Milloinkahan viimeksi olen lukenut Kaari Utrion teoksen? Enpä muista, mutta kirja oli Eevan tyttäret, joka ei ole romaani vaan naisen historiaa käsittelevä tietokirja. Nyt kuitenkin tarttui kirjaston pikalainahyllystä mukaan Utrion uusin romaani Seuraneiti. Jostain - luultavimmin Hesarista - oli sattunut silmään myönteisiä kommentteja Seuraneidistä, joten ajattelin, että katsotaan.

Utriolle tyypillisesti Seuraneiti on historiallinen romaani. Eletään autonomian ajan Suomessa. Engelin suunnittelema Helsingin keskusta on vasta muotoutumassa. Kaukana Kajaanissa vaikuttaa rikas vanha neiti Waldau, ja Kelhon pikkupappilassa Iisalmen lähellä kaunis LInda, jonka sattumalta kohtaavat tukkukauppias Claes Carleson ja senaatin kopisti Victor Waldau. Herrat tietenkin rakastuvat kauniiseen Lindaan. Lopussa rakastavaiset saavat toisensa, mutta enpä kerro, ketkä. 

Seuraneidin juoni on ennalta-arvattava. Hyvikset ovat kirkasotsaisia ja neuvokkaita, pahikset sisältä mätiä ja typeriä. Vanha neiti Waldau on Utrion oman luonnehdinnan mukaan "riiviö". Hänen  roolinaan on laukoa sopimattomia totuuksia herrasväen kauhistukseksi. Ja pahakin saa palkkansa. Teos noudattelee siis historiallisen viihteen konventioita, aivan tietoisesti toki. Näissä historian raameissa Utrio heittelee kaikenlaista piikkiä nykyajan elämänmenosta, tulkitsee lukija. Hauskinta kirjassa on kuitenkin ajankuva: tapakulttuuri, ruoka, elinkeinot, matkustaminen, eri säätyjen asema jne. 1800-luvun alkupuolen Suomesta välittyy eloisa kuva. Murrosaikoja elettiin silloinkin.

Seuraneidin parissa viihtyy. Aina ei tarvitse olla niin ryppyotsainen!