Luen tietokirjallisuutta koko ajan, viime aikoina jopa enemmän kuin fiktiota, mutta kirjoitan tietokirjoista tässä blogissa vain harvoin. Nyt teen poikkeuksen.  Aarno Malinin teos Pimeyden ytimeen ansaitsee huomiota. Sitä se on toki saanut myös mediassa. 

Pimeyden ydin kertoo asioista, joita me tavikset harvemmin kohtaamme edes netissä, ellemme sukella Tor-verkon syvyyksiin kuten Malin on tehnyt. Malin on perehtynyt varsinkin Tor-verkossa käytävään huumekauppaan ja onnistunut luomaan eräänlaisen  luottamussuhteen  sen toimijoihin. Torin huumekauppaa Malin kuvaa  asiallisesti, kauhistelematta. Tulee mieleen, että hän haluaa edelleenkin säilyttää mahdollisuuden kommunikoida huumepiirien kanssa. Joka tapauksessa lukijalle tulee selväksi, miten netti on muuttanut huumekauppaa. Se mahdollistaa huumeiden käytön lisääntymisen ja arkipäiväistymisen pienentämällä sekä myyjän että ostajan riskiä.

Huumekaupan lisäksi Malin käsittelee esimerkiksi asekauppaa ja Tor-verkon kautta tehtäviä tietovuotoja ja niihin liittyvää kiristämistä esimerkkinään Vastaamon tapaus. 

Todelliseen pimeyden ytimeen mennään kuitenkin vasta luvussa, joka käsittelee sadistista lapsipornoa. Vaikka Malin sanoo jättäneensä kirjasta pois kaikkein kauhistuttavimmat esimerkit, nekin jotka hän on ottanut mukaan, ovat kuvottavia, uskomattoman hirveitä, jotain sellaista mitä asiaan perehtymätön ei osaa kuvitellakaan. Ei ihme, että Malin on  joutunut purkamaan asiaa terapiassa. Tosin terapeutti oli ilmoittanut, ettei halua kuunnella näitä tapausselostuksia.

Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. Jotenkin näin runoili Eino Leino aikoinaan. Ajatus on kaunis, mutta  en ole uskonut siihen koskaan. Malinkin sanoo sen suoraan: keskuudessamme on käsittämättömän pahoja ihmisiä. Kokonaan eri asia on, miten heistä on tullut sellaisia. Voimme tietenkin spekuloida, miten   perimä ja kasvuolosuhteet ja sen semmoiset vaikuttavat ihmisen kehitykseen, mutta sadistisen lapsipornon uhrin kannalta sillä ei ole mitään merkitystä.  Hänellä ei ole pienintäkään syytä "ymmärtää"  tekijää, joka tuhoaa hänen elämänsä.

Pahuus ei ole jotain, mikä on ulkopuolellamme. Jakolinja kulkee itse kunkin pään sisällä. Aina ei ole helppoa tietää, mikä on pahaa, mikä hyvää, eikä mustavalkoisuuteen kannata sortua. Mutta rajankäyntiä niiden välillä tarvitaan. Sinisilmäisyys ei auta.