Kirjallisuuden lukijoinakin meillä on kuplamme. Miehet esimerkiksi lukevat lähinnä miesten kirjoittamia kirjoja, naiset sekä miesten että naisten kirjoittamia. Jotkut lukevat pääasiassa kotimaista kaunokirjallisuutta, toisten mielestä se on tylsää. Monet suosivat tai välttävät jotain genreä. Itselleni ovat jääneet vieraiksi fantasia ja varsinkin scifi, eivätkä myöskään sotakirjat ja ns. veijariromaanit ole kuluneet käsissäni. Päätin nyt kuitenkin astua oman kuplani ulkopuolelle ja lukea Kalle Isokallion romaanin Tiedonhuuhtoja Virtanen, jota sen takannessa luonnehditaan  juuri veijariromaaniksi.

Ärsyynnyin heti, tosin lähinnä ulkokirjallisista syistä. Teoksen nimihenkilö Matti Virtanen lähtee Siilinjärveltä kuopiolaiseen lukioon ja tarvitsee siihen oikein koulukortteerin, kertoo teos. Mutta miksi, sitä ei perustella. Siilinjärvellähän on ollut lukio iät ajat, ja syystä tai toisesta Kuopiossa lukiotaan käyvät pendelöivät bussilla. (Hutilointia;  faktoja ei ole viitsitty tarkistaa, vaikka sillä ei tässä olekaan teoskokonaisuuden kannalta mitään merkitystä.) Ärsytti myös, että teoksen savolaiset ovat stereotyyppisiä savolaisia, tyhmiä, laiskoja ja lipeviä. Savolaisia ei tarvitse käsitellä silkkihansikkain, mutta tätä savolaiskuvaa ovat  hyödyntäneet ja toisintaneet niin elokuva kuin kirjallisuuskin jo iät ajat. Ja yhä vain? Se kertoo kirjoittajan laiskuudesta tai välinpitämättömyydestä. Mitään uutta ei tarvitse keksiä, kun tukeutuu vanhaan.

Kuopiosta Matti Virtanen kuitenkin jatkaa Helsinkiin opiskelemaan ja perustaa siellä kahden kaverinsa kanssa yrityksen, joka huuhtoo esimerkiksi puolueille tietoa bittiavaruudesta. Tiedon avulla puolueet ja ehdokkaat voivat muokata vaalikampanjansa miellyttämään äänestäjiä. Poliitikoista ja politiikasta maalataan kriittisen raadollinen kuva, mutta sekin on kovin ennalta-arvattava. Ei mitään uutta siinäkään.

Tässäpä olikin tämä loikka kuplan ulkopuolelle. Veijariromaaneilla on lukijansa, mutta siihen joukkoon en liity.