Päällimmäinen ajatus Jonathan Franzenin 600-sivuista tiiliskiveä Vapaus lukiessa oli, miten rakastankaan  ohjetta vähemmän on enemmän. (Esim. Rosa Liksomin Hytti nro 6:n materiaalista oli kustannustoimittaja Harri Haanpää heittänyt yli laidan kolmanneksen.) Vapaus sen sijaan on loputonta jenkkityylistä pälätystä ja puhkiselittämistä ja analysointia. Omassa sarjassaan erittäin taitavaa ja ammattitaitoista se toki on. Mutta myönnän, että aloin jossain 400. sivun tienoilla pomppia eteenpäin isoin harppauksin ja tarkensin lukemista kiinnostavimmissa kohdissa.

Vapauden keskeisin henkilö on Patty Berglund, jonka näkökulmasta tapahtumia kuvataan. Keskiössä ovat myös hänen miehensä Walter, poika Joey tyttöystävineen, tytär Jessica, Waltterin ystävä Richard sekä työtoveri Lalitha. Aviopuolisoiden lapsuuden perheet ja suvut taustailevat.

Vapaus on esimerkiksi kirja siitä, miten minusta tulee minä. On sukupolvien ketju. On lapsuudenkoti, jossa kullakin lapsella on statuksensa sisarusparvessa ja vanhenpien suosion ja mielenkiinnon kohteena tai sen puutteesta kärsivänä. On vanhempien ja suvun odotuksien paino. On suvun perinteet ja salaisuudet, joita vanhemmat  kantavat taakkanaan ja siirtävät seuraavalle sukupolvelle. Nuoren missiona on vapautua tästä hämähäkinseitistä, mikä usein tapahtuu ottamalla etäisyyttä, repimällä verkkoa ja rakentamalla omasta elämästä ja arvoista antiteesi vanhempien pyrkimyksille.

Se ei kuitenkaan ole vapautta, koska se kuitenkin on riippuvaista "enon opetuksista". Jossain vaiheessa ikää ja elämänkokemusta on sen varran, että omat vanhemmat näkee uudessa valossa. Eivätkö he olleetkaan aivan kaheleita? Millaisista lähtökohdista he ponnistivat? Miksi heistä oli tullut sellaisia kuin oli? Oho, taidanpa muistuttaa heitä aika tavalla. Ehkäpä voin jo rentoutua suhteessani vanhempiini ja sukuuni ja elää haluamallani tavalla, vapaana itse ohjautuva aikuisena. Niin. Jos haluan rinnalleni ihmisen, olisi kenties kyettävä kompromisseihin, venytettävä sallivuuden rajoja suhteessa itseen ja toiseen. Ja olla vapaa?

Teoksen aikajana ulottuu päähenkilöiden teini-iästä myöhäiseen keski-ikään. Elämänmittaisesta prosessista on kyse. Eikä valmista taida tulla koskaan.