Kesälläkin on tullut luettua kirjoja, vaikka en ole niistä kirjoittanutkaan. Verryttelen nyt vähän syyskauden kirjasumaa varten kommentoimalla lyhyesti muutamaa kirjaa. 

A.J. Finn: Nainen ikkunassa Tätä teosta mainostettiin joskus alkukesästä maailmanlaajuisena arvostelu- ja myyntimenetyksenä. Kaiapa se sellainen on. Itse en juuri vaikuttunut, mutta ei kirja huonokaan ole. Posttraumaattisesta stressistä kärsivä Anna näkee ikkunastaan, että vastapäisessä talossa tapetaan nainen. Stressiään Anna hoitaa imemällä punaviiniä ja nappaamalla rauhoittavia, mikä on tuhoisa yhdistelmä selväpäisyydelle, ainakin ympäristön mielestä. Kenttä kääntyy -  kuten raviurheilijat sanovat - muutamaan kertaan, minkä jälkeen päädytään ennakoitavissa olevaan loppuratkaisuun. Teoksen kieli ilmentää onnistuneesti päähenkilön  sekopäisen hermostunutta ja ahdistunutta olotilaa.

Leena Krohn: Kadotus  Ilahduttavan ohut sekä viehättävä ja hauska mutta ei hampaaton kirja.  Idea on simppeli: Helsingissä vietetään Taiteiden yötä. Kourallinen ihmisiä kadottaa siellä jonkin esineen. Esineet eivät juuri ole kalliita, joukossa on jopa lyijykynä. Silti ne päätyvät löytötavaratoimistoon. Kunkin esineen ja se omistaneen ihmisen ympärille rakentuu pieni tarina, jonka mainiona kulissina Taiteiden yö toimii. Esillä on jos jonkinlaista taidetta, jota tarkastellaan usein lempeän sarkastisesti. Niin tulkitsin,  mutta voin olla väärässäkin.

Enni Vanhatapio: Absentia Absentia on Enni Vanhatapion esikoisteos. Kuten esikoiskirjailijat nykyään, Vanhatapiokin on valmiinoloinen kirjailja. Absentiassa sekoilevat lahjakkaat sisarukset Kaisa ja Aava. Elämä takkuaa, mutta Kaisan tueksi asettuu häntä vanhempi, omistavaksi osoittautuva  Olavi. Sitten Kaisa katoaa, Minne, se selviää kymmenen vuoden kuluttua. Tapahtumat siirtyilevät aikatasoista toiseen, mikä onneksi kerrotaan ilmoittamalla vuosiluku. Välillä nimittäin joutuu keskittymään pysyäkseen kärryillä, missä mennään. Joskus kerronnassa on ylityöstetyn kikkailun makua. Enimmkseen  kuitenkin ajattelin, että kirjoittajalla on persoonallinen ote asiaansa, että kyse ei ole  temppuilusta temppuilun vuoksi. 

Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset  Tämä teos yllättää. Sen tarina perustuu Pekka Nikruksen taidevalokuviin, joita on on myös esillä kirjassa. Kuvissa esiintyvvillä lapsilla on esimerkiksi eläimen kuono tai peikon korvat. Itse romaanissa ollaan tutkimusmatkalla Luoteis-Venäjällä 1800-luvun alussa. Tutkimusapulainen Iax Agolasky kirjaa muistiin havaintojaan "metsäihmisistä", jotka olivat hänen esimiehensä, ranskalaisen tutkijan  Moltiquen mielestä Paflagonian kansan jälkeläisiä. Agolasky kuitenkin huomaa, että kyse on metsään tuoduista lapsista, joilla on jokin anomalia tai puute. Hän haluaisi suojella lapsia. Retkellä avustajina olevat miehet haluaisivat sen sijaan joko tappaa lapset tai ottaa erikoisimmat vangeiksi viedäkseen heidät näytteille, maksua vastaan tietysti. Moltiquella ei ole kantaa asiaan, koska hän  menettää järkensä. Paflagonian perilliset on virkistävällä tavalla erilainen, ja erilaisuudestahan siinä onkin kyse.