Rosa Meriläinen? Eikös se ole takavuosien roiskeläppätyttö eduskunnasta? Vai oliko se Anni Sinnemäki? Olen aina sotkenut nämä daamit keskenään. Ja nyt tämä Rosa on sitten ryhtynyt kirjailijaksi...Niinhän suunnilleen kaikki, joopa joo. Myönnän, että olin ennakkoluuloinen tarttuessani Rosa Meriläisen Osteri-romaaniin. Kirjan liepeestä opin, että kyse ei olekaan Meriläisen esikoisteoksesta, kuten luulin.

 
Meriläisen romaanissa patsastelee Axel Munthe, siis oikasti elänyt historiallinen henkilö. Tiedän Munthesta olemattoman vähän, hänen  teoksensa  Huvila meren rannalla toki, mutta en paljon muuta. Niinpä en voi arvioida, miten todenmukaisen kuvan Meriläisen teos luo Munthesta. Se ei oikeastaan ole edes tärkeää. Toinen historiasta napattu henkilö on Ruotsin kuningatar Victoria. On toinenkin Victoria, nimittäin nuori neito Victoria Fauré, jonka Munthe tutustuttaa lääkäri Charcot'n järjestämiin näytöksiin. Niissä esitetään hypnoosiin vaivutettuja hysteerikkonaisia. Katsojat ovat enimmäkseen (?) miehiä.  Victoria kiinnostuu mutta myös tyrmistyy ja haluaa "pelastaa" yhden näistä naisista.
 
Hysteria oli aikoinaan suosittu naisten mielenterveysongelman dignoosi, niin olen ollut ymmärtävinäni. Sana hysteria tulee kreikan kielen kohtua tarkoittaneesta sanasta, mikä on kuvaavaa tälle miespuolisten kallonkutistajien kehittämälle diagnoosille. Meriläisen teoksen laitostetut naiset hysterisoituvat silloin, kun lääkäri Charcot saapuu paikalle ja esittävät hänelle repertuaariaan kuten julkisissa esityksissäkin. Nykyihmisestä on tietysti pöyristyttävää, että sairaita tai sellaisiksi leimattuja ihmisiä esitellään julkisissa näytöksissä edes "tieteen"  nimissä. Ainakin tässä asiassa ihmiskunta on ottanut pikku askelen eteenpäin.
 
Molemmat Victoriat tuntevat vetoa Muntheen. Teini-ikäisen, seksuaalisuutensa löytävän Victorian ihastus on jonkin sortin fanitusta, johon Munthe suhtautuu isällisesti ja auttaa Victorian myöhemmin aiheuttaman sotkun selvittäisessä. Aikuinen nainen, kuningatar Victoria ei kai saa Munthesta irti, mitä haluaisi, mutta ainakin sielujen sympatia säilyy vuosikymmenestä toiseen.
 
Niin, miksiköhän Rosa Meriläinen on valinnut juuri nämä henkilöt kuvauksensa kohteeksi? Enpä tiedä, joten vastaan että miksipä ei. Itselleni henkilöiden historiallisuus oli aika yhdentekevää. Olisin lukenut kirjan, vaikka henkilöt olisivat olleet nobodyja, täysin kuvitteellisia. Meriläisen teoksessa on jonkinlaista - sanoisinko impressionistista - viehätystä nimenomaan tavassa havannoida ja  kuvata.  Osteri ei räjäytä tajuntaa, mutta sen luki mielikseen.