Pistäydyin tänään Kuopion näyttelyssä, kehien laidalla. Onneksi ei ollut omia koiria paistumassa. Päällimmäisin mieleen jäänyt asia oli nimittäin kuumuus. Harmi, että huomiseksi luvataan vielä kuumempaa. Lähinnä "omien" rotujen kehiä yritimme käydä vilkaisemassa.

Cockerit olivat ihastuttavia kuten aina, mutta sitä syvää punaista väriä, jollainen oli aikoinaan Nelly-cockerillani, näkyi vähän, jos olenkaan. Pitkä häntä pukee cockeria, mutta jotkut trimmaavat sen ohueksi piiskaksi. Miksi ihmeessä? Pitempikarvainen, luonnollinen häntä on paljon kauniimpi.

Kultsuistakin jaksoimme katsoa vain urokset, ja junorit olivat jo ohi. Noutajakehässäkin jäin kaipaamaan oikeata kullanväriä, jollainen oli Kata-narttuni 80-luvulla. Valitettavasti ainakin urokset ovat myös raskaita ja esitetään usein ylipainoisina ja löysän näköisinä. Myös trimmaus on mennyt älyttömyyksiin. Esim. sinänsä hyvärakenteisen venäläisen koiran turkki oli käsitelty kauttaaltaan. Minusta sille olisi pitänyt antaa EVA, koska turkin todellisesta pituudesta, määrästä, mahdollisesta kihartumisesta yms. ei voinut saada luotettavaa käsitystä. Tuomari kuitenkin sijoitti tämän uroksen. 80-luvulla kehässä näki koiria, joiden turkkia ei ollut tuunattu mahdollista harjaamista lukuun  ottamatta mitenkään. Sitten ruvettiin leikkaamaan pala karvaa hännänpäästä, siistittiin tassut ja jokunen korvatupsu. Se oli siinä. Seuraavaksi käytiin kaulakarvojen kimppuun jne.

On merkillistä ja valitettavaa, että näyttö- ja käyttölinjoihin jakaantuneiden rotujen ääripäiden pitää etääntyä niin kauaksi toisistaan. On vaikea kuvitella plösöjä noutajauroksia sorsametsälle, mutta en toisaalta myöskään pidä liioitellun kevyistä, pienistä käyttölabbiksista. Minusta ne eivät ole rotumääritelmän mukaisia. Myös käyttösprinkuissa on turhan vaatimattomia tapauksia, samoin settereissä. Käyttölinjaisissa englanninsettereissä  on kuitenkin ulkomuodollista hajontaa: joukossa on myös ulkomuodoltaan erittäin kauniita. Näyttölinjaisissa enkkusettereissä on sekä turhan kookkaita ja karvaisia että kohtuullisempia tapauksia. Tänään oli ilmoitettu vain 4 englanninsetteriä, jotka valitettavasti jäivät näkemättä.

Havaneeseistakin näimme (= jaksoimme katsoa ) vain urokset. Mitähän niistä nyt uskaltaisi sanoa? Yleinen taso oli ihan jees, valioluokan hidalgot olivat tyylikkäitä eikä liian kookkaita mörssäreitä juuri ole tai tuoda näyttelyihin. Suurin osa pojista on siis oikein sieviä. Se on minusta pienoinen ongelma. Sukupuolileima saisi olla niin selvä, että sukupuoli selviää mahanaluksia tiirailematta. Kuinka moni näistä söpöliineistä erottuu ensi silmäyksellä urokseksi? Ne urokset, jotka olisin halunnut nähdä, loistivat valitettavasti poissaolollaan, niin että turha reissu siinä mielessä.

Näyttelyiden ah niin herttaisesta tunnelmastakin saimme pienen muistutuksen. Lampsimme kehän reunalle; taaksemme jäivät 3 - 4 metrin päähän näyttelyteltat, joita oli tietenkin vieri vieressä. Kun olimme siinä tovin seisseet, kuulin jonkun tiuskivan, että pitää siirtyä pois edestä. En itse asiassa tajunnut, että raakkuminen tarkoittaa meitä, mutta kun siirryimme toiseen paikkaan ihan itse, kuulimme ohi mennessämme vielä tuhdimpaa settiä ja huutelijan henkilöyskin selvisi. No, tällä rouvalla on "maine". Kukin tyylillään.

Vitsi on siinä, että kehän laita on varattu katsojia varten, ja jos teltassa istuva ei näe kehään, niin voi voi. Takamusta ei voi nostaa tuolilta ja ottaa muutamaa askelta? Kun kehän reunalla seisoja sen sijaan siirtyy yhden teltan edestä, hän on toisen teltan edessä. Tässäkin kehässä oli vain yksi sivu neljästä jätetty vapaaksi; muualla ei itse asiassa olisi voinut seisoa. Hivuttauduimme kuitenkin kehien väliseen kapeaan käytävään, koska siinä seisoessa aurinko jäi vähän viistoon sen sijaan, että olisi paistanut suoraan silmiin.