Havaneesi Rosita The Sylikoira täytti kolme vuotta. Onnittelemme! 

Jos olisin taikauskoinen, en hirviäisi kirjoittaa tätä juttua ollenkaan. Neljä vuotta sitten onnittelin maaliskuun loppupuolella syntynyttä Pilviä sen täytettyä 11 vuotta. Pilvi lopetettiin 7.4. Tänä vuonna onnittelin niin ikään maaliskuun lopulla syntynyttä Lunaa sen täytettyä 12 vuotta. Luna lopetettiin 6.4. Huhtikuun ensimmäisellä viikolla siirtyi aikoinaan sateenkaarisillalle myös Ines-havaneesi, toki sillä oli ikää jo kunnioitettavat 15 vuotta 10 kuukautta.

Rositan liittyessä muonavahvuuteen Luna oli jo 9-vuotias. Se ei ollut järin innoissaan uudesta tulokkaasta, mutta lopetti nyrpistelyn muutamassa viikossa. Mitään ylimpiä ystäviä Rosita ja Luna eivät olleet. Niiden välejä voisi kuvata korrekteiksi. Silloin tällöin Rosita sai Lunan innostumaan leikkimisestä. Ne esimerkiksi juoksivat hippasta kesämökin ympäri, ja silloin mentiin eikä meinattu! Pelkäsin aina, että ne liukastuvat nurmikolla tai kompastuvat sännätessään myös terassin huonekalujen lomitse.

Rositan lempinimi on Ronja Ryövärintytär. Olen kertonut ennenkin, miten se varastaa nenäliinoja taskusta. Se on taitava myös kiskomaan lapasen kädestä ja jopa pipon päästä. Jälkimmäinen toki onnistuu vain, jos ihminen istuu. Siskolla on pipo, jossa on tupsu nyörin päässä. Se on Rositan mielestä hirmu hauska. Se hyppii sinnikkäästi korkealle niin kauan, että saa tupsusta kiinni ja kiikuttaa sitten voitonriemuisena saaliin omaan koppaansa. 

Rosita on puhelias. Pentuna piti olla tarkkana, ettei siitä kehity räksyttäjää. Ei kehittynyt. Jos pentu yrittää saada tahtonsa läpi haukkumalla, huomiotta jättäminen on minusta kätevin tapa torpata käytös. Kieltäminenkin on huomiota eikä pieni pentu edes tiedä, mitä ihmettä jokin ei tai hiljaa tms. tarkoittaa. Fiksuna tyyppinä Rosita keksi nopeasti, ettei haukkumalla saavuta mitään. Nyt aikuisena se haukkuu vain hyvästä syystä. Lisäksi se käyttää erilaisia ilmeikkäitä urahduksia, kurahduksia ja vienoja vingahduksia kertoakseen  mielipiteensä.

Rosita on myös kunnon hienohelma. Sateella tai muuten vain märällä kelillä ei tietenkään voi ulkoilla. Sen se  on kuitenkin hoksannut, että takaisin sisälle pääsee sitä nopeammin, mitä nopeammin tekee tarpeensa sen sijaan, että seisoisi ikuisuuksien ajan pöpelikössä arpomassa, mihin voisi kyykistyä tai sitten ei, kuten se teki nuorempana. Myös turkkiin tarttunut roska estää liikkumisen. Enkä nyt tarkoita, että mukana roikkuisi jokin karahka, ehei. Usein on suorastaan vaikea löytää se pienoinen tikku tai ruohonkorsi, jonka vuoksi Rosita on lyönyt jarrut pohjaan. Se on kuin sadun prinsessa, joka tuntee herneen lukuisten patjojen läpi. Joskus minusta tosin  tuntuu, että Rosita pompottaa minua ihan huvikseen: siinäpähän palvelija pyllistelet tikkua etsimässä! 

Rositan ominaisuudet juolahtavat näköjään mieleen tipottain. Nimittäin Rosita leikkii kuin kissa. Kun se saa esimerkiksi ns. luuydintäytekeksin, se ei suinkaan hotkaise sitä heti vaan ottaa sen suuhunsa ja heittää sen kauemmas. Sitten se hyökkää keksin kimppuun. Se saattaa toistaa tämän muutamaan kertaan ennen kuin syö keksin.

Sureeko Rosita Lunan poistumista? Vaikea sanoa. Pari ensimmäistä päivää Lunan kuoleman jälkeen se makasi apaattisena sängyllä eikä tullut edes ovelle vastaan, kun tulin kotin. Kävin tarkistamassa, hengittääkö se. Nyt sillä on juoksuaika, jonka vuoksi se on nuulea, kuten aina. No, kaipa me molemmat vähitellen piristymme. 

Lunan kuoltua minulta on kysytty, enkö astuta Rositaa. En. Vanhasta muistista päässä kylläkin raksutti, että koska Rositalla on juuri nyt juoksuaika, pennut syntyisivät kesä-heinäkuun vaihteessa ja voisimme asustaa mökillä, jossa on kokonaan aidattu piha (ja koiravihamielinen naapuri...) ja pennut olisivat luovutusiässä loppukesällä jne. jne. Mutta ei. On myös kysytty, enkö ota uutta pentua. Tuntuu kuin kysyjät jo malttamattomina odottaisivat, että pääsisivät lepertelemään pentuselle:)  Miten mielelläni ottaisin! Minusta on aina ollut hauskaa ja mielenkiintoista, että koiria on useita. Soisin myös mielelläni, että Rositalla olisi kaveri. Mutta tuskin. Jonkin koiran on oltava viimeinen. Kyllä se on Rosita. Toivon hartaasti, että sillä on edessään pitkä ja terve elämä.

(27.4. muutettu muutamia sanoja ja lisätty kappale puheliaisuudesta,  "hienostelusta" ja leikkimisestä)