Mistä tunnistaa keskimääräistä paremman romaanin? Siitä, että se syrjäyttää muut kirjat, joiden lukeminen on kesken; siitä että sitä lukee vielä keskellä yötä, kun silmät lupsahtelevat ja kirjakin on pudota käsistä; siitä että se vaan on pakko lukea loppuun yhtä soittoa. Kytömäen Finlandia-voittaja Margarita on tällainen harvinainen teos. 

Margaritasta on tähän mennessä jo kirjoitettu niin paljon, että en rupea kertaamaan sen sisältöä ja kuvailemaan sen ansioita; puutteitahan siinä ei juuri olekaan. Sanonpahan vain lyhyesti, että Margarita on vaikuttava. Se on mielestäni parhaita 2000-luvulla Finlandia-palkinnon voittaneita teoksia. Hahmottelin mielessäni niistä  kärkiviisikkoa. Luettelen ne tässä siinä järjestyksessä kuin ne muistuivat mieleeni: Puhdistus, Bolla, Oneiron, Kätilö. Hetkinen! Piti tarkistaa, oliko Kätilö edes ehdokkaana. Eipä näköjään ollut,  Finlandian voitti sen ilmestymisvuonna Hytti nro 6, mainio teos toki sekin. Monta hienoa teosta tulee luettua kuuliaisesti läpi,  ja silti niistä muistaa muutaman vuoden kuluttua vain nimen. Ja sitten on niitä teoksia, jotka ikään kuin palavat kiinni muistiin. Niitä ovat ne  vaikuttavimmat - ja rehellisyyden nimessä myös ärsyttävimmät.

Olen lukenut vasta kaksi tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista, Margaritan lisäksiTommi Kinnusen romaanin Ei kertonut katuvansa. Seuraavaksi on työn alla Heikki Kännön Runoilija, 568 sivua. Siinähän sitä on puurtamista minulle, pienoisromaanien ystävälle! No, onhan Margaritassakin lähes 600 sivua, ei sen puoleen.