Pakko hehkuttaa: kylläpä oli kesän viimeinen viikonloppu ihana noin kelien puolesta ja muutenkin. Varsinkin lauantain vastainen ilta ja yö olivat lämpimiä, eikä sunnuntaiyökään paha. Niinpä pihalla tarkeni istuskella katselemassa roihuja ja lyhtyjä ja tähtitaivasta ja napostella siinä sivussa herkkuja. Puutarha on vielä iskussa. Syysleimut, echinat, syyshortensiat, ruusut ja jopa jokunen salkoruusu kukkivat, sekä tietysti samettikukat, krassit  ja muut vanhat tutut, joita ne viitsi luetella. Joukon jatkoksi on myös tullut ostettua pari pallokrysanteemia.

Sunnuntaina oli helteistä. Siitä huolimatta piti tehdä vähän hommiakin. Kolme vanhaa marjapensasta sai kyytiä. Piha avartui ja ruusupenkin ympäristö muuttui ilmavammaksi. Ryhmäpuutarhatontit ovat siitä hauskoja, että jokainen saa tuunata tontin mieleisekseen. Joitakin sääntöjä tosin pitää noudattaa esim. puiden istuttamisen ja pensasaitojen suhteen. Mutta kaikenlaista viritystä näkee. Vanhimpien pihoissa on usein paljon hyötykasveja: sipuleita, kaalia, porkkanoita, jopa perunoita sekä marjapensaita, kirsikka-, luumu- ja omenapuita, joita kadehdin. En niinkään omenoiden vuoksi, vaan niiden viehättävän ulkomuodon takia.

Sitten ovat kukkien kasvattajat, joiden pihat saattavat olla ainakin  aloittelijan mielestä mykistävän upeita. Joillakin on kukkia niin paljon, että kukkaryhmien välissä kulkee vain kapeita käytäviä eikä vapaata tilaa ole juuri lainkaan. Muutamat ovat erikoistuneet johonkin lajiin. Esimerkiksi eräässä pihassa on pilvin pimein  erilaisia daalioita. Daaliathan eivät talvehdi ulkona vaan niiden juurakot pitää viedä esim. kellariin talveksi. Kymmenien juurakoiden talvehtimisesta huolehtiminen on varmaan iso urakka.

On myös enemmän tai vähemmän luonnontilaisia pihoja, joko siksi että omistaja pitää sellaisesta tai siksi, että mökki pihoineen on saanut jäädä oman onnensa nojaan. On vaikea ymmärtää, miksi tällaista mökkiä ei myydä; kysyntäähän olisi. Yhden muodikkaan kivipuutarhankin olen nähnyt. Se tosin oli vielä keskentekoinen ja siksi aika ikävä.