Sisko osti Suomalaisen kirjakaupan  alennusmyynnistä Millanin teoksen Laumanjohtaja. Pitihän se lukea! Millanin aikaisempaa kirjaa Koirakuiskaaja en ole lukenut. Hänen televisio-ohjelmiaan olen seurannut jonkin verran ja nähnyt myös pari mainiota Millan-parodiaa YouTubessa.

Millan on kai kiistelty hahmo? Hän itsekin toteaa, että kaksi koirankouluttajaa on yksimielisiä vain yhdestä asiasta: siitä että kolmas kouluttaja on väärässä. Millan korostaa teoksessaan, että hän ei ole koirankouluttaja vaan pitää itseään koiran kuntouttajana. Jos koira tarvitsee koulutusta, hän suosittelee omistajalle sellaista. Niinpä tässäkään kirjassa ei juuri ole koulutusohjeita (taitojen tai temppujen opettamista koiralle) vaan siinä keskitytään pikemminkin koiran kohtelemiseen tai käsittelyyn.

Millanin avainsanoja on energia, jota hän selittää laajalti. Vähän hämäräksi se silti jää, mutta oletan sen tarkoittavan sellaisia ominaisuuksia kuin tahdonvoima, karisma, auktoriteetti, jota toisilla ihmisillä on enemmän kuin toisilla. Myös koirilla on Millanin mielestä energiaa enemmän tai vähemmän. Osa tästä ihmisen energiasta on luontaista, mutta sitä voi Millanin mielestä myös oppia hankkimaan lisää. Selkokielellä sanottuna jämäkämpi asenne ja ote olisi monelle koiransa kanssa ongelmiin joutuneelle tie kohti parempaa koiran hallintaa.

Millan puhuu paljon myös tasapainosta. Ongelmakoirat ovat tasapainottomia, ja tämä tasapainottomuuden tila on Millanin mielestä 95 %:sti ihmisen aiheuttamaa eikä myötäsyntyistä. Koiraa on kohdeltu epäjohdonmukaisesti eikä sille ei ole tarjottu sopivia aktiviteetteja, joissa se voi purkaa tarmoaan ja toteuttaa kykyjään.

Sitten on tietysti tämä Millanin tavaramerkki, laumanjohtajuus, kiistelty näkemys sekin. Muodostavatko ihmiset ja koira(t) todellakin lauman, siis koiran näkökulmasta, vai onko kyse vain rinnakkain elävistä yksilöistä tai laumoista? Soveltaako koira todellakin omia laumakäyttäytymisen menetelmiään myös ihmiseen? Myös susien ja puolivillien koiralaumojen hierarkiasta on esitetty uusia näkemyksiä kuten, ettei niillä edes ole ehdotonta johtajaa vaan että johtajuus vaihtelisi tilanteen ja tarpeen mukaan. Niin tai näin, Millanin pääpointti sentään on, että ihmisen pitää olla koiran pomo eikä päinvastoin. Allekirjoitan tämän.

Millan jaksaa myös korostaa, että koiraa pitää kohdella koirana sen sijaan, että sitä pidetään ja kohdellaan lapsena tai ylipäänsä ihmisenä. Monet ongelmat johtuvat Millanin mielestä koiran inhimillistämisestä. Tästäkin voin olla yhtä mieltä. Millan väittää, ettei hänen kotimaassaan Meksikossa tai kolmannen maailman maissa yleensäkään ole tätä ongelmaa, varsinkaan maaseudulla. Maaseudulla eläin on eläin ja ihminen on ihminen, ja sillä siisti. Millan ei kuitenkaan romantisoi. Hän myöntää ilman muuta, että valtaosaa rikkaiden maiden koirista kohdellaan paremmin kuin köyhissä maissa eläviä lajitovereitaan. Mutta rikkaiden maiden ihmisten asenteissa on korjaamista.

Miellyttävintä Millanin ajatusmaailmassa on hänen rakastava ja arvostava suhtautumisensa koiriin ilman, että tuloksena on jotain imelän yliampuvaa ajatushöttöä koirien ylivertaisesta suurenmoisuudesta. Tiedän, että Millania on myös arvosteltu hänen käyttämiensä koulutusmenetelmien vuoksi. Tähän en osaa ottaa kantaa, koska en ole esim. nähnyt niitä televisio-ohjelmissa.

Kokonaisuutena ottaen sanoisin, että Millaniltakin voi poimia käyttöönsä parhaat palat, niin kuin kollega Victoria Stillwelliltä ja  muilta "guruilta". Miksi hirttäytyä yhteen ideologiaan tai menetelmään? Lopputulos on tärkein.