Ostin Sofi Oksasen uutuuden Kun kyyhkyset katosivat heti sen ilmestymispäivänä, muistaakseni 28.8. Anttilan (!) tarjouksesta. Kuvittelin lukevani sen päivässä, parissa. Toisin kävi: sain kirjan loppuun tällä viikolla. En tietenkään ole lukenut sitä koko ajan vaan välissä on ollut pitkiäkin taukoja ja olen lukenut rinnalla useita muita romaaneja. Hajanainen lukutapa ei tee oikeutta millekään kirjalle, ei tällekään. Kun joutuu palauttamaan mieleen, mikäs tämä paikka tai henkilö nyt olikaan, se vihjaa, että teoksesta on jo ehtinyt vieraantua. Hidas lukeminen kertoo myös siitä, ettei kirja imaise mukaansa niin, että se olisi pakko lukea yhtä soittoa.
 
Oli ennakoitavissa, ettei loistavaa Puhdistusta seuraava teos yllä samalle tasolle. Näin kävikin. Kun kyyhkyset katosivat on tavallisen hyvä kirja. Mutta siinä missä Puhdistus tunkeutuu luihin ja ytimiin, Kun kyyhkyset katosivat jättää lukijan melko kylmäksi; siihen ei synny sellaista tunnesidettä kuin Puhdistukseen. Tämä johtunee suurelta osin teoksen keskeisestä henkilöstä Edgarista, joka on vastenmielinen, kuivakas nilkki, kirjaaja ja tarkkailija - ja takinkääntäjä. Oksanen ei ole antanut Edgarille ainoatakaan myönteistä piirrettä. Edgarin mukana teokseen tulee surkeankalseaa junnausta, joka alkaa välillä kyllästyttää.
 
Keskeisessä naishahmossa Juuditissa on enemmän lihaa ja verta, vaikka ei siinä määrin kuin Puhdistuksen unohtumattomissa Aliidessa ja Zarassa. Edgarin kanssa muodollisesti aviossa oleva Juudit rakastuu tai "rakastuu" saksalaiseen upseeriin Hellmuthiin. Suhteen bonuksena on aineellinen vauraus sota-ajan niukkuudessa. Juuditin avulla Oksanen käsittelee samoja teemoja kuin esim. Paula Havaste ja Katja Kettu.
 
Sisällöltään Kun kyyhkyset katosivat jatkaa Viron historian kipupisteiden kuvausta. Jos on suomalaisia keitetty monissa liemissä, niin on virolaisiakin. Ihmiset joutuvat ratkaisemaan, kenen joukoissa seisovat, kun vallanpitäjät vaihtuvat. Useimmat yrittävät  vähin äänin  säilyttää henkiriepunsa, mutta on  niitäkin, jotka riskeeraavat turvallisuutensa asettumalla vastarintaan. Ja sitten on niitä, jotka luovat nahkansa kulloisiinkin oloihin sopivaksi kuten Edgar tekee. Näinhän me kaikki jossain määrin menettelemme, vai kuinka? Hallituspuolueen poliitikko on tänään asiasta X jotain mieltä mutta huomenna oppositiossa ollessaan ihan muuta. Rauhanaikaisessa, demokraattisessa oikeusvaltiossa  tämän voi tehdä vaarantamatta kenenkään turvallisuutta. Sitä paitsi se tehdään läpinäkyvästi eikä esimerkiksi väärennetyn henkilöyden avulla tai käyttäen ilmiantoja astinlautoina uuteen asemaan.

Sofi Oksanen jatkanee Viron vaiheiden ja virolaisten parissa, muistelen lukeneeni. Ehkä hän jossain vaiheessa kääntää katseensa myös toiseen kotimaahansa?