En ole koskaan omistanut suomenajokoiraa enkä tule omistamaankaan, mutta olen aina ihaillut näitä tasapainoisen tyylikkäitä koiria ja ihmetellyt, miksi ne eivät menesty näyttelyissä ryhmä- ja BIS-tasolla. Nyt tämä puute on korjaantunut: jopa kaksi eri suomenajokoiraa menestyi viikonlopun näyttelyissä; toinen oli HeW BIS 3 ja toinen V-10 BIS 2! Roppakaupalla onnea!

Vanhaa sydäntä lämmitti myös V-10:ssä menestynyt kultainennoutaja, joka oli kultainen sen sijaan, että olisi kermanvärinen. Jossain siis vielä piileksii näitä itselleni ainoan oikean värisiä kultsuja. Ilahduttava oli myös samassa ryhmäkehässä menestynyt labbis, muistaakseni virolainen: vankka mutta ei raskas lössykkä. Ja sokerina pohjalla oli V-10:ssä seiskaryhmän voittanut englantilaista tyyppiä edustanut Swannery-kennelin englanninsetteri, hieman raskas kuten englantilaiset showlinjaiset urokset usein ovat, mutta pääsia on, että vaihteeksi rodun kotimaan tyyppi piti pintansa jenkkityypin puristuksessa. Ovathan jenkit toki kauniitta, mutta minulle, vaikka olen omistanut myös jenkkilinjaisen setterin, aito englantilainen on se oikea.

Tämän voittoisan setterin toisella omistajalla oli syksyllä pentue näitä englantilaisen tyypin koiria, vieläpä lempiväriäni blue beltoneita. Voi miten olisi tehnyt pentua mieli, mutta kun ei niin ei. Kun Windy-setteri vuoden 2007 lopussa poistui kuvioista, päätin, ettei huusholliin enää tule isoa koiraa. Mutta sydän itkee verta!