Kiusaaminen pysyy otsikoissa, aiheellisesti, niin kauan kuin sitä laajassa mitassa esiintyy. Valitettavasti kiusaaminen  ei ole vähenemässä, pikemminkin päinvastoin, koska netti tarjoaa sille vaivattoman alustan. Kouluissa ja työyhteisöissä kiusaajalla on sentään kasvot, mutta nimettömänä onnistuva nettikiusaaminen on vielä astetta vastenmielisempi ilmiö.

Tämä tuli mieleeni, kun vilkaisin pitkästä aikaa Juha Kareksen blogia hänen nettisivuillaan. Viimeisin postaus käsitteli kiusaamista koiraharrastuksen parissa. Ei kiusaaminen  ole koiraharrastuksessakaan uusi ilmiö, ja toki kiusata  osataan  muuallakin, kuten esimerkiksi hevosharrastuksessa ja -urheilussa. Ratsastustalleillako ei kiusata, päin naamaa tai netissä? Vaikea uskoa. Kerroin keväällä, miten osuin sattumalta raviurheilun nettisivulle osoitteessa www.hevostalli.net. Huomiota kiinnitti paitsi palstan tympeä yleisilme, niin erityisesti ohjastaja Mika Forssin loputon nälviminen. Huomasinpa sitten kerran, että joku väitti Forssin mustamaalaamisen jatkuneen 8 - 10 vuotta! 

Kiusaaminen on ryhmäilmiö. On kiusaaja tai kiusaajat, heidän hännystelijänsä ja sitten se enemmistö, joka näkee mitä tapahtuu mutta ei halua tai uskalla puuttua asiaan. Tätä enemmistön roolia olen viime aikoina pohtinut, koska lasken itseni siihen kuuluvaksi. Mitä voisi tehdä vastustaakseen ja vähentääkseen nettikiusaamista? Kaikki mieleen juolahtavat keinot tuntuvat heiveröisiltä. Voi tietysti mennä mukaan keskusteluun. Turhauttavaa, sanovat ne jotka ovat tosissaan yrittäneet. Kannattaisiko ottaa yhteyttä mainosrahotteisella palstalla mainostaviin yrityksiin ja kysyä, sopiiko palstan kirjoittelu yrityksen arvoihin? Pitäisikö mainostajia uhata boikoteilla? Toivotonta.

Ainoa keino lienee lainsäädännön muuttaminen. Saksassahan jo tuli voimaan varsin tiukka vihapuheen vastainen laki. (En siis tarkoita, että kaikki kiusaaminen olisi juuri vihapuhetta; suurin osa  ei ole.) Ellen ole ymmärtänyt väärin, tässä laissa pannaan jonkin alustan kuten keskustelupalstan omistaja/ylläpitäjä vastuuseen kirjoittelusta. Tämä ei kuitenkaan ole ongelmatonta. On ratkaistava, mikä on vihapuhetta ja mikä ei, sekä puolustettava silti keskeistä länsimaisen yhteiskunnan arvoa, sananvapautta. Sitä ei voi vaarantaa

Seksuaalista häirintää on viime aikoina vastustettu MeToo-kampanjan avulla. Olisikohan kiusaamista vastaan masinoitavissa vastaava kampanja kansalaiset kiusaamista vastaan? Ei niin, että aletaan tonkia esille vuosikymmenten takaisia loukkauksia vaan ilmoittamalla, että emme kerta kaikkiaan hyväksy hyödyllisen netin valjastamista sananvapautta vaarantavaan loanheittoon. Ai että sinisilmäinen ajatus? Niinpä.

Entä miltä kuulostaisi se, että nettiin pääsee vain sormenjälkitunnisteella ja jos et sitä halua sormenjälkirekisteriin  antaa, et sitten ole netissä?  Käsi pystyyn, kuka kannattaa? Eikö nouse käsiä? Siinä tapauksessa itse kunkin kannattaisi miettiä, mihin suuntaan oma nettikäyttäytyminen vie kehitystä: tukeeko se suhteellisen vapaan foorumin olemassaoloa vai johdattaako sananvapauden raunioille, aikaan, jolloin haikeana muistelemme niitä muutamia vuosia jolloin netti palveli meitä kansalaisia suunnilleen sellaisena kuin sen nyt tunnemme.