(Teksti saattaa sisältää juonipaljastuksia!)

Tuuli Salmisen romaani Rannalla poika (2019) tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen: turvapaikanhaikijoiden saapumiseen ja sen herättämiin reaktioihin.

Eronnut psykiatri Olga on muuttanut kahden lapsensa kanssa pienelle, taantuvalle paikkakunnalle, vanhaan taloon rantapoukamaan. Syksyllä aikuinen tytär Meri lähtee Italiaan piikomaan, joten Olga jää kahden pojan, Johanneksen, kanssa. Johannes on lapsesta saakka ollut arka lapsi, eikä tilannetta paranna se, että häntä kiusataan  vielä lukiossakin.

Olgan ja Johanneksen tilanne muuttuu entistä vaikeammaksi, kun he ottavat kotiinsa turvapaikkakeskuksesta paenneen nuoren miehen, joka sanoo nimekseen Wael. Wael on hakattu rannalla huonoon kuntoon, mutta hän kieltäytyy lähtemästä sairaalaan.  Waelia piilotellaan, koska Olgalla on syytä olettaa, ettei ympäröivä yhteisö hyväksy Waelin auttamista. Olga on nimittäin jossain haastattelussa puolustanut turvapaikanhakijoita, ja se on johtanut someraivoon, jossa ei sanoja säästellä. Uhka on myös konkreettinen. Perheen koira tapetaan ja rannalla partoivat miehet käyvät kiertelemässä taloa. Tilanne käy niin raskaaksi, että Olgan psyykkinen kantokyky pettää. Eteenpäin kuitenkin sinnitellään. Waelistakin alkaa olla jopa apua.

Paranemisen myötä keriytyy auki Waelin historia: koti Syyriassa, pako sodan jaloista läpi Euroopan, vanhempien ja muiden perheenjäsenten kohtalo. Tästä prosessista Salminen luo uskottavan kuvan. Empaattinen heikompien puolustaja  Olga sen sijaan on vähän huterampi hahmo. Tai miten sen nyt ottaa. Kaipa keskuudessamme on näitä olgia, korkeasti koulutettuja mutta arjessa avuttomia tyyppejä: miten pölypussi vaihdetaan, en minä vaan tiedä, kas kun tytär on aina huolehtinut huushollista! Poikaansakaan Olga ei ole osannut auttaa; ehkä tämä on ollut liian lähellä. Naapurin selvänäköinen muori on pojalle äitiä parempi tuki. 

Ympäröivä yhteisö on Olgaa kohtaan sekä vihamielinen ja torjuva että himppusen avulias. Siinä mielessä Olgan tilanne rinnastuu turvapaikanhakijoiden asemaan. Sellaisiahan me olemme, sekä pienissä ympyröissämme että kahtia jakautuneena (?) kansakuntana: jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Ei kun hetkinen! Ääripäiden välissä taitaakin olla vivahteita, kunhan vain ne huomaisimme.

Luullakseni en ole lukeut Salmisen esikoisteosta Surulintu.  Rannalla poika kannustaa paikkaamaan tämä puutteen.