Juolahtipa mieleeni, että olen nyt omistanut havannankoiria 25 vuoden ajan. Ensimmäinen havaneesini Minni oli kotoisin Hollannista. Se tuli Suomeen lokakuussa 1990. Tuontikoirien rekisteröiminen oli kuitenkin silloin niin hidasta, että Minni on rekisteröity Kennelliiton rekisteriin vasta vuoden 1991 puolella.

Minni oli verraton pakkaus. Tuskin olisin jämähtänyt havannankoiriin, ellei pikku Minni - oikeasti varsin pienikokoinen - olisi ollut niin hurmaava. Erinomainen luonne oli sen paras puoli. Toivon hartaasti, että kasvattajat  pyrkivät kynsin hampain pitämään kiinni tästä (terveyden ohella) havannankoiran tärkeimmästä ominaisuudesta, viehättävästä luonteesta. Ei se välttämättä  helppoa ole, mutta yrittää pitäisi.  Ovathan ne näyttelysertit ihan kivoja, mutta ei niillä arjessa mitään tee! 

Olen kertonut Minnistä osiossa koiramuistoja, joten ei tästä koiruudesta tällä kertaa sen enempää. Rosita-pentunen tulee puolestaan olemaan viimeinen koirani, ainakin jos elää normaalin pituisen elämän. Muutaman viikon kuluttua sillä on puoli vuotta mittarissa. Olemme käyneet Mustin ja Mirrin pentutreffeillä totuttelemassa hulinaan ja seuraavaksi taidamme suunnata pentukurssille koirakouluun. M&M:n pentutreffit ovat ihan OK, mutta sielläkin on TODELLA tärkeää käyttää järkeä - ja sitä toivoisi kaikilta paikalla olijoilta. Yhteispelillä ja pelisilmällä treffeistä on hyötyä useammille koirille eikä vain parille pomottajalle tai tappelupukarille. Monet toki ymmärtävätkin viedä kierroksille ajautuneet pentunsa välillä edes jäähylle. Näin.