Kjell Westön Missä kuljimme kerran on hieno romaani. En ole nähnyt sen pohjalta tehtyä elokuvaa, joten odotin uteliaana samasta materiaalista työstettyä tv-sarjaa. Viimeinen jakso esitettiin eilen. En kuvittele, että romaani muuntuu tuosta vain filmiksi; varmaan tälläkin tiimillä on ollut kosolti ongelmia ratkottavana. Tulos oli joka tapauksessa epätasainen.

Eniten mietitytti, saivatko pirstaleisesta kerronnasta mitään tolkkua ne, jotka eivät ole lukeneet kirjaa. Eccu tuijottelee ja ryyppää. Lucie on boheemi ja rikas, mutta onko hän mitään muuta?  Cedi on pahis; miksi hänestä on tullut sellainen? Ivar on humaani. Välillä piipahdetaan köyhien puolella, josta  Lucie poimii itselleen leikkikalun. Muut henkilöt ovat  vielä enemmän  kuin  kulisseja.

Westön teoksessa on Helsinki miljöönä tärkeässä roolissa. Ymmärrettävästi 1900-luvun alun kaupunkinäkymiä on vaikea loihtia elokuvaan. Niinpä puvustus, interiöörit ja tapakulttuuri saivat kannatella sekä aikakautta että miljöötä. Jonkun henkilön  (en muista kenen) suuhun oli sitten laitettu repliikki, jossa hän ihasteli Helsinkiä. Repliikki voi toki olla teoksestakin peräisin, mutta vaikutti tönköltä. Olisi toivonut, että Helsinki ujuttautuu katsojan suosioon kuvien voimalla.

En tunne juuri ollenkaan suomenruotsalaisia näytttelijöitä (olivatko he edes suomenruotsalaisia?). Niinpä en tiedä, oliko roolituksessa mukana ykköskaartia vai oliko haettu ns. tuoreita kasvoja joistain harrastuspiireistä. Mutta kankealta tulos vaikutti. Useiden näyttelijöiden replikointi muistutti sisälukua. Eikö näissä rooleissa riittänyt ainesta elävän ja uskottavan hahmon rakentamiseen? Lucien esittäjällä tosin oli yritystä, ja hän vastasi aika tavalla myös omaa mielikuvaani romaanin henkilöstä. Harmi, etten muista esittäjän nimeä.

Sarjalla oli myös hetkensä, ja varsinkin viimeinen jakso eteni jäntevämmin kuin aikaisemmat poukkoilut. Katsomisen arvoinen sarja sentään oli.