Sirpa Kähkösen uusimman teoksen koko nimi on 36 uurnaa Väärässä olemisen historia. Kuten tunnettua, se on valikoitunut Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnostahan kilpailevat vain romaanit. Kähkönen kuitenkin toteaa tässä teoksessaan ainakin kahteen kertaan: jos tämä olisi romaani. No joo, jos Juha Hurmeen Niemi on romaani, niin tokihan 36 uurnaakin on. En itse asiassa mietiskellyt koko genren ongelmaa, ennen kuin Kähkösen oma kommentti tuli vastaan enkä oikein usko, etteikö kirjailijakin pitäisi tätä teostaan romaanina. 

Kähkönen on kirjoittanut teoksen äitinsä kuoleman jälkeen,  äidistään, itsestään ja suvustaan. Suvun vaiheitahan hän on käsitellyt aikaisemmissakin, ns. Kuopio-sarjan teoksissaan, jotka olen mielihyvin lukenut. Tähän teokseen en jostain kumman syystä päässyt  ensi alkuun  sisälle. En tarkoita, että se olisi vaikeatajuinen tai jotain, mutta huomasin lukevani sitä pakkopullana. Että tämähän on  Kähkösen teos, olen aina pitänyt Kähkösen teoksista, kaikki Kähkösen teokset ovat hyviä, tämänkin täytyy olla. Etteenpäin sano mummo lumessa.

Miksi lukeminen siis takkusi? En ole keksinyt muuta syytä kuin sen, ettei Kähkösen äidin elämä jaksanut kiinnostaa. Toki yksityisen avulla voidaan kuvata yleistä, tässä tapauksessa äidin ja tyttären ikiaikaista konfliktia, isien tekojen vaikutusta kolmanteen polveen, vaikenenemisen ja vaientamisen kulttuuria sukujen keskuudessa, elämän arvaamattomuutta,  lähihistorian käännekohtia, niin että kyse ei toki ole vain Kähkösen äidistä.

Mutta mutta. Olin kai edistynyt romaanin puolen välin paikkeille huomatessani, etten enää luekaan sitä, koska on "pakko"; luen koska teksti on koukuttanut minut. Vähitellen ilmaisu niin sanoakseni fiktiivistyy, siinä on entistä enemmän painoa sillä miten sanotaan kuin "vain"  mitä sanotaan. Olen huomaavinani Kähkösen tyylissä uusiutumista, myös tavalla josta en aina ole niin innostunut. Mielestäni kierrokset kuitenkin ansiokkaasti lisääntyvät loppua kohden, ja tulos on vaikuttava. Niinpä vain Kähkönen jälleen kerran rynnisti voittajana maaliin, ja lukija sai nöyrtyä. Eräät osaavat. Kiitos!