Pikku Nöppöskä, Hauska Höyräke, Rosita the Sylikoira täytti kuusi vuotta. Onnittelemme!

Niin se taas vuosi vierähti. Kun viime keväänä kirjoitin Rositan syntymäpäiväjuttua, korona-aikaa oli eletty pari kuukautta ja harmittelin, ettei Rosita ole päässyt toteuttamaan suurinta kutsumustaan, sylissä istumista. Enpä silloin arvannut, että samoissa merkeissä kuluisi koko vuosi, eikä varmaa loppua näy vieläkään. Muutamaa sukulaistani Rosita on saanut tavata koko koronavuoden ajan, mutta siihen ne lähikontaktit ovat supistuneet. Nyt olisi haaveissa, että ainakin ulkona voisi kesällä tavata niitä tuttavia ja sukulaisia, jotka ovat olleet paitsiossa.

Toissa kesänä elettiin vielä normaalia elämää. Niinpä Rositakin oli vierailemassa serkun kesämökillä, jossa se ei ollut aikaisemmin käynyt. Läsnä oli kymmenkunta henkilöä. Rosita oli riemastunut. Se sai juoksuhepuleita, jotka tietenkin huvittivat kaikkia: miten se onkaan noin onnessaan! Niin, miksi, mietin itsekin. Vaikka ihmiset lepertelivät ja rapsuttivat ja tiputtivat sen syötäväksi herkkupaloja, ei vaikuttanut siltä, että  Rosita olisi juuri  heistä niin innostunut, vaikka ei toki pahaksenkaan pannut. Vaikutti siltä, että tärkeämpää on  vierailun tuoma vaihtelu tylsään elämään. Tunsin  piston sydämessäni. Tosiasia on, että Rositan päivät seuraavat toistaan melko samanlaisina.

Rositan lempiharrastus on namien etsiminen piiloista. Se etsii niitä innokkaasti ja tosi sitkeästi. Välillä se käy kysymässä, että ihanko totta, vieläkö niitä on löytämättä. Kun sanon "missä", Rosita päättelee, että vielä on, ja jatkaa etsimistä. Jos viimeinen kalkkunaherkku ei meinaa löytyä, käyn neuvomassa, missä huoneessa se on, jolloin Rosita yleensä ratkaisee ongelman. Koska nenätyö on Rositasta niin hauskaa, olemme aloittelemassa noseilua. Ihan vain kotioloissa olisi tarkoitus puuhastella, mutta jonkinlaista vaihtelua sekin toivottavasti tuo nokkelalle Rositalle.