Kasvattaja-ulkomuototuomari Juha Kares käsittelee blogissaan koiraharrastusta - varsinkin kasvatusta - ja kertoo sen ohessa omasta elämästään. Kareksella on pitkä kokemus ja vahvat näytöt ulkomuodoltaan laadukkaiden koirien kasvattajana. Luulisi, että Kareksen tietotaidosta, jota hän auliisti jakaa blogissaan, olisi hyötyä aloitteleville kasvattajille. Se ei tietenkään tarkoita, että Kareksen kanssa pitäisi olla samaa mieltä kaikesta, istua ikään kuin palvovana opetuslapsena gurun jalkojen juuressa. Paitsi viitseliäisyyttä, tällainen toiminta vaatii myös halua uhrata aimo siivun omasta vapaa-ajasta valistustyöhön. En seuraa nettiä niin paljon, että tietäisin, onko meillä paljonkin kokeneita kasvattajia ja ulkomuototuomareita, joilla on samanlaista viitseliäisyyttä kuin Kareksella. 

Nyt ahkerasti kirjoittava Kares on sohaissut muurahaispesään arvostelemalla suomalaisten ulkomuototuomarien osaamista ja saanut osakseen ankaraa (?) kritiikkiä. En varsinaisesti tiedä tämän arvostelun sisällöstä mitään, koska olen sen suhteen vain Kareksen omien kommenttien varassa. Kieltämättä Kareksen blogikirjoituksen otsikko tuomaroinnin kriisistä oli aika raflaava. Toisaalta tuomarikoulutuksen tasosta ja nimenomaan oikeuksien laajentamisnopeudesta on keskusteltu jo pitkään. MIten nopeasti ahkera ja fiksukaan ihminen pystyy omaksumaan yhä uusien rotujen ominaispiirteitä, vaikka koiran anatomian perusta pysyy rodusta toiseen samana?

Eniten Karesta on kai ryöpytetty kollegiaalisuuden puutteesta, mikä tarkoittanee, ettei ulkomuototuomari saisi ainakaan julkisesti moittia toisia ulkomuototuomareita. Tätä ei juuri kannata  ihmetellä. Näinhän se menee paremmissakin piireissä. Esimerkiksi lääkärit ovat tunnettuja kollegiaalisuudesta, sekä hyvässä että potilainen näkökulmasta myös pahassa. Kun on kyse sairauksista, painitaan kuitenkin aivan toisella tavalla tärkeiden asioiden partissa kuin koirien ulkomuodon arvostelussa! Sen vuoksi ylenmääräinen hiiltyminen Kareksen kritiikistä tuntuu lapselliselta.

Miksi sitten tuomareiden koulutus on muuttunut nopeammaksi ja siten  ylimalkaisemmaksi - jos on? Kuvittelisin, että syynä on näyttelyiden koiramäärien kasvu. Näyttelyistä on tullut suosittu  vapaa-ajanharrastus, ja jonkun pitää toki arvostella tuhannet näyttelyihin tunkevat koirat. Ei ihme, että seurauksena on liukuhihnatyö. Olen varmaan tässä blogissa aikaisemminkin ehdottanut, että tason mahdollista laskua pitäisi ruveta ensin jarruttamaan vähentämällä tuomarin arvostelemien koirien määrää. Tai sitten voisi vähentää kirjallisia arvosteluja tai lopettaa ne kokonaan. Kun aina jaksetaan näpäyttää, ettei näyttely ole mikään jalostustarkastus, niin olkoon sitten olematta, mutta vaaditaan koiralta jalostustarkastus ennen kuin se voi valioitua. Jos kaikkien valioksi mielivien tarkastaminen olisi liian työlästä, niin vaihtohtoehtoisesti voisi vaatia  jalostustarkastuksen vain jalostukseen käytettäviltä koirilta. Silloin systeemi olisi selvä: näyttelyt ovat puuhastelua, kirjaimellisesti showta, ja jalostus on jalostusta. Tuomarioikeudet voisivat myös olla eritasoisia. Voisi olla yleisiä arvosteluoikeuksia ja erkoistuomarioikeuksia rajalliselle määrälle roturyhmiä. Yksi sertti pitäisi sitten  saada erikoistuomarilta tullakseen valioksi.

Tiedän: nämä ehdotukset eivät tule toteutumaan:)

P.S. 26.10. Hmph - jalostukseen käytettäviä koiria on tietenkin enemmän kuin valioituvia...