torstai, 17. lokakuu 2019

Poliisit Kuopion koulusurmassa

Toimittaja Susanna Reinboth kyselee Hesarin  kolumnissaan, miksi Kuopion koulusurmassa mukana olleiden poliisien nimiä ei ole julkistettu. Reinboth toteaa, että poliisien ei ole todettu toimineen väärin eikä heitä syytetä mistään.

Miksi meidän pitäisi tietää, minkä nimiset poliisit sattuivat olemaan työvuorossa ja joutuivat sen vuoksi mukaan kauppakeskuksen tapahtumiin? Reinboth vetoaa perustuslakiin ja julkisuuslakiin, mutta ei kerro, mitä lisäarvoa nimien tietämisestä olisi. Avoimuus ja läpinäkyvyys on toki demokraattisessa oikeusvaltiossa kaikin puolin kannatettavaa, mutta mutta. Varsin monissa ammateissa olevat ihmiset joutuvat nykyään salaamaan henkilöllisyytensä, silloin kun se on mahdollista, sekä esimerkiksi asuinpaikkansa ja yhteystietonsa. Poliisin ammatissa toimivat kuulunevat tähän joukkoon. Miksi emme sallisi sitä heille silloin, kun poliisin toiminnasta ei ole löydetty virkavirhettä tai kun he eivät ole syyllistyneet rikokseen.

Julkisuuslakiin vetosi myös paikallinen lehti Savon Sanomat julkaistessaan Joel Marinin koulutodistuksen, mikä oli tarpeetonta ja vastenmielistä. 

 

torstai, 17. lokakuu 2019

En halua esineiden internetiä!

Tunnustan ensin: minulla on varsin hämärä käsitys siitä, mitä esineiden internet tarkoittaa. Olen kuitenkin  lukenut vaikkapa sellaisen esimerkin, että jääkaappi on netissä ja tutkii, mitkä elintarvikkeet ovat loppumassa tai lopussa. Sitten kaappi ilmoittaa omistajalle tai suoraan ruokakauppaan, mitä tarvitaan. Oi että! Miten olenkaan tullut toimeen ilman netissä olevaa jääkaappia! Jossain jutussa sanottiin, että myös esimerkiksi pesukone ja pölynimuri ovat tulevaisuudessa yhteydessä nettiin.

Niin, minun on mahdoton hahmottaa, mitä hyötyä esineiden nettiyhteydestä olisi. Sen sijaan kammoan ajatusta, että esineet  voisivat tarvita tämän tästä netistä haettavia päivityksiä toimiakseen kunnolla. Sitä paitsi miljoonien esineiden huseeraaminen netissä vaatii kaistaa ja rutkasti sähköä, oletan. Millä voimalla lisäämme hiilineutraalia sähköntuotantoa?

EU on käsittääkseni laatimassa direktiiviä, jolla pyritään jatkamaan kodinkoneiden elinkaarta. Laitteiden pitäisi olla korjattavissa ja niihin pitäisi olla saatavilla varaosia tietyn ajan. Tällaiseen direktiiviin voisi lisätä myös kohdan, että esineen pitää olla täysin toimintakuntoinen ilman, että se ottaa yhteyttä nettiin ja että ostaja saa aina päättää, käyttääkö hänen esineensä nettiyhteyttä vai ei.

Olemme jo nyt  luopuneet suuresta osasta yksityisyyttämme. Tälle kehityksele on pantava piste. 

 

keskiviikko, 9. lokakuu 2019

Margaret Atwood: Testamentit

(Huom! Teksti saattaa sisältää juonipaljastuksia!)

Kirjaliisuuden Nobelin palkinnot jaetaan huomenna. Itse asiassa niitä jaetaan peräti kaksi, viime ja tämän vuoden palkinto. Kanadalainen Margaret Atwood on taas kerran ennakkoveikkauksen suosikkeja. Atwoodhan on ollut kovasti ajankohtainen Orjatattaresi-romaanin pohjalta tehdyn  televisiosarjan vuoksi. Orjattaresi on alkujaan ilmestynyt jo vuonna 1985. En muista, milloin  sen itse luin, mutta teoksella oli jo siinä vaiheessa kulttimaine. Ehkä minulla oli sitten liikaa odotuksia, koska mieleeni ei ole jäänyt, että olisin ollut teoksesta kovin vaikuttunut. Televisiosarja sen sijaan on hieno, joten oli selvää, että luen teoksen jatko-osan Testamentit.

Orjattaresi-romaanin tapahtumista on kulunut viitisentoista vuotta, joten silloiset vauvat ovat varttuneet teini-ikäisiksi. Lydia-täti on hengissä ja johtaa rautaisella otteella tätijoukkoja päämajastaaan Ardua Hallista käsin. Lydia onkin teoksen päähenkilö, mutta hänen roolinsa on edellisen romaanin näkökulmasta katsottuna yllättävä. Lydia on kirjoittanut salaiset muistelmat Gileadin tapahtumista. Ne kuitenkin löydetään vasta aikojen kuluttua hänen kuolemansa jälkeen.  Lisäksi ääneen pääsevät Gileadissa varttunut Agnes ja Kanadaan onnistuneesti pelastettu Nicole. Heidän puheenvuoronsa on eräänlainen todistajalausunto. He kertovat oman versionsa Gileadista.

Gileadin yhteiskunta on periaatteessa samanlainen kuin ennenkin. Naisten asema on yhä lohduton, ja väkivaltakoneisto kontrolloi kaikkea. Kontrollin ulkopuolella on vain yläluokka, paitsi että Lydian joukot keräävät tietoa senkin jäsenistä.  Tieto on valtaa. Sen avulla voi kiristää ja sen avulla voi tiukan paikan tullen pelastaa oman nahkansa. Lydialla on kuitenkin kunnianhimoisemmat tavoitteet; omasta kohtalostaan hän ei enää välitä.

Testamentit on tavallaan viihteellisempi kuin tiukka Orjattaresi. Tekisi mieli sanoa, että se on hyvässä mielessä  lukuromaani, sujuva ja helppo ja välistä pikkuisen höttoinen. Se ei tarkoita, että sisältö olisi kevyt. Kaikkea muuta. Raakuus on yhä raakuutta, sorto sortoa, aivopesu aivopesua, valehtelu valehtelua ja nainen miehen käyttöomaisuutta, aina  vaihdettavissa. Mutta joskus ihmiset saavat kaikesta tarpeekseen, ja silloin vuoret järkkyvät.

Testamentit on ammattitaitoisesti kirjoitettu ja kiinnostava romaani, mutta jos vain tämän teoksen perusteella pitäisi päättää, olisiko  Atwoodille annettava Nobelin palkinto, niin sanoisin, että ei. No joo, turhaa spekulointia, palkintohan toki annetaan koko tuotannon perusteella, kai. Hesarissa tai jossain muualla oli lista ennakkosuosikeista. Taisin tunnistaa listalta vain kaksi, Atwoodin lisäksi Murakamin. Toivoisin, että ikisuosikkini Murakami lopultakin saisi Nobelinsa.

 

 

 

keskiviikko, 2. lokakuu 2019

Mikä vaivaa nuoria miehiä?

Seisoin eilen sateessa bussipysäkillä, kun ohi syöksyi poliisiauto pillit vinkuen, kohta toinen ja vielä kolmas. Mitähän on tapahtunut? Ehkä onnettomuus kaupunkia halkovalla moottoritiellä, aprikoin. Kotiin päästyäni sitten kuulin, että kyse oli puukotuksesta kauppakeskuksessa sijaitsevassa ammattiopistossa. Ensin puhuttiin kolmesta loukkaantuneesta, mutta vähitellen tilanne osoittautui vielä vakavammaksi, eikä kuolonuhriltakaan vältytty.

Niin surullista. Nuori ihminen haluaa vahingoittaa toisia ja tuhoaa siinä sivussa omankin elämänsä.  Miksi? Syyksi on ehdotettu mielenterveysongelmia, syrjäytymistä, koulukiusaamista ja vastaavia. Ahdistuneita, masentuneita, pettyneitä  ja vihaisia nuoria miehiä on kuitenkin ollut aina, otaksun. Onko heitä nykyään enemmän kuin ennen? Jos on, mikä sen aiheuttaa? Tutkijat varmaankin tietävät, miten nämä nuoret oikeuttavat tekonsa, joka maallikosta vaikuttaa kostolta; omalle pahalle ololle haetaan jokin kohde.  Se että keinoksi valikoituu  esimerkiksi kouluampuminen, johtunee mallista, jota nykyaikainen tiedonvälitys ja netin vertaistuki pönkittävät.

Mietin myös, onko lasten kasvatuksessa mennyt jokin pieleen, vaikka se on ensisijaisesti kehittynyt myönteiseen suuntaan. Jos lasta yksinomaan kehutaan ja kannustetaan ja syy vaikeuksiin löytyy aina muista, jääkö esimerkiksi kyky sietää ja käsitellä pettymyksiä liian heiveröiseksi?  En tiedä. 

Nykyään ollaan huimasti suvaitsevaisempia kuin ennen. Tämä on luonut nuorillekin liikkumatilaa. Samaan aikaan heihin kuitenkin kohdistuu voimakas yhdenmukaistamisen paine, joka liittyy esimerkiksi ulkonäköön, ihmissuhteisiin ja opinnoissa menestymiseen. Kaikkea pitää sitä paitsi suorittaa sata lasissa. Siinä uupuu, ja uupujia ovat varsinkin tytöt. Onneksemme he eivät ole vielä tarttuneet puukkoihin ja pyssyihin. Heidän hätänsä kääntyy sisäänpäin.

Koulusurmien kaltaisista tragedioista uutisoidaan laajasti. Se on ymmärrettävää. Siitä huolimatta ajattelen, että esimerkiksi tämän päivän Hesarin kuusi sivua eilisen tapahtumista on liikaa. Laaja julkisuus näyttäytynee eräänlaisena saavutuksena ja "sankaruutena"  niiden pääkopassa, joille koulusurma on harkitsemisen arvoinen vaihtoehto.

maanantai, 30. syyskuu 2019

Suvi Ahola: Mitä Minna Canth todella sanoi?

Olen Canthini lukenut: teokset, kirjeet, Maijalan elämäkerran, Rytisalon romaanin jne. Mutta niinpä vain tuli tartuttua vielä Suvi Aholan tietokirjaan Mitä Minna Canth todella sanoi? Potkua asiaan antoi, että kansalaisopiston maalauskurssin seuraava aihe on Minna Canth. Ensin pitäisi tehdä luonnossarja ja sitten maalaus. Apua! Muistin virkistämiseksi tartuin Aholan teokseen.

Teoksessa on  paljon minulle ennestään tuttua, mutta kaikkea en toki ole tiennyt ja jotain varmaan unohtanutkin.  Canthan oli  mielipiteissään  uskomattoman rohkea ja sai lokaa niskaansa aivan nykyiseen sometyyliin. Se ei häntä pysäyttänyt. Suuri osa kirjoituksista on tietenkin aikansa lapsia kuten kiista miesten ja naisten yhtäläisestä "puhtaudesta" ennen avioliittoa, mutta toiset kirjoitukset tuntuvat hätkähdyttävän tuoreilta. Hätkähdyttäviltä sen vuoksi, että emme ilmeisesti ole sadassa vuodessa ratkoneet kaikkia Canthin esille tuomia ongelmia.

Aholan teos on näppärä tiivistys Canthin teemoista. Se mitä Canth paukutti ilmoille on  mykistävää ottaen huomioon, että hän kirjoitti tekstinsä 1800-luvun lopulla. Canth on yhä ajankohtainen eikä  kenellekään ole pahitteeksi tietää, mitä hän todella sanoi. Suosittelen.