Olen aikaisemmin lukenut Riku Korhoselta vain Lääkäriromaanin. En pitänyt siitä, vaikka myönnän auliisti, että se on hyvä ja taiten kirjoitettu teos. Kuvittelin lukeneeni myös Nuku lähelläni -romaanin, mutta kun rupesin muistelemaan sen sisältöä, aivot löivät tyhjää. Ilmeisesti olen aikonut sen lukea, mutta aikomukseksi se on jäänytkin. Sen sijaan Korhosen uutuuden  Emme enää usko pahaan luin kiinnostuneena ja vauhdilla. Kokemus on palkitseva.

 
Romaanin keskiössä on pariskunta Eero ja Aino, värikuulayrittäjä ja sosiaatyöntekijä. Asutaan keskiluokkaisessa idyllissä Turun laitamilla lähellä merta. Avioliitto on kuitenkin  vähän nuupahtanut, mikä antaa Eerolle aiheen keksiä älyttömän piristysruiskeen: vaimonryöstön. No, ehkä se on luontevaa värikuulayrittäjälle! Eeron paneutuminen vaimonryöstön historiaan ja käytänteisiin eri kulttuureissa aina tieteellisiä tutkimuksia myöten tuntui vähän epäuskottavalta. Olisin kuvitellut, että impulsiiviselta vaikuttava Eero pistäisi toimeksi tuosta vain. Avuksi Eero pyytää ystävänsä Larin, jonka hän on tuntenut opiskeluajoista lähtien. Larilla on omat ongelmansa, ja sitä paitsi hänen avokkinsa Eeva on juuri häippäissyt Italiaan, mikä ei ainakaan paranna Larin tuskaista oloa.
 
Mutta sitten suunnitelma pannaan toimeen: Eero avustajanaan Lari "ryöstää" Ainon tämän työpaikan parkkikselta. Lukija on jo pitkään aavistellut, että pieleen menee - ja niinhän se meneekin. Epäonnistuminen suistaa arjen raiteiltaan, ja kukin kolmikosta joutuu  kohtaamaan ja kantamaan  seuraukset miten parhaiten taitaa -  eli huonosti tai vielä huonommin.
 
Yllä oleva juonireferaatti ei tee oikeutta Korhosen teokselle. Ehkä jatkan tätä juttua myöhemmin, mutta koska nyt en ehdi, niin sanonpahan vain, että tämä kirja kannattaa lukea.