Kirjastossa käydessä tulee useimmiten vilkaistua tänään palautetut -hylly. Siitä tarttuu mukaan dekkareita, viime kerrralla uusi  Donna Leon ja  vanha Sjöwall & Wahlöö.

En ole Donna Leon -fani; jostain syystä jokunen hänen kirjansa on kuitenkin  tullut luettua. Tällä kertaa Guido Brunetti tutkii kanavasta hukkuneena löytyneen romanialaisen mustalaistytön tapausta. Ja selviäähän se lopulta. Romanit ovat Italiassa laittomina siirtolaisina. Tämä asetelma antaa Donna Leonille tilaisuuden jonkinlaiseen yhteiskuntakriittisyyteen. Romaneja ei kuvata nuhteettomiksi, mutta heidän epätoivoista tilannettaan ymmärretään ja ihmisarvoaan puolustetaan.

Kokonaisuutena ottaen teoksen tarina eri ole kaksinen. Donna Leonia tulee luettua muista syistä kuin siksi, että teokset olisivat verratonta, vetävää dekkarikirjallisuutta. Tarinathan sijoittuvat Venetsiaan, ja Venetsian ja italialaisen elämänmuodon kuvaus on viehättävää ja osin huvittavaakin. Poliisi lähtee virkatehtäviinsä poliisiveneellä. Kesken työpäivän käydään lounaalla ulkona, juodaan kahteen pekkaan pullo viiniä ja arvioidaan aterian herkullisuutta. Käytöstavat, puhuttelujen ja puheen vivahteet näyttelevät merkittävämpää roolia kuin suomalaiseen suoraviivaiseen töksäyttelyyn tottunut voisi kuvitella varsinkin, kun ollaan kuitenkin tekemisissä karujen poliisiasioiden kanssa. No, Suomihan ei olekaan ruoan eikä käyttäytymisen suurvalta...

Donna Leonin teoksien päähenkilö Guido Brunetti on tylsähkö hahmo kaikessa nuhteettomuudessaan. Tyypistä puuttuu vivahteita ja särmää. Yhtä silkoisia hahmoja ovat hänen vaimonsa ja lapsensa. Poliisikunnassa on tyypillisiä korruptoituneita esimiehiä ja tomppeleita, joita vasten Brunettin erinomaisuutta peilataan. Boring!

Nopealukuisena välipalana Donna Leonit ovat kuitenkin ihan jees.