Lähden Lunan, 9 vee,  kanssa ulos. Sillä on tärppipäivät meneillään. Laskeudun taloyhtiön pihasta portaita pitkin alas kadulle. Näen silmäkulmasta, että naapuri, huonosti liikkuva vanha mies, istuu penkillä. En näe hänen koiraansa, mutta koska Luna haukahtaa muutaman kerran mennessään, arvelen että koirakin  on ulkona. Olemme edenneet noin sadan metrin päähän. Maleksin eteenpäin ja annan takaviistossa seuraavan Lunan tutkia ruhokaistaleen hajumerkkejä. Sitten Luna suorastaan räjähtää. En ole koskaan nähnyt sitä niin raivokkaana ja/tai peloissaan. Turha arpoa, kummassako tunnetilassa se on, kun syykin on ilmiselvä: naapurin uroskoira on syöksynyt takaapäin sen kimppuun. Ei toki pahoissa aikeissa vaan astuakseen Lunan. Syntyy hiivatinmoinen mekkala.  Luna rähjää. Uroskin rupeaa kiihtyneenä haukkumaan. Koska koira on tuttu ja  ystävällinen, ottaisin sitä kiinni kaulapannasta, mutta pantaa ei ole. Luna pakko nostaa syliin.

Omistaja kutsuu koiraansa, joka ei tietenkään tottele, vaikka onkin hyvin koulutettu. Yritän huutaa omistajalle, mikä on tilanne: nartulla on juoksut! Palaan pihalle, ettei poikakoira juokse auton alle. Se hyppii minua vasten rinnan korkeudelle (onneksi ei ole kurakeli), kietoo sitten jalkansa reiteni ympärille ja alkaa astua minua. Very nice! Lopulta omistajakin saapuu ja  saa vaikeuksien jälkeen  koiransa kytkettyä. Omistajan kunniaksi on sanottava, että hän pahoitteli vuolaasti tapahtunutta vielä seuraavana päivänäkin. Koira ei kuulemma  ole jatkossa ikinä irti. Saapa nähdä. Luna oli vielä illallakin jännittynyt ja ulkona hermostunut muutaman päivän ajan. Nyt se alkaa oma itsensä. 

Kokonaisuutena koirakuri on Suomessa ainakin kaupunkialueella kohtalainen. Olen omistanut vuosikymmenet narttuja, eikä poikakoirista ole  juuri ollut juoksuaikoina haittaa. Vain kirjoista olen lukenut, miten juoksunartun perässä kulkee keskenään tappeleva uroslauma. Huoh!

Pentu Rosita puolestaan on suloinen niin kuin pennut tuppaavat olemaan. Monet haluaisivatkin siihen tutustua. Kaikella muotoa, jos pentu ei näytä asiasta paineistuvan. Lapset osaavat yleensä kysyä nätisti, saako pentua silittää (saa tai sitten ei, tilanteesta riippuen). Samaa ei voi sanoa useista aikuisista. Varsinkin seniorikansalaiset jämähtävät yllättäen pennun eteen, kumartumat silmiin tuijottaen ja yrittävät kädellään tavoittaa pennun pään, lupaa kysymättä. Hämmentynyt pentu perääntyy, jolloin alkaa lässytys: - Elä pelekee. Onko se arka? Etkö sinä tykkee minusta? Jne. Rasittavaa, mutta yritän luovia tilanteet läpi nätisti ja ikäihmisiä kunnioittaen, kuitenkin pennun ehdoilla.

Oma lukunsa ovat vastaan tulevat koirakot:  Rouvalla on remmissä minulle tuntematon terrieri tai sekoitus ajellussa turkissa. Siirryn puistokäytävän toiseen reunaan, rouva samoin. Kaarran varmuuden vuoksi nurmikon puolelle, mutta rouva löysää fleksiä, jolloin terrieri pääsee pennun eteen. Nyt on pakko puuttua asioihin: - Ethän päästä koiraasi pentuuun kiinni. Tiedätkö miten se suhtautuu pentuihin? - Tä? - Että tiedätkö, miten se suhtautuu pentuihin? - Ai, en, tämä ei ole minun koira. Terrieri murisee. Rouva kääntyy perässä tulevan toisen naisimmeisen puoleen: - Miten tämä suhtautuu pentuihin? - Mitä? Mutta asia oli jo selvinnyt: huonosti, ja olen houkutellut Rositan kauemmas. En mielelläni ota pentua syliin näissä riskikohtaamisissakaan, mutta turvallisuus ennen kaikkea. Jos syliin nostaminen näyttää välttämättömältä, niin sitten nostan.

Tiedän, että joidenkin ihmisten/koiran kouluttamisen koulukuntien mielestä pennun tai koiran yleensäkään ei pitäisi antaa tervehtiä toisia koiria tai vieraita ihmisiä silloin, kun se on taluttimessa. En ole näin ehdoton. Silloin kauan kauan sitten, kun aloitin koiraharrastuksen, oltiin rennompia, enkä edelleenkään keksi, mitä haittaa tervehtimisestä olisi ainakaan kotikoirille, joiden ei tarvitse omaksua sotilaallista kuria ja välttää virheellisiä toimintatapoja menestyäkseen jossakin kilpailulajissa. Vaaratilanteisiin varsinkaan pentu ei toki saa joutua, ja kaikenlaisten kontaktien super visor olen tietenkin itse, ei pentu, koira tai vastaantulija.