En aio tässä blogissa kertoa jokaisesta uudesta koirasta, mutta uuden rodun ensimmäinen yksilö olisi tarkoitus esitellä. Olen unohtanut, miksi rupesi tekemään mieli nimenomaan englanninsetteriä, paitsi että siskon naapurilla oli pari oikein kaunista käyttölinjaista setteriä. Joka tapauksessa päivänä muutamana käytiin sitten hakemassa englantilaista  näyttelylinjaa edustava setterin pentu, joka sai nimekseen Wilma.

Tälla kertaa Kata-noutaja otti pennun vastaan lunkisti, siitä tuli heti Katan kaveri. Yllätyksen tuotti sitten Nelly-cockeri, joka oli Wilmasta painokkaasti eri mieltä ja myös toi sen ilmi. Nämä koirat piti eristää toisistaan, eikä siedätys auttanut. Wilma kasvoi tietysti nopeasti Nellyä suuremmaksi ja alkoi panna Nellyn ärhentelyille hanttiin. Tilanne oli lopulta niin hankala, että Nelly sai vaihtaa huushollia. Se muutti vanhempieni luo ja eli siellä pilalle hemmoteltuna prinsessana lopun ikäänsä eli 13-vuotiaaksi. Miksi vanhempi koira sai lähteä? Syystä, että sille oli tiedossa hyvä koti enkä kadottanut sitä näkyvistä vaan näin sitä lähes viikoittain. Setteriä esim. vanhempani eivät olisi voineet ottaa enkä olisi sitä heille antanutkaan, vieraille ihmisille myymisestä nyt puhumattakaan.