Pistipä taas silmään tyypillinen mikä koirarotu meille -kysely, jossa yhtenä kohtana oli herkkähaukkuisuus. Siis onko havannankoira herkkähaukkuinen? Jos vastaan mahdollisimman lyhyesti, sanon että on ja ei!

Sitten vastaus vähän pitemman kaavan mukaan. Rotumääritelmä kertoo havannasta seuraavasti: Poikkeuksellisen valppautensa vuoksi helppo kouluttaa varoittamaan vieraista. Mitä tämä varoittaminen on, ellei haukkumista? Valppaus puolestaan on halua olla tarkasti selvillä, mitä ympäristössä tapahtuu. Rotumääritelmän mukainen havannankoira ei ole mihinkään reagoimaton, mykkä zombi.

Mikään turhan räkyttäjä havanna ei kuitenkaan ole, tai sen ei ainakaan pitäisi olla. Ilman muuta haukkuherkkyydessä on yksilökohtaisia eroja. Omista koiristani kaksi ensimmäistä, Minni ja Ines, olivat varsin hiljaisia. Synnynnäisten ominaisuuksien lisäksi asiaan vaikutti varmaan myös se, että ne elivät pentuaikansa laumassa, jossa pomona vaikutti kultainennoutaja ja sen oikeana kätenä setteri. Näiden koirien toimenkuvaan ei todellakaan kuulu räkyttäminen, ja mallioppimisen kautta niiden pidättyvyys äänenkäytössä vaikutti uskoakseni myös Minniin ja Inekseen.

Nykyiset koirat ovat vähän äänekkäämpiä. Ne haukkuvat esim. ovikellon, mutta lopettavat käskystä, mitä nyt Tuisku-muorilla on vähän vaikeuksia totella; se sanoo mielellään  viimeisen sanan. Puutarhamökillä ne ilmoitttavat ohikulkijat. Tätä käytöstä ei ainakaan yhdessä kesässä saatu kitkettyä pois. Saa nähdä, onnistuuko se ensi kesänä. Vihellysmerkistä ne tosin lopettavat haukkumisen. Lunan suu tahtoo herkimmin aueta myös kävelylenkeillä. "Odota" -komento saa sen kuitenkin nopeasti aisoihin - siis yleensä.

Koiran turhaan haukkumiseen pitää joka tapauksessa puuttua jo sen ollessa pentu. Koulutuksen tulokset ovat yleensä mainioita, jos omistajalla on halua paneutua asiaan. Hyvä esimerkki on naapuritaloon otettu volpino. Toisen koiran nähdessään se aloitti jo kaukaa kimakan haukkumisen. Ehdin jo ajatella, että siitä saatiin kulmakunnalle kunnon räksy. Vielä mitä. Omistaja oli kylliin fiksu mennäkseen pentukurssille ja sai ilmeisesti hyvät ohjeet. Eipä aikaakaan, kun volpino jo käyttäytyi oikein kauniisti, tavalla josta oma Lunani voisi ottaa oppia.