Pitkäperjantaina televisiossa esitettiin jälleen Bachin Matteus-passio. Sitä tulee seurattua nöyränä ja kliitollisena. Nöyränä kaiuttimista virtaavan käsittämättömän lahjakkuuden edessä  ja kiitollisen siitä, että toisten valopäiden ansiosta voi 2010-luvulla kuunnella omassa olohuoneessa  1700-luvulla sävellettyä musiikkia. Liian usein tulee tätäkin etuoikeutta pidettyä itsestäänselvyytenä. Vaikka passio on umpituttu, jaksan aina seurata televisioinnin syystä, että siinä on myös tekstitys. Muinaisella koulusaksalla en ilman sitä saa tekstistä paljonkaan tolkkua, joten tekstin kertaus silloin tällöin tulee tarpeeseen.

Perjantain jälkeen olen kuunnellut passion pariinkin kertaan omilta CD:iltä. Mache dich, mein Hertze, rein laulaa basso hypnoottisessa, seitsenminuuttisessa aariassaan. Pääsiäisellä sen enempää kuin passiollakaan ei ole minulle uskonnollista merkitystä, mutta kun kuoron esittämä Wir setzen uns mit Tränen nieder  päättyy ja yli kolmituntinen passio on ohi, on mieli puhdistunut arjen kuonasta. Kiitos!