Luin sattumalta peräkkäin Ayaan Hirsi Alin teoksen Pakomatkalla ja Jari Tervon Laylan. Luulen, että tämä asetelma sai minut suhtautumaan kriittisemmin Tervon teokseen kuin olisin ilman tätä vertauskohtaa siihen suhtautunut.

Kummassakin kirjassa käsitellään islamin uskon ja sitäkin vanhemman heimokulttuurin ja klaanin tyttöihin ja naisiin kohdistamaa kontrollia ja suoranaista julmuutta. Hirsi Ali kuitenkin kuvaa sitä oman kokemuksensa voimalla siinä missä Tervo tietenkin kirjoittaa fiktiota. Todellisuus on tälläkin kertaa tarua ihmeellisempi ja ennen kaikkea vaikuttavampi. Layla jää henkilönä jotenkin hahmottomaksi, kuin sivulliseksi omassa elämässään. Ehkä tämä on Tervolta tietoinen ratkaisu? Omaa tahtoa ja omia ratkaisujahan ei Laylalta odotettu eikä niitä hänelle sallittu. Vasta tapahtumien loppukäänteissä Layla tekee tietoisen,  tulevaisuuttaan koskevan päätöksen.

Mietin myös, miten naiskirjailija kuvaisi Laylaa.  (Toki toki, kirjailijoiden jako sukupuolen perusteella kahteen leiriin on kömpelöä yksinkertaistamista, mutta silti.)  Laylahan joutuu veljensä raiskaamaksi ja  naimisiin sedän pojan kanssa; hänet on tarkoitus tappaa, koska hän ei vuoda verta hääyönä ja tuottaa näin häpeää perheelleen; pakomatkallaan hän joutuu ihmiskaupan uhriksi ja prostituoiduksi Suomeen. Miten tämä kaikki vaikuttaa nuoreen tyttöön, melkeinpä lapseen? Millaisia tunteita ja ajatuksia se hänessä herättää? Miten hän sen kokee? Kuvittelisin, että moni naiskirjailija olisi pistänyt kaikkensa peliin onnistuakseen ryömimään Laylan nahkoihin. Tervo on tässä suhteessa aika niukka. Se saattaa olla viisastakin. Niukkuus jättää tilaa lukijalle, eikä keski-ikäisen miehen tarvitse kuvitella ja kuvata, miltä raiskaus tuntuu 15-vuotiaasta tytöstä, oikeasti.

Kirjan toinen keskeinen naishenkilö on Helena, suomalainen juoppo ja prostituointu, joka yrittää saada poikansa yhteishuoltajuuden itselleen. Helenan kuvaajana Tervo on varmemmalla pohjalla. Esimerkiksi Helenan rakkaus poikaansa kohtaan ja yritys "normalisoitua" äitinä on liikuttavaa.

Teoksen miehet ovat enimmmäkseen niljakkeita ja roistoja. Heidän varassaan on toiminnallinen juoni, joka tekee kirjasta - niin minkä? Dekkari se ei ole, eikä oikein rikosromaanikaan, eikä trilleri, eikä poliisiromaani. Oli miten oli, tämä törkimysten joukko toimii kunnon äijäkirjallisuuden malliin. Se voi olla Tervolta ovelakin veto. Ehkä miehet heidän avullaan nielaisevat myös tarinan Laylasta? Välillä tosin tuntuu, kuin Tervo itsekin olisi enemmän innostunut tästä retkuremmistä kuin päähenkilöstään. 

Yhtä ja toista jäi vielä sanomatta tästä teoksesta. Ehkä palaan vielä asiaan, tai sitten en. Sen lukemiseen mennyt aika ei mennyt hukkaan.