iloksi. Ihanaa, että lehdessä on vielä perinteisiä joulutervehdyksiä. Niiden suunnittelussa oli nähty vaivaa ja saatu aikaan viehättäviä kokonaisuuksia. Toivottavasti tämä perinne ei katkea. Koiramme-lehtihän joutui lopulta nostaamaan kädet pystyyn ja syystä; kasvattajien ja rotyhdistysten joulutervehdykset kävivät  jo kovin vähiin. Netti on varmaan tämänkin muutoksen aiheuttanut.

Jobinpostiakin Havannalainen sisälsi. Taas on riitaannuttu, ja toinen lehdentekijöistä nostaa kytkintä. Voi voi. Riitelyllä on yhdistyksessä "kunniakkaat" perinteet. Sitähän on nähty vuosikymmenestä toiseen. Se ei toki ole tyypillistä vain Havannalaiset ry:lle. Onkohan tässä maassa yhtään sopuisaa yhdistystä tai muuta vastaavaa organisaatiota? Tuskin. Me ihmiset nyt vaan olemme sellaisia, että sukset menevät helposti ristiin. Ja koska on kyse vapaaehtoisista hommista,  on  helppo lyödä hanskat tiskiin päinvastoin kuin esimerkiksi työpaikalla. Ei kai kukaan omaksi mielipahakseen viitsi vapaaehtoistyötä tehdä! Joo. Kohta on taas vuosikokous, jossa valitaan uusia typpejä luottamustehtäviin. Voisikohan valinnoissa kiinnittää huomiota yhteistyökykyisyyteen? Suattaa olla vaikeeta.  Mistäpä sitä  etukäteen tietää, miten henkilökemiat natsaavat.
 
Lopuksi kaino toivomus: ei pitkiä tekstejä värilliselle/kuvia sisältävälle pohjalle, kiitos. Saattaa näyttää ruudulla taitto-ohjelmassa kivalta, mutta useimmiten lähinnä haittaa lukemista. Tätähän harrastavat "oikeatkin" julkaisut, vaihtelevalla menestyksellä. Juuri olen lukemasssa kirjaa, jossa on välillä tekstiä melko tummanharmaalla pohjalla. Rasittavaa.