(Huom! Teksti saattaa sisältää juonipaljastuksia.)

Yritin kaivella muistia, löytyisikö sieltä jokin JP Koskisen kirjoittama teos, turhaan. Koskinen on kuitenkin Tulisiipi-romaaninsa liepeen mukaan aloittanut kirjallisen uransa vuonna 2004 ja ollut aikaisemminkin Finlandia-ehdokkaana. No, kaikkea maan ja taivaan väliltä ei millään ehdi  lukea, mutta toisaalta: Kyllähän sitä aika lokeroidusti valitsee ne teokset, jotka lukee. Entiset lempparikirjailijat ovat etusijalla, uudet tuttavuudet mahtuvat joukkoon, jos mahtuvat. Se on urautunutta. Tuskin Koskinenkaan olisi päässyt lukulistalleni ilman Finlandia-ehdokkuutta. Finlandia-palkinnon parhaita puolia onkin se, että se poimii meille urautuneille lukijoille "uutta" luettavaa.

Tulisiiven tapahtumat käynnistyvät Amerikan ihmemaahan muuttaneiden suomalaissiirtolaisten keskuudessa. Lamakausi on vaikeuttanut heidän elämäänsä, jolloin Neuvosto-Karjalaan muuttoa agitoivien viesti alkaa houkuttaa. Siellähän pitäisi olla työläisten paratiisi, jossa he päättävät itse asioistaan. Vapaus! Teoksen päähenkilön, Kaarlen, perhekin tarttuu syöttiin; isovanhemmat tosin päättävät jäädä. Karjalassa ovat kuitenkin vastassa karut olot, vapaudesta ei ole tietoakaan ja pian alkavat Stalinin vainot, jotka kohdistuivat erikoisen raskaina alkuperältään ei-venäläiseen väestöön.

Kaarlea eli Charlesia eli Gennadia kiinnostaa kuitenkin pääasiassa lentäminen. Hän on vimmaisen kiinnostunut lentämisestä jo lapsena ja tapaa lentonäytöksessä suuren idolinsa Charles Lindberghin. Karjalassa hän pääsee opettelemaan lentämistä ja osoittautuu lajissaan ihmelapseksi. Siitä ura urkenee, ei toki ilman ankaria vastoinkäymisiä, yhä vaativampiin tehtäviin lentäjänä.

Kaarle on jonkilainen asperger-tyyppi, lahjakas mutta enimmäkseen yhden asian ihminen. Hän on valmis pistämään kaiken peliin saavuttaakseen unelmansa, jonka tavoittaminen ei näytä järin todennäköiseltä ympäristön silmissä. Toisaalta häntä ei myöskään torpata vaan hänen sallitaan yrittää. Kaarle seuraa tähteään, mutta niin tekee myös Amerikasta muuttanut Linda eli Ludmila. Tähti jota hän seuraa on punatähti. Lindasta tulee osa järjestelmää ja sen toteuttaja. Kaarlen ja Lindan tiet risteävät silloin tällöin, lopulta traagisesti.

Koskinen kuvaa uskottavasti siirtolaisuutta - paremman elämän tavoittelua, toivoa ja pettymystä - sekä neuvostojärjestelmää, jossa tarkoitus pyhittää keinot. Kaarlen lentämistä minun oli vaikeampi "ostaa". Se on kuitenkin nimeä myöten teoksen keskeinen elementti, jota ei voi sivuuttaa. Sen kuvauksessa irrotaan perusrealismista ja luodaan jonkinlainen supersankarihahmo. Lentämisessä voi toki nähdä symboliikkaa, mutta jotenkin se tuntuu ammattikirjailijan ratkaisuksi turhan ilmeiseltä eli onko se ollenkaan on sellaiseksi tarkoitettu? Mutta niinhän Ikaroskin poltti siipensä, kun tähtäsi korkealle. Kaarle puolestaan toteuttaa kirjaimellisesti vanhan sanonnan per aspera ad astra.

Tavoittele tähteäsi mutta ota huomioon hinta, jonka se vaatii:  siipesi voivat myös palaa. Se ei kuitenkaan välttämättä ole tappio. Näin tulkitsen Koskisen teosta.

(27.11. Viilattu vähän lentämisen kommentointia ilman että ajatus tai sen puute muuttuisi olennaisesti.)