Hannu Väisänen on vaihteeksi julkaissut kertomuskokoelman, tällä kertaa nimeltään Apupata. Alun perin jutut on liepeen mukaan julkaistu kolumneina eri lehdissä. Ne ovat tiiviitä välähdyksiä Väisäsen elämästä Ranskan maaseudulla, jossa hän nykyisin asuu. Juttuja lukee ilokseen. Mukana on lempeää huumoria,  itseironiaa unohtamatta. Odotan aina - muistaen sen mainion alttaritaulujutun -  että Väisänen kirjoittaisi taiteensa luomisprosessista ja vastaanotosta, mutta eipä niitä tällä(kään) kertaa juuri käsitelty. Mutta ehkä seuraavalla? Jään odottamaan Väisäseltä "oikeaa" romaania. Mitähän Anterolle kuuluu?