Tapahtui pääsiäisenä puutarhamökillä: Koirat olivat ensimmäiset kaksi päivää enimmäkseen hiljaa. Rajanaapurit puuhastelivat tonteillaan ja ohi kulki porukkaa, mutta koirat eivät juuri reagoineet. Vautsi vau! Ovatko ne lopulta oppineet, etteivät hälytykset ole tarpeen?

Kunnes sitten vähän kauempana asuva mökkiläinen koirineen tallaa tiellä, huomaa koirat pihalla ja tulee portille. Käydään seuraava keskustelu. Naapuri: - Ei tainneet nuo koirat huomata meitä? Minä: - Onneksi eivät! Tässä vaiheessa toivoin hartaasti, että naapuri älyää jatkaa matkaa, mutta ei. Sen sijaan hän kysyy: - Haukkuuko ne? Minä: - Varmasti! Nyt koirat huomaavat vieraan ihmisen ja koiran portilla, ryntäävät tietenkin sinne ja haukkuvat minkä kitusista lähtee. Naapuri ei tässäkään vaiheessa häivy heti portilta, vaan seisoo pitkän tovin koiria pällistellen. Kipakka mielipide pyörii kielen päällä, mutta saan pidettyä sen omana tietonani.

Non nih! Vahti- & hälytyshaukun tarpeellisuus ja ihanuus on nyt tehokkaasti palautettu koirien mieleen. Lopun pääsiäistä ne harjoittavatkin taitoaan ahkerasti, jopa ylitunnollisesti. Prkl! Myönnän, että näin olisi voinut käydä ilman naapurin tempaustakin, ennemmin tai myöhemmin. Mutta siitä huolimatta ottaa päähän.