Paikallinen aviisi SS kertoo hurjassa nosteessa  olevasta lajista: Se kehittää kuntoa enemmän kuin peruslenkkeily. Haastaa koko kroppaa enemmän kuin peruslenkkeily. Treeni metsän siimeksessä rauhoittaa enemmän kuin peruslenkkeily asvalttiviidakossa. Laji on nimeltään polkujuoksu! (Minusta tätä sanottiin ennen maastojuoksuksi.)

No heh. Me koiranomistajat olemme tienneet nämä asiat aina. Varsinkin kasvavan pennun on parempi liikkua vaihtelevassa maastossa kuin jumputtaa kovalla, tasaisella kadulla. Maastossa pentu oppii mukana seuraamistakin kuin itsestään. Jos se irtaantuu liian kauaksi, on helppo astua polulta syrjään ja kyykistyä jonkin kiven tai puskan taakse. Eipä aikaakaan, kun pentu keksii olevansa yksin suuressa metsässä, tekee täyskäännöksen ja palaa hilppulat vinkuen pitkin polkua  - ja hujahtaa ohi. Jarrut pohjaan. Missä ihminen on? Nyt on otettava nenä käyttöön! Muutama pyörähdys, jo löytyy tuttu haju, ja riemastunut koira rynnistää piilossa istujan syliin. Sitten jatketaan matkaa, pentu yhtä kokemusta viisaampana. Kokemusta karttuu, ja pentu oppii nopeasti pitämään silmällä, missä ihminen on, eikä päinvastoin.

Metsä on myös täynnä tuoksuja ja hajuja. Sammalpohjainen ikikuusikko tuoksuu erilaiselta kuin paahteinen männikköharju. Soistuneen niityn helteessä raskas tuoksu häviää, kun eteen aukeaa tuulinen järvenselkä, jolta kantautuu veden haju. Lehdon läpi kulkiessa tuoksuvat keväällä tuomet, vähän kuivemmassa rinteessä pian pihlajat. Ihminen ei voi edes aavistaa, mitä kaikkea koira saa irti maastolenkin hajumaailmasta. Joskus talvella saa joitain vihjeitä, kun eläinten jäljet ovat näkyvissä lumella.

Metsä tarjoaa elämyksiä, vaikka ei liikkuisikaan kuin lähimaastossa. Olen istunut koirien kanssa "vuorella" katsomassa, miten lumimyräkkä lähestyy horisontista ja muuttaa puolessa tunnissa syksyn talveksi. Olen pelännyt henkeni puolesta ollessani koirien kanssa metsässä, kun meidät yllätti trombi tai syöksyvirtaus tai mikä se nyt olikaan. Mahtavaa! Olen kävellyt kuulaana kevätaamuna henkikannolla nuoressa koivikossa, jonne ei sulan maan aikana päässyt, mukanani sydämen kyllyydestä juokseva Wilma-setteri. Wilma muisti kokemuksen lopun ikäänsä. Aina kun kuljimme vähän kauempaa hiekkatietä koivikon ohi, Wilma yritti lähteä koivikkoon päin.

Metsä rauhoittaa, puhdistaa ja elvyttää. Kun kunnon lenkki metsässä on ohi, ruumis on väsynyt ja mieli levollinen.

SS:n artikkeli opastaa, että polkujuoksuun tarvittavia varusteita ovat mm. sopivat kengät, säärystimet tai kompressiosukat, juomareppu, kello jossa gps, energiapatukka, energiageeli, avaruuslakana, puhelin, kartta. Just. No joo, kilpailuhenkisestä juoksemisesta on tietennii tuossa kyse, mutta meille hitaasti kiiruhtaville ovat hintansa väärti kunnolliset kengät ja hyvä gore texistä tai vastaavasta materiaalista tehty puku.