"Ruusutarha" tarkoittaa keväällä rakennettua, neljä - viisimetristä penkkiä. Riittävän mullansyvyyden aikaan saamiseksi se piti toteuttaa kohopenkkinä, joten sitä ympäröi n. 40-senttinen turveharkkoreunus. Reunuksessa kasvaa maksaruohoja, sammalta ym.

Alun perin suunnittelin tilaavani jostain taimitarhasta suomalaisia tai kanadalaisia, mieluummin omajuurisia ruusuja mutta sitten päätin ostaa niitä kolmen taimen nipuissa myytäviä tavisruusuja, joita myydään missä tahansa taimikaupassa. Ajattelin, että jos ruusujen kasvatus ei kerta kaikiaan onnistu, niin eipä tule tämä kokeilu turhan kalliiksi, ja harjoittelukappaleiksi nämä melko edulliset ruusut käyvät myös mainiosti.

Ruusut istutettiin melko aikaisin toukokuussa, ja tietysti sää kylmeni heti aika hyytäväksi. Niinpä ruusupenkki peitettiin harsolla, jota sitten piti laittaa paikoilleen ja ottaa pois sään vaihteluiden ja vuorokauden aikojen mukaan. Lopulta kelit muuttuivat niin lämpimiksi, että harso poistettiin kokonaan. Nyt ruusut varmaan alkavat kasvaa kohisten! Paitsi että eivät. Kirvat sen sijaan lisääntyivät kiitettävästi. Ruusujen hoito-oppaassa niitä neuvottiin torjumaan kylmällä vesisuihkulla, peltokorte-, nokkos- tai merileväuutteella, tolu- tai mäntysuopaliuoksella. Huoh! Pakko tunnustaa, että käytin pahimpaan aikaan muutaman kerran Raidia. Sen lisäksi ruusut ovat saaneet nauttia suihkutuksesta, merilevästä ja mäntysuopaliuoksesta. Näillä keinoilla kirvat saatiinkin noin suunnilleen aisoihin.

Mutta ruusut kasvoivat huonosti - tai vielä huonommin. Joissakin oli jo kellastuneita lehtiä eikä terhakoista nupuista näkynyt jälkeäkään. Mitä ihmettä? Eivätkö ne tykkää Kekkilän puutarhamullasta, jota niille rahdattiin peräkärrykaupalla vai missä on vika? Jospa ne kärsivät kuivuudesta; kohopenkkihän kuivaa helposti. Niinpä ruusupenkin viereen laitetaan sadetin rullaamaan, jotta multa kastuisi läpikotaisin. Vai puuttuuko niiltä kuitenkin ravinteita? Sen torjumiseksi ne alkavat saada kerran viikossa ruusuravinnetta.

Lopulta ponnistelut näyttävät tuottavan tulosta. Ensimmäisenä kukki ruusupenkin ulkopuolelle istutettu valamonruusu. (Muuten se on huonokuntoinen ja pitää varmaan siirtää toiseen paikkaan.) Seuraavaksi aukaisivat kukkansa valkoiset Schneewittchen-ruusut. Vaaleanpunaisissa Fairy-maanpeiteruusuissa on paljon nuppuja.  Myös punaiset Nina Weibullit ovat lopultakin ryhdistäytyneet. Etukäteen pidin neilikkaruusua helpoimpana tapauksena; siitä minulla on aikaisempaa kokemusta. Vielä mitä. Pitkään näytti siltä, että se ei kerta kaikkiaan kasva, mutta viime viikkoina siihenkin on ilmestynyt runsaasti nuppuja, vaikka itse kasvi onkin vielä varsin matala. Pisimpään jaksoivat kiukutella arvoisat Peace-ruusut. Yksi on vieläkin henkitoreissaan eikä muissakaan ole nuppuja, mutta ne kasvavat ja ovat virkeitä.

Seinustalle istutettu köynnösruusu ei myöskään virunut eikä vanunut. Se oli varmaan liian varjoisassa paikassa pensasaidan ja läheisten norjanangervojen vuoksi. Niinpä siirsin sen ruusupenkin kaarteeseen. Siinä se voi kasvaa tai olla kasvamatta. Luulen, ettei se siiinä paikassa kuitenkaan selviä hengissä talven yli, mutta senpä näkee sitten. Viime kesältä peräisin oleva runkoruusu sen sijaan kukkii hienosti. Kahdessa juhannusruusun taimessa puolestaan oli tasan yksi kukka! Mutta kyllä se siitä.

Seuraavaksi on tarkoitus lisätä ruusuja poistamalla pihasta pari taantunutta herukkapensasta. Niiden tilalle istutetaan jokunen helppo, karaistunut, pitkään kukkiva ja ehdottomasti tuoksuva ruusupensas. Kuulostaa ihan arkiselta Hansalta, eikö?