Eipä ole paljon tullut näppiksen ääressä istuttua. Syykin on aika selvä: kevät. Helleaalto käänsi katseen ja toimeliaisuuden puutarhaan, mutta siitä ehkä enemmän omassa jutussaan. Aina olen kuitenkin lukenut kirjoja, oli helle tai ei. Viime aikoina homma on kuitenkin tökkinyt pahemman kerran. Johtuneeko aivosumusta, vaikka en ole koronaa sairastanutkaan...

Hyvät tai hyviksi arvioidut teoksetkin ovat jääneet kesken. Muutama esimerkki. Jhumpa Lahiri: Missä milloinkin; veto loppui sivulla 47. En siis päässyt edes sille 50. sivulle, johon pyrin lukemaan kirjan kuin kirjan. Teoksen päähenkilö haaluilee siellä täällä ja niitä näitä. Joopa joo.

Joyce Carol Oates: Elämäni rottana; jaksoin sivulle 70. Alkoi ärsyttää irlantilaistaustaisen perheen alleviivaava, stereotyyppinen irlantilaisuus. Sillä varmaan pohjustetaan  tulevia ratkaisuja. Ja saattaahan olla, että irlantilaiset jopa olivat tai ovat sellaisia, jollaisiksi heidät kirjallisuudessa usein kuvataan. Minua ärsyttää myös Oatesin tapa käyttää tämän tästä sulkeita. Ne eivät tuo mitään lisäarvoa tekstiin. Sitä paitsi minusta on ennenkin tuntunut, että Oates pitää lukijaa tyhmänä ja varmistelee sen vuoksi jos jotenkin, että pysyyhän tuo hölmö kärryillä. Oatesin teoksen perusasetelma on kuitenkin kiinnostava. Uskoakseni luen sen, kunhan aivosumu on päästäni  hälvennyt.

Ildefonso Falcones: Sielujen maalari tyssäsi heti alkuun eli sivulle 19. Vastaan tuli jokin opettavainen, selittelevä  historiapläjäys tms. Kiitos mutta ei kiitos.

Nyt tankkaan kapellimestari Hannu Linnusta kertovaa teosta Linnun radalla, jonka on  kirjoittanut Pekka Hako. Tämäkin teos oli jäädä kesken. Tällä kertaa en kuitenkaan antanut periksi, koska fanitan Hannu Lintua. Olenkin menossa jo sivulla 107 ja epäilemättä luen koko teoksen. Hannu Lintu on teoksessa Hannu. Se ei tunnu oikein istuvan teoksen jäykän korrektiin tyyliin, eikä Hannu Lintu myöskään ole lukijalle mikään "Hannu"  eli tuttava. Mutta mikä olisi vaihtoehto? Sitä ei taida olla. Koko nimen tai pelkän sukunimen käyttö toisi omat ongelmansa. Eli Hannulla mennään, ja siihen saa lukijakin tyytyä.