Perjantaina tipahti postiluukusta vuoden ensimmäinen Havannalainen. Mietin hajamielisesti, onko siinä jotain outoa. Sitten keksin: koko on muuttunut A4:ksi. On tavallaan palattu juurille. Ennen varsinaista lehteähän julkaistiin A4-kokoista jäsentiedotetta. Thomanderin Mirja ne taisi raapia kasaan? Plaraan lehteä. Vastaan tulee kuva naiskaksikosta: uusi päätoimittaja ja apurinsa. Kappas! Edellinen päätoimittaja on kai sitten luopunut. Enpä ihmettele. Kuka nyt jaksaa kovin monen vuoden ajan nyhtää lehden selkänahastaan. Kiitokset viitseliäisyydestä ja onnistuneesta toteutuksesta!

Illalla tartun lehteen uudestaan, television katselun oheisohjelmana. Mitäpä infoaakaan hallitus? Niitä näitä, jaa, tässähän on jotain lehtiasiaa: Päätettiin vaihtaa päätoimittajaa (--). Päätettiin ilmoittaa (--). velvollinen jättämään (--). Siis häh? Meneteltiinkö todellakin niin tökerösti, että annettiin päätoimittajalle kenkää keskustelemattta hänen kanssaan asiasta etukäteen vai eikö sitä vain ole pöytäkirjattu? Lehdestä ei löydy ratkaisun perustelujakaan. Just.

Mirja T. kirjoittaa  laajasti Havannalainen 3/2014:ssa julkaistun Terhi Sarénin jutun pohjalta. Muistelen, että juttu oli hyvä, mutta kaivan sen varmuuden vuoksi esille. Muistin oikein. Mirja kirjoittaa kiinnostavasti, mutta en oikein saa kiinni siitä, mitä hän ajaa takaa. Pitäisi ilmeisesti tietää jotain, mitä minä en tiedä. Palaan selaamaan viime vuoden lehtiä, jotka ovat kansiossa. Jokin juttu on jäänyt takaraivoon. Löydän: se on varmaan Salla Vainiolan kirjoitus Ihana vai kamala rotuyhdistystoiminta? (Havannalainen 3/2014). Myös S. V. kirjoittaa fiksusti. 

Mutta mutta. Alan hahmottaa jonkinlaista kuviota. Surukseni oletan, että yhdistyksessä on taas ollut riitoja. Se ei ole ensimmäinen kerta, eikä Havannalaiset ry todellakaan ole ainoa yhdistys, jossa tapellaan, päinvastoin. Minulla ei ole pienintäkään hajua, mistä on kyse, enkä ole kenenkään puolella ketään vastaan, mutta tympääntynyt kyllä olen. Perin juurin tympääntynyt, vaikka rettelöinti ei minua henkilökohtaisesti kosketakaan. Meistä parkkiintuneista horiskoista  ei ole niin väliä, mutta nuoret havannaharrastajat ansaitsevat parempaa! Havannankoirat ansaitsevat parempaa! Uusia toimijoita kaivataan, mutta kuka ryhtyy vapaaehtoisesti käymään mutapainia? Elämä on liian lyhyt *askassa kahlattavaksi.

P.S. Koskahan saamme lukea luvatut jutut terveysasioista ja väreistä? Oliko tämä vittuilua? Oli.

P.S. Mitäpä jos joskus nostaisitte kissan, anteeksi koiran, pöydälle ja kirjoittaisitte auki ne kähinänne? Se voisi lopettaa - tai sitten ei - tällaisen puskista huutelunkin, kun asioita ei tarvitsisi lukea rivien välistä.