Kuten olen kertonut, lakkautin HS:n tilauksen. Hesari lähetti minulle tekstarin, jossa tietenkin toivottiin, että uudistaisin tilauksen jossain muodossa. Lisäksi viestissä oli linkki, jonka luulin johtavan sivuille, joilla näkyisivät tilausvaihtoehdot. Paitsi että eivät näkyneet, näkyi pitkä litania evästeistä ja niiden hyväksymisestä.

Koska minulla on vielä tilauksessa Sanoman Teema-julkaisu, ajattelin vilkaista, millainen tilaus minulla siitä on ja samalla voisin tarkistaa oman tilini tiedot. Paitsi että en voinut. Yritinpä mitä kautta tahansa, aina tuli ensin vastaan evästeiden sivu. En ymmärrä, miksi minun pitäisi ottaa kantaa evästeisiin päästäkseni näkemään omat tietoni.No, laitanpa asiasta asiakaspalautetta, paitsi että en voi, arvaatte varmaan miksi. Lopulta yritin löytää asiakaspalvelun puhelinnumeron soittaakseni sinne huomenna. Numero on tietenkin Hesarin nettisivuilla, joille ei voi päästä ottamatta ensin kantaa evästeisiin.

Jos tällainen tilaajan simputtaminen on tarkoituksellista eikä jokin vahinko asetuksissa tai jotain, lakkautan myös Teeman tilauksen. 

Otsikko on siis HS:n sivuilla olevan otsikon tiivistelmä. Se että ammattitoimittajat tekevät kielivirheitä, ei tietenkään ole uutinen, mutta rasittavaa se toki on,  ainakin meistä iäkkäistä kielipoliiseista. Nuoremmat eivät ehkä näitä virheitä edes huomaa? Viihtyvyys/viihtyisyys on yksi tavallisimmista kompastuskivistä, toinen sairasloma/sairausloma.

Yleinen kompastuskohta on myös omistusliitteen käyttö. Pitääkö kirjoittaa hänen auto vai hänen autonsa; hänen omistama autonsa vai hänen omistamansa auto. Hänen joukkueen saavuttamat tuloksensa vai hänen joukkueensa saavuttamansa tulokset vai hänen joukkueensa saavuttamat tuloksensa vai hänen joukkueensa saavuttamansa tuloksensa vai hänen joukkueensa saavuttamat tulokset?

Omistusliitteen käytön horjuvuuteen vaikuttaa todennäköisesti se, että käyttö on muuttumassa. Kielihän muuttuu koko ajan, ja jossain vaiheessa myös normi muuttuu. Tunnettu viime aikojen muutos on alkaa tehdä/tekemään, joista jälkimmäinen oli pitkään pannassa, siis kirjakielessä. Muihin rektiovirheisiin törmää kyllä tämän tästä: hän ei suostu repiä auki haavoja (keksitty mutta mahdollinen esimerkki). Yleistyvätkö ne syystä,  ettei suomi ole kirjoittajan äidinkieli?

Mutta takkuilua on vaikka missä. Muuan urheilutoimittaja kirjoitti, että joukkueen olisi aika avata Pandoran lipas. Ihanko totta? Tekstistä kävikin ilmi, ettei hän tarkoittanut vitsauksien esille päästämistä eikä edes kissan nostamista pöydälle  vaan jotain positiivista muutosta Pandoran lipas avaamalla. Usein ongelmallisiksi osoittautuvat vanhat agraariyhteiskunnasta peräisin olevat sanonnat. Nuoret eivät tiedä, mikä se konkreettinen toiminto sanonnan takana on ollut, jolloin sanonnan merkitys jää hämäräksi.

Otsikon kysymys tuli mieleeni, kun Hesari ilmoitti laskuttavansa 5 euroa kuukaudessa siitä, etttä sivujen käyttäjä haluaa hylätä kaikki/sallia vain välttämättömät evästeet. Siis sanotaanko jossain ja keiden välisessä sopimuksessa, että esimerkiksi Hesarin kaltainen media omistaa ne tiedot, jotka se kerää/sallii jonkin tahon kerätä lukijoista ja voi sitten myydä ne mainostajille. Vai kenen välillä raha liikkuu?

Yleensä kai ihminen itse omistaa itseään koskevat tiedot. Minusta olisi oikein, että media joutuisi ostamaan minulta itseäni koskevat käyttötiedot ja myisi ne sitten kalliimmalla mainostajille. Tai vaihtoehtoisesti kuluttaja myisi omat tietonsa suoraan mainostajille ja jokin Hesari saisi sitten provikat siitä, että on tarjonnut sen alustan kuluttajan käyttöön, jolta evästeiden tiedot kertyvät. Tosin tilaajat jo kustantavat sen alustan yhdessä mainostajien kanssa. Tilaajia, ja varsinkin kestotilaajia,  pitäisi kohdella eri tavalla kuin satunnaisia lukijoita.

Evästeiden ongelma koskee tietenkin vain nettiä. Paperilehdessä on ne mainokset, mitkä on, kaikille samat.

Ulrika Rolfsdotter on ruotsalainen rikoskirjailija. Hänen vuonna 2021 ilmestynyt teoksensa teoksensa Saaliin sydän on ilmestynyt suomeksi vuonna jo 2022. Ei siis aivan tuore, mutta ei vanhakaan teos.

Teoksen päähenkilö on Annie Ljung, jostain pohjoisesta kotoisin oleva sosiaalityöntekijä, joka on kuitenkin muuttanut Tukholmaan syystä, että häntä on hänen nuoruudessaan ruvettu kotipaikkakunnalla katsomaan kieroon. Miksi, se selviää teoksessa vähitellen. Nyt Annie on kuitenkin palannut kotimaisemiin, koska hänen muistisairas äitinsä voi huonosti, on ehkä jopa kuolemaisillaan. Annie ei kuitenkaan matkusta takaisin viikonlopun jälkeen vaan jatkaa entisellä kotipaikkakunnallaan oleskelua, minkä lukija helposti arvaa.

Kuinka ollakaan, Annien sukulaistyttö katoaa ja Annie alkaa tutkia, mitä on tapahtunut. Pian katoaa toinenkin tyttö. Anniesta rakentuu perinteinen Miss Marple -hahmo, joka nuuskii joka paikassa ja on poliisia oivaltavampi. Kadonneiden omaisetkin ovat sitä mieltä, etteivät "kytät" tee mitään. Välillä Annie joutuu tietenkin varaan, ja välillä hän nappaa pillereitä pitääkseen aisoissa nuoruuden trauman aiheuttamat pelkotilat. Lopuksi syyllinen selviää.

Rolfsdotterin romaani on hyvin perinteinen ja sen vuoksi tylsänpuoleinen varsinkin, kun päähenkilössä ei juuri ole särmää. Mutta kun kotona ei ollut muitakaan kirjoja ja BookBeatin kuunteluaika tämän kuun osalta lopussa, niin lukaisihan tämänkin teoksen  välipalana.

Minulle on tullut Hesari koko aikuisikäni. Tilasin sen  ainakin muutaman vuoden ajan jopa ollessani opiskelija. Jälkeenpäin olen miettinyt, miten ihmeessä minulla oli siihen varaa, koska rahoitin opinnot kokonaan opintolainalla. Olen tilannut Hesarin ensisijaisesti sen kulttuurisivujen vuoksi. Maailmantapahtumista, kotimaan politiikasta yms. pysyy kyllä kärryillä muidenkin lehtien ja Yle:n avulla, mutta kulttuurista ei. Pääkaupunkiseutu on siinä niin dominoiva, valitettavasti.

Mutta nyt sain Hesarista tarpeekseni. HS päätti, että digisisältöjä lukeakseen pitää hyväksyä kaikki evästeet. Jos haluaisi välttää evästeet, pitäisi maksaa 5 euroa kuukaudessa ylimääräistä. Ei kiitos! HS on muutenkin riittävän kallis, eikä meitä kestotilaajia sitä paitsi huomioida mitenkään.

Ymmärrän, että evästetiedot myydään mainostajille ja mainostajat rahoittavat lehteä mainoksillaan ja että mediat eivät juuri kylve rahassa. Mutta lukijoiden kiristäminen on silti tympeää. Juu, voisin tietenkin  jatkaa paperihesarin lukemista ja jättää digiominaisuudet hyödyntämättä. Se ei kuitenkaan tunnu reilulta, koska parilehden  tilaushinta olisi  digiä hyödyntämättä sama kuin sitä käyttäen.

Niinpä en keksinyt harmistukseeni muuta ratkaisua kuin luopua Hesarista. Varmaan se päivä, jolloin HS ei enää tule, tuntuu oudolta. Enkä toki tiedä sitäkään, kestääkö hermo olla ilman Hesaria, mutta kokeilen. Sen olen kuitenkin päättänyt, että paperi HS saa joka tapauksessa jäädä. Jos palaan Hesarin helmoihin, niin se on sitten digiversio, jollaisena luen myös täkäläisen aviisin.