Lääppimisestä on noussut meteli, aiheellisesti: tyttöjen ja naisten on tietenkin saatava liikkua rauhassa. Mutta aina on osattu lääppiä ja häiritä. Itse olen jo sen verran vanha, ettei ilmiö enää juuri koske minua, mutta nuorempana asia tuli tutuksi. Kerronpa muutaman esimerkin.

Oltiin tyttökaverin kanssa elokuvissa siinä 16 - 17-vuotiaina. Viereen istui tavallisen näköinen, siisti mies, ehkä kolmi-nelikymppinen. Kesken elokuvan  tyyppi laittoi kätensä polvelleni ja hiveli siitä ylöspäin pitkin reittä. Toinen esimerkki: Kävelin äidin ja siskon kanssa pitkin rautatieaseman käytävää, kun joku tuli aivan taakseni lähes kiinni selkääni, laittoi käden ensin takamukselleni ja tuikkasi sitten sormella jalkoväliini. Kerran istuin taas odottamassa junanvaihtoa Pieksämäen asemalla. Se oli myöhään perjantai-iltaisin värikäs paikka. Pääasiassa sotilaat ja opiskelijat odottivat junaa ja laitapuolenkulkijat lämmittelivät. Viereeni penkille rojahti joku spurgu ja kiersi saman tien kätensä kaulalleni. Sanoin, että otapa käsi pois. - Emmä himoitse sinua, hönki äijä. Melkein olisi naurattanut, ellei oilsi raivostuttanut. Näistä tapahtumista on jo useampi vuosikymmen, ja muistoja riittäisi.

Siihen maailmanaikaan oli myös tyttöjen seuraaminen autolla suosittu huvi. Kävelet illalla keskustasta kotiin laitakaupungille, kun sivullesi ilmestyy hitaasti ajava auto, josta huudellaan ehdotuksia. Entäpä kun laitat nuorena aikuisena lehteen ilmoituksen - niin kuin muinoin oli tapana -  että halutaan vuokrata asunto. Tottahan ilmoitukseen vastaajissa on läähättäjiä sekä niitä, jotka ehdottivat vuokran maksua "luonnossa". No, tämä kyllä innosti säästämään sen verran, että pääsi nopeasti kiinni ensimmäiseen omaan kämppään.

Ja ne iki-ihanat itsensäpaljastajat: Kävellessäni keskellä kirkasta päivää (onneksi!) Jyväskylän kirkkopuiston poikki vastaan tulee vanhahko mies. Kun hän on kohdallani, hän räväyttää auki takkinsa. Sen alla ei ole mitään, mutta äijällä on rinnat, joita hän kaksin käsin kohottelee esille ja nauraa räkättää. Kotikaupungin metsäisessä lähiössä on puliukkojen leiri. Muutama ukko on kusella sen laidalla. Kun ohitan paikkaa koirien kanssa, äijät huomaavat minut ja kääntyvät tielle päin hetkuttamaan kalujaan -  röhönaurun säestyksellä, kuinkas muuten. Miten kivaa.

Muutama viikko sitten uutisoitiin, että nykyisellä asuinalueellani (rauhallinen alue keskustan tuntumassa) raiskattiin nuori nainen, joka jäi iltayöllä pois bussista ja käveli kevyenliikenteenväylää pitkin kotiinsa. Uutisen mukaan raiskaaja oli ulkomaalaistaustainen.  Pitäisikö ruveta pelkäämään? En tiedä. Edellisen asunnon lähellä olevalla pururadalla raiskattiin naislenkkeilijä. Sen verran se säpsähdytti, että menin sinne sen jälkeen vain ison koiran kanssa. (Irrationaalista, toki. Tuskin se raiskaaja odotti siellä uutta raiskattavaa.) Erään kerran kävelin illan hämärtyessä keskellä asutusta olevaa lammenrantatietä pienten koirien kanssa, kun kuulin edestäpäin huutoa. Jyrkkää rinnettä alas kompasteli nainen ja tupsahti helpottuneena eteeni tielle. Mitä ihmettä? Tiellä oli ollut muutama pikkupoika. Pojat olivat selittäneet, että kaveri on loukkaantunut, voisiko nainen tulla katsomaan. Toki, hän sattui jopa olemaan sairaanhoitaja. Ylärinteessä oli ollut jokin majan tapainen, jollaisia penskat rakentavat, mutta myös isompia poikia. Nainen oli yritetty saada majaan ja ruvettu hakkaamaan kepeillä. Miksi? Vaihtoehdot ovat kai ryöstö tai raiskaus.

Ns. pelon maantiede on meille naisille tuttua. Sen olemassaoloon ei tarvita maahanmuuttajia. Tyrmistyttävää on kuitenkin, jos tilanne oikeasti (eikä vain mielikuvissa) entisestään vaikeutuu. Sitä eivät tytöt ja naiset ole todellakaan ansainneet.

P.S. 12.1. Tuli vielä mieleeni yksi häirinnän muoto, ulkonäön arvosteleminen. Minun ei ole siitä tarvinnut kärsiä, koska sulaudun tapettiin. Sen vuoksi kerron  erään teinitytön kokemuksen. Kun hän kävelee koulun käytävää, lattialla röhnöttävät pojat saattavat  hihkaista esimerkiksi: - Hyi saatana, kun on ruma akka! Minkälaista kujanjuoksua voikaan koulunkäynti olla!

P.P.S. Naisia kehotetaan joskus olemaan välittämättä häirinnästä tai suhtautumaan siihen huumorilla. Juu. En itse ole menettänyt mielenrauhaani häirinnän vuoksi, mutta se ei tee siitä miellyttävämpää eikä hyväksyttävämpää enkä todellakaan pidä sitä imartelevana!