Parhaasta on helppo aloittaa. Sofi Oksasen Puhdistus on harvinainen lukuelämys. Kirjan alkupuolella oleva kuvaus Aliide Truun pihalle pyörtyneestä, heräilevästä  Zarasta on mykistävä. Jostain syystä minulle tuli siitä mieleen musiikki, ehkä kaanon? Luulen, että kirjoitan tästä teoksesta joskus vähän enemmän.

Monika Fagerlundin Amerikkalainen tyttö on myös hieno, mutta ei paini Puhdistuksen kanssa samassa sarjassa. Tässä teoksessa lukijan palkitsee kielen ja rakenteen omaperäinen verkko. Kirjan jatko-osasta Säihkenäyttämöllä, jonka voi lukea myös itsenäisenä teoksena, en pitänyt yhtä paljon. Jotenkin tuntui, että edellisen kirjan ideat olivat siinä vähän väljähtyneessä uusiokäytössä.

Hannu Väisäsen teokset Toiset kengät ja Vanikan palat tuli luettua  omaelämäkerrallisina, niin läheltä oikeaa Hannu Väisästä päähenkilö liippaa. Kirjoissa on viehättävää hiljaista huumoria. On mielenkiintoista  seurata, miten päähenkilön ominaislaatu ja ammatillinen kutsumus kehittyvät ja murtautuvat esiin ympäristössä, joka ei  ole kaikkein suotuisin vaalimaan kuvataiteilijan taimea. Kuvauksen visuaalisuus antaa lukijalle mahdollisuuden tavoittaa jotain siitä, miten kuvataiteilija hahmottaa näkemäänsä.

Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie oli tuoreeltaan niin hyvä, että lisään sen listaan. Jos yrittäisin nyt sanoa jotain tähdellistä tastä teoksesta, se voisi olla hankalaa. Kertooko tämä enemmän teoksesta vai itsestäni (muistista?),  on sitten toinen juttu.

Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max on virkistävä esikoisteos. Aihe (siamilaisten kaksostan elämä) on persoonallinen. Teoksen kieli on monin paikoin vähän kankeata varsinkin dialogeissa, mutta ei kiusaa liikaa. Parkkisen teos onnistuu erottumaan massasta, millä on nykyisessä informaatiotulvassa merkitystä, valitettavasti.

Marko Kilven Finlandia-ehdokas Kadotetut on hämmästyttävä teos. Ei sisältönsä vuoksi - siinähän Kilpi käyttää materiaalina mm. julkisuudessakin olleita rikoksia - vaan ilmaisuvoimaisen, täsmällisen, vaivattoman, upean kielen vuoksi. Myös henkilöiden persoonallisuus hahmottuu uskottavasti ilman sitä kliseisyyttä, mikä dekkareita saattaa vaivata. Kadotetut on "oikeaa" kirjallisuutta eikä "vain" dekkari.