Luin vaihteeksi dekkarin. Luettavaksi valikoitui kirjaston pikalainahyllystä Camilla Läckbergin Leijonankesyttäjä. Kirjailija on minulle aikaisemmin tuntematon. Kansiliepeessä häntä kehuttiin painosten kuningattareksi tms. ja kerrottiin, että Läckbergin kirjoja on myyty 12 miljoonaa yli 50 maassa, ellen muista väärin. Ihmettelen!

Ainakin Leijonankesyttäjä on minusta  tusinadekkari. Jos olisi ollut parempaa tekemistä, en olisi sitä lukenut. Rikoksia tutkivat kirjailijanainen Erica ja hänen poliisimiehensä Peter. Hohhoijakkaa, miten muovisia.  Pahiksissa on enemmän särmää. Rikokset ovat karmeita, niin kuin ne nykydekkareissa pakkaavat olemaan. Kuka nyt viitsisi jostain tavismurhasta kiinnostua, siitä että joku vain ampuu, tai puukottaa tai myrkyttää jonkun. Boring! Juonessa on joitakin näppäriä käänteitä, varsinkin aivan lopussa, kunhan jaksaa sinne saakka kahlata.

Luulenpa, että tämä tutustuminen Läckbergiin riittää minulle. Edellinen lukemani ruotsalainen dekkari, Varjopoika, on Leijonankesyttäjään  verrattuna laadukas.