Pajtim Statovcin esikoisteos Kissani Jugoslavia oli menestys. Minua siinä viehätti eniten tietty arvoituksellisuus; en oikein välitä puhkiselitetyistä viritelmistä. Statovcin uutuudessa Tiranan sydän ollaan jälleen rikkonaisella Balkanilla. Tarinan alkaessa sen päähenkilö Bujar on 14-vuotias. Hänen albaaniperheensä on muuttanut Kosovosta Albanian puolelle Tiranaan. Isä on kuolemaisillaan. Ennen kuolemaansa hän pyrkii juurruttamaan poikaansa albaanien elämänarvoja.  Isän otteen kirvottua perhe kuitenkin hajoaa. Bujar ja hänen ystävänsä ja rakastettunsa Agim päättävät paeta Italiaan, albaanien onnenmaahan. Italiasta Bujarin matka jatkuu Berliiniin, Madridiin, New Yorkiin ja lopulta Suomeen.

 
Bujarin persoonallisuus on häilyvä. Biseksuaalina ja transvestiittina hän voi nostaa siitä esille miehisen tai naisellisen puolensa. Hyväksikäytettynä hänestä tulee myös hyväksikäyttäjä, joka suhtautuu totuuteen joustavasti ja suojautuu rakentamalla itselleen kulloiseenkin tilanteeseen ja ihmissuhteeseen sopivan persoonan ja  taustan. Albaani hän ei halua olla vaan esiintyy italialaisena. Bujarin sisimmässä on märkivä haava. Miksi, sitä ei voi tässä kertoa, koska se olisi juonipaljastus.
 
Bujar on myös pakolainen ja mamu, muukalainen siellä minne kuolloinkin ajautuu. Pakolaisuuden tai siirtolaisuuden käsittelyssä tekstiin tulee raportoiva ja jotenkin opettavainen sävy, mikä on hiukka rasittavaa. Joka tapauksessa Bujar elää moninkertaisessa marginaalissa ja pakenee jalansijaa etsiessään myös itseään ja muistojaan. Ja minne hän lopulta päätyy? Tiranaan.
 
Tiranan sydän on kelpo kirja. Siinä on hienosti kirjoitettuja, koskettavia jaksoja mutta myös vähän laahaavaa, turhalta tuntuvaa  selostamista. Tässä teoksessa ei ole "arvoituksia", absurdiutta, tulkintaan houkuttelevaa symboliikkaa - you name it - mikä oli minulle pienoinen pettynys. Odotan kuitenkin kiinnostuneena Statovcin seuraavaa teosta; toivottavasti sellainen on joskus saatavilla.