Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja on ehtinyt jo yhdeksänteen osaan. Vaikka ydintarinan tapahtumapaikka on yhä Kuopio, ei kaupungilla sisänsä ole  merkitystä, mutta  edellisistä teoksista tutuilla henkilöillä, kuten Tuomen pariskunnalla, on. Henkilöt sitovat tämänkin romaanin vuodesta 1998 lähtien ilmestyneiden teosten ketjuun.

Vihreä sali on jaettu ihan numeroinnein viiteen osaan. Teoksen nykyhetken aikahaarukka ulottuu vuodesta 1984 piipahdukseen 2000-luvun alkupuolella. Takaumissa ollaan sitten henkilöiden nuoruudessa esimerkiksi viime vuosisadan alun Pietarissa ja Karjalan kannaksella.

Teoksen nykyhetkessä huomion kohteena ovat aikuistumassa olevat lapsuudenystävät Inkeri, Jaakko ja Leo. Inkeri on nääntymäisillään  vaikean kotitilanteensa alle. Kunnollinen ja tunnollinen Jaakko yrittää pelastaa, mitä pelastettavissa on, motiivinaan hyväsydämisyys ja rakkaus. Leo on kolmas pyörä, minkä hän jossain vaiheessa tajuaa. Se ei tarkoita, että hänestä ei välitettäisi. Nuorten on ponnistettava irti vanhemmistaan ja heidän traumoistaan. Se ei ole helppoa. Takaraivossa kumisevat  (tyhjyyttään?) perinteiset opetukset: Päätä sitten kun on jalat oman pöydän alla.

Aikuisten roolina on enimmäkseen katsoa taaksepäin, nuoruuteen. Millaista olikaan silloin kauan sitten, kun matkustettiin höyrylaivalla Kuopiosta Pietariin. Miten sieltä löytyi aviopuoliso, miten vallankumous muutti elämän, mihin sisko hävisi, miten elämä jatkui Kuopiossa. Näitä asioita käsitellään seitsemänkymppisen kukkakauppiaspariskunnan kautta. Mies, Santeri, tekee vielä toivioretken Leningradiin. Se on pettymys.

Minulle Vihreä sali on kertomus välittämisestä ja rakkaudesta. Yhteisö kannattelee Inkeriä; se pelastaa hänet elämälle. Santeri ja hänen vaimonsa Linnea ovat kulkeneet pitkän tien - vastoinkäymisineen -  yhdessä, eroamatta. Teos loppuu 105-vuotiaan Linnea Juurisen sanoihin, jotka hän lausuu Inkerille,  kun Jaakko ja Inkeri ovat tulleet viimeisen kerran häntä tapaamaan:

Ja lisään, kuiskaamalla, Jaakolle myös, joka seisoo tummana hahmona ikkuna ääressä:

- Ja vaikka rakkautesi ei kelvannut, et tehnyt väärin, kun rakastit. Ja jaksoit toivoa.

   Sitten astun viimeisen askelen.

   Ja minut kätkee syliinsä metsän sali, minä katoan sananjalkojen vihreään valoon.

Tuntui kuin   Kähkösellä olisi  ollut kaksi ideaa kirjaksi mutta hän olisi kuitenkin päätynyt kasaamaan niistä yhden teoksen. Romaanin ensimmäinen osa vaikutti jotenkin  pihtisynnytetyltä, ja samaa kankeutta olin aistivinani yleensäkin teoksen nuoren kolmikon kuvauksessa. Sen sijaan Juurisen pariskunnan vaiheita kuvatessaan Kähkönen on vahvoilla. Komeaa ja koskettavaa. Oli miten oli, me Kähkösen lukijat kiitämme taas kerran.  Se mistä en pitänyt, oli runsas kursiivin käyttö. Ihan tarpeetonta ja rasittavaa.

(12.50 muutettu lauseiden järjestystä viimeisessä kappaleessa ja lisätty vihreä väri sitaattiin.)

(Lisäys 8.11.):

Tämän päivän Hesarissa kriitikko Suvi Ahola toteaa: [kirjasarjan] päähenkilö on - niin kuin Kähkönen onkin monesti kertonut - kaikkien Tuomien ja Tiihosten ja Kelojen sijaan Kuopio. (--) Se on romaaneissa monella tapaa tunnistettava kaupunki mutta paljon enemmän fiktiivinen, symbolinen, täysin kirjallinen luomus.

Olen eri mieltä, en kaupungin fiktiivisyydestä tai sen symboliikasta vaan siitä, että se olisi päähenkilö. Ajatellaanpa, että kymmenen ihmistä, jotka eivät tunne sarjan aikaisempia teoksia, lukee Vihreän salin. Sitten heitä pyydetään ilmoittamaan, kuka heidän mielestään on romaanin päähenkilö. Kuinkahan moni vastaisi, että Kuopio? Tuskin yksikään.

Jaa että kirjailijakin on ilmoittanut, että päähenkilö on Kuopio. Selevä! En tietenkään ala kiistellä kirjailijan kanssa hänen teoksistaan. On aina tosi kiinnostavaa saada tietää, miten kirjailijat itse selittävät niitä. Tämä päähenkilöasia on  mennyt minulta ohi korvien ja silmien, vaikka olen  ollut usein .kuuntelemassa Kähköstä, lukenut erinäisiä haastatteluja jne. Mutta. Teoksen lukija lukee sen useimmiten ilman mitään hajua kirjailijan aivoituksista. Hän tulkitsee tekstiä vain itse tekstin ynnä elämänkokemuksensa, maailmankatsomuksensa ja sen semmoisen perusteella. Ja näillä perusteilla hän saattaa päätyä erilaiseen näkemykseen kuin kirjailija tarkoitti. Tuli mieleen Pajtim Statovci, joka ihmetteli, miksi Bolla on niin monien mielestä surullinen teos! Kas kun me lukijat olemme sekalaista seurakuntaa,  pölkkypäitä  ja sitä paitsi kurittomia. Niinpä  minäkään en pidä Kuopiota Kuopio-sarjan päähenkilönä, kaikkein vähiten tämän viimeisimmän, oli kirjailija mitä mieltä tahansa.