Jouni Tossavainen on näiden kulmakuntien kirjailijoita. Tuotanto käsittää parikymmentä teosta, joista en ole lukenut ainoatakaan. Se on oikeasti noloa. Kun Tossavainen voitti viime vuonna Savonia-kirjallisuuspalkinnon teoksellaan New Yorkin Lentävä suomalainen, ajattelin korjata puutteen. Räntäsateen siivittämänä tartuin kirjaan. Nyt olen päässyt siihen perustavoitteeseeni, noin viiteenkymmeneen sivuun, jonka jälkeen yleensä päätän, luenko kirjan vai en. Valitettavasti luulen, että en. Kirja kertoo juoksijalegenda Hannes Kolehmaisen elämästä vuodelta 1921. Se on johonkin rajaaan saakka kiinnostavaa mutta ei yli 400 sivun verran. Aihe tai sisältö ei ole ainoa kaunokirjallista teosta kannatteleva tai sen kiinnostavaksi ja lukemisen arvoiseksi tekevä ominaisuus, mutta tällä kertaa siitä tuli minulle kynnyskysymys.

Tossavainen on varmaankin ammattitaitoinen kirjailija. En kuvittele, että on helppoa ujuttautua vuosisata sitten eläneen ihmisen nahkoihin. Oikean ajankuvan tavoittaminen ja historiallisten raamien paikkansapitävyys vaatinevat runsaasti työstämistä. Tuntuu kirjailijaa kohtaan epäreilulta, että kaiken vaivannäön kuittaa sitten kaltaiseni lukija mäkättämällä, ettei kiinnosta. Mutta minkäs teet.

Tossavainen on muistaakseni ollut aikaisemminkin Savonia-ehdokkaana. Viime vuonna kisaan osallistui reilut 50 teosta, joista valikoitui loppusuoralle kuusi. Niiden joukosta puuttuivat Finlandia-ehdokkaina olleet Sirpa Kähkösen Graniittimies ja Heidi Jaatisen Kaksi viatonta päivää. Ehkä tämä oli raadilta tietoinen ratkaisu, sillä Finlandia-ehdokkaat julkistettiin juuri ennen Savonia-palkinnon tavoittelijoita, tai ehkä raati ei muuten pitänyt näitä teoksia riittävän ansiokkaina. Kun kirjoja ryhdytään panemaan paremmuusjärjestykseen ja palkitsemaan, kyse on aina paitsi laadusta, myös makuasioista, eikä valikoituminen "lyhyelle listalle" perustu mihinkään eksakteihin kriteereihin. Ajattelisin kuitenkin, että kirjallisuuspalkinnon arvo laskee, jos ehdokasasettelussa on taktikoinnin makua ja päinvastoin: mitä tiukempi kisa, sen isompi sulka voittajan hattuun. 

Kirjallisuuspalkintojen mielekkyydestä voi kiistellä, mutta siitä asiasta taidan kirjoittaa joskus ihan oman juttunsa.