Minulla on meneillään rojekti lue sellaisten kirjailijoiden teoksia, joiden teoksia et ole aikaisemmin lukenut. Ja niitähän riittää! Joskus olen ihan pöllämystynyt huomatessani, että joku kotimainen tekijä on kirjoittanut koko joukon romaaneja enkä ole lukenut niistä ainoatakaan enkä löydä muististani edes kirjailijan nimeä. Ulkomaisista kirjailijoista nyt puhumattakaan; heistä tunnistan lähinnä ns. suuret nimet ja mainostetut bestselleristit. (Tarkoitan siis nykykirjailijoita; klassikot on kyllä tullut luettua jo vuosikymmeniä sitten.)

Tällä kertaa nappasin kirjastosta mukaani Robert Seethalterin pienoisromaanin Kokonainen elämä. Taas oli syytä lukea liepeet tietääkseen kirjailijasta edes jotain. Ne kertoivat, että Seethalter on saksankielisen kirjallisuuden kestotähti, että Kokonainen elämä oli ilmestyessään Saksan myydyin kirja ja Man Booker -ehdokas. Aha! Ei ihan mitättömiä ansioita eikä pelkkää mainoshöttöä. Ja ei kun lukemaan!

Alku ei ollut lupaava. Ollaan pienessä vuoristokylässä viime vuosisadan alkupuolella. Andreas Egger -niminen poika, noin nelivuotias - tarkkaa ikää ei edes tiedetä - on jäänyt orvoksi ja lempataan sen vuoksi sukulaisensa hoiviin kasvattilapseksi. Kasvatti-isä on väkivaltainen eikä säästele piiskaniskuja. Andreakselta jopa murtuu "isän" raakuuden vuoksi  jalka, josta syytä hän ontuu lopun ikänsä ja saa tietenkin haukkumanimen kampurajalka. 18-vuotiaana Egger (kirjassa häntä kutsutaan sukunimellään) on niin  vahva, ettei kasvatti-isä enää mahda hänelle mitään. Egger saa lähtöpassit maatilalta. Hankipa maailmalta elantosi, jos pystyt. 

Tässä vaiheessa ajattelin, että onpa perinteinen kurjuuden kuvaus. Yhäkö näitä kirjoitetaan. Päätin kuitenkin jatkaa lukemista, koska kirja on kiitettävän lyhyt, vain 130 sivua. Äkkiähän sen lukaisee.

No niin, Egger siis hankkii elantonsa maailmalta, ensin maatiloilta, sitten hissiyhtiön palveluksessa. Välillä soditaan toinen maailmansota, jossa Egger joutuu vangiksi, mutta palaa vuosien kuluttua takaisin entisiin kuvioihin. Kehitys kuitenkin kehittyy, jopa syrjäisessä vuoristokylässä. Gondolihissejä rakennetaan yhä enemmän. Niitä tarvitsevat turistit, joilla on outoja harrastuksia kuten slalom ja patikointi. Eggerkin löytää uuden ammatin retkeiljöiden oppaana, vaikka pitääkin vuoristossa poukkoilevia ja sitä ihastelevia turisteja hölmöinä. Se ei tarkoita, että vuoret olisivat Eggerille yhdentekeviä, päinvastoin.

Eggerin elämässä on kolme kiintopistettä: työ, vuoret ja Marie.  Puoliso Marie on traagisen lopun saava lyhyt episodi Eggerin elämässä. Työ merkitsee paitsi toimeentuloa,  myös ihmiskontakteja. Muuten Egger on yhteisössään ulkopuolinen ja asettuu asumaankin ulkopuolelle, vuorille, sekä nuorena että eläkepäiviksi. Hänestä tulee kummajainen, luolassa asuva erakko. Lopulta hänet löydetään kuolleena pöytänsä äärestä. Siihen päättyy Eggerin kokonainen elämä.

Kun olin lukenut kirjan loppuun, muutin mielipiteeni koko teoksesta. Eggerin hahmo on koskettava ja antaa paljon ajattelemisen aihetta. Yritin kaivella muististani verrokkeja. Olisiko Eggerissä jotain samaa kuin Hurskaan kurjuuden Toivolan Juhassa? Ehkä, ehkä ei. Jollain lailla Eggerkin ajelehtii tapahtumien virrassa, mutta toisaalta hän tarttuu riuskasti asioihin, joita pitää itselleen tähdellisinä, on siinä suhteessa oman elämänsä subjekti. Topi Romppanen? Ei. Egger ei ole olosuhteiden uhri eikä kapinoi.  Löytyisikö Dostojevskin tai Dickensin tuotannosta joku "Egger"?  Ei tule mieleen. Egger on Egger. Hän on yksinäinen, mutta yhteisönsä torjuma vai pääasissa omasta tahdostaanko? Egger ei tunnu höyryävän minkään asian perässä tai vaativan mitään. Pitäisikö hänen? Tyytyykö hän vaatimattomaan elämään yhteisön laidoilla siihen oikeastaan kuulumatta, koska hänet nujerrettiin lapsena, vai onko kyse pääasiassa hänen persoonallisuudestaan, hänen kiistattomasta oikeudestaan olla sellainen kuin on?

Eggerin hahmo on toisaalta lohduton, mutta toisaalta hänessä on outoa arvokkuutta; hän tuntuu vaativan lukijalta kunnioitusta. Miksi?  Toki hän on tunnollinen ja kunnollinen, mutta siitä ei ole kysymys. Johtuuko se siitä, että Egger on niitä maan hiljaisia, jotka varsinkin ennen koneiden vallankumousta kannattelivat harteillaan koko ihmiskuntaa? Ehkä tämä on liian juhlallisesti sanottu. Joka tapauksessa me 2020-luvun ihmiset vaikutamme Eggeriin verrattuna jotenkin naurettavilta. Brändää itsesi! Ole paras painos itsestäsi! Kun löydät intohimosi, vain taivas on rajana! Niinpä niin.

Taivas on kyllä Eggerinkin rajana, se taivas joka kaareutuu vuorien yllä. Vuoret elättävät Eggerin, ne ovat Eggerin koti, ne ovat paikka, jonka oikut hän on oppinut tuntemaan ja jossa hän hengittää vapaasti. Ne ovat Eggerin  sielunmaisema. Hän jättää vuoret vasta, kun kokonainen siellä vietetty elämä on ohi. Lepää rauhassa, ajattelee lukija.