maanantai, 18. maaliskuu 2024

Heikki Kännö: Ihmishämärä

Heikki Kännön järkäle Ihmishämärä on viime vuoden Finlandia-ehdokkaita. Enpä olisi pannut pahakseni, jos se olisi myös voittanut.  Ehdokkaanahan oli myös edellinen teos, Runoilija, mutta sekin jäi vaille palkintoa. Toivottavasti Kännön vuoro tulee joskus.

Aloitin Ihmishämärän lukemisen syksyllä. Teoksessa on 1038 sivua. Koska yleensä luen useaa teosta rinnakkain, romaanilta loppui laina-aika. Varauksia oli paljon, joten en saanut jatkoaikaa. Lopulta ostin sen. Kuinka ollakaan, teos juuttui yöpöydälle. Luin aina vähän eteenpäin ja sitten niitä muita teoksia. Lopulta päätin ryhdistäytyä. Vein pois kaikki lainakirjat ja keskityin Ihmishämärään.

Ihmishämärä ajoittuu tulevaisuuteen, ei kuitenkaan kovin kauaksi. Ilmastonmuutos on edennyt ja tuhoaa ympäristöä. On kuitenkin muuan keidas, maatila, jossa kasvatetaan kultaisia omenia. Siellä asustavat teoksen päähenkilöt, Engelbertha isoäiteineen, hänen puolisonsa kuvanveistäjä-matemaatikko Baldovino ja tämän nuori ihailija ja apuri Anastazie. Joukkoon liittyy väkisin myös Hans Otter -niminen vanhus, jonka todellinen olemus selviää vähitellen lukijalle ja teoksen henkilöille. Tärkeitä hahmoja ovat myös germaanisen mytologian jumalat, sama porukka joka seikkailee Wagnerin Ring-oopperoissa.

Baldovino työskentelee Cernin tutkimuslaitoksessa, joka sijaitsee Sveitsissä kuten nykyäänkin. Siellä hän osallistuu tekoälyn kehittämiseen. Tavoitteet ovat kunnianhimoisemmatkin: pyrkimyksenä on selvittää olevaisen olemus (onkohan tämä nyt oikein ilmaistu?). 

Pinnan alla muhii kuitenkin muutos. Jumalat ovat muinoin tuhoutuneet, mutta ensimmäisen maailmasodan juoksuhaudasta on putkahtanut esille hutera olento, joka vähitellen voimistuu, kasvattaa valtaansa ja voittaa kilpailijansa. Jylhästi kuvatussa suuressa mullistuksessa Rein tulvii taas, saarni kasvaa jälleen kannattelemaan taivaankantta ja jumalat palaavat valtaan. On ihmisten vuoro joutua altavastaajiksi. Götterdämmerung on kumottu! Eläköön Votan!

Tuhatsivuiseen teokseen mahtuu jos jotakin. Otan esille vain muutaman asian. Pyrkimyksissään epäonnistuneiden ihmisten tilalle yritetään kehitellä uusi versio: homo poeticus. Taiteellinen Homo poeticus  pystyy olettamaan, havaitsemaan ja esittämään olemassaolosta jotain sellaista, mihin rajoittunut  tiede ei pysty. Kautta teoksen loogis-matemaattisen, luonnontieteellisen, järkeen pohjautuvan maailmanselityksen ja -ymmärryksen rinnalla kulkee mytologian, esoteorian yms. ja niitä edustavien  maagikkojen, ennustajien, selvännäkijöiden,  jumalien ja jumaluuksien sekä taiteilijoiden vaihtoehtoinen mutta torjuttu, usein intuitiivinen  näkemys. Se vetää lopulta pidemmän korren.

Maailman myllerrykseen vaikuttaa olennaisesti Cernissä kehitelty tekoäly, nimeltään Leibniz 2.0. Se ottaa niskalenkin ihmiskunnasta. Ihmiset joutuvat tekemään tekoälyn kanssa sopimuksen, joka säästää ihmiskunnan tuholta mutta alistaa sen tekoälyn valtaan, positiivisemmin muoltoiltuna ohjaukseen. Tekoäly näyttäytyy paitsi uhkana, myös mahdollisuutena, jonka hinta on kuitenkin kallis. 

Kännö on lempikirjailijoitani. Silti yleensä tuskastun jossain vaiheessa hänen teoksiaan lukiessa. Esimerkiksi Ihmishämärän keskivaiheilla oli jakso, jossa jumalat vatvoivat jotain. Oli pakko siirtyä silmäilevään lukemiseen. Siinä on se riski, että jotain olennaista lipsahtaa ohi silmien. Ei maha mittään; jos lipsahtaa, niin lipsahtaa. Tiedän, että kohta teksti taas koukuttaa. Jos Kännö kirjoittaisi jollain maailmankielellä, hän kenties keikkuisi Nobel-ehdokkaiden listalla. Onko sillä jotain väliä? Ei - tai ei siis minulle, Kännölle voisi ollakin. Ja kansakunnalle: vau, Suomi mainittu.

 

sunnuntai, 10. maaliskuu 2024

Kaihileikkaus 150 euroa!

Molempien silmien kaihileikkaus yliopistosairaalassa maksaa 150 euroa! Yksityisellä puolella se maksaisi 3000 euroa. Tätäkään hintaa en sinänsä paljostu. Kysehän on vain siitä, että asiakas maksaa todelliset kulut ja firman voiton.

Todelliset kustannukset havainnollistuvat mainiosti myös eläinlääkärissä, jossa 1000 euroa hurahtaa helposti pienehkönkin vaivan hoitoon, isommista nyt puhumattakaan. Eläinlääkärien laitteisto on kuitenkin kehittynyt huimasti sen neljänkymmenen vuoden aikana, jona olen koiria omistanut. Se ei ole ilmaista, kuten ei päivystäminenkään, josta kansainvälinen ketju näissäkin maisemissa huolehtii. Toki  ketju myös pyrkii mahdollisimman suureen voittoon.

Jokin sairaala (olisiko ollut Tampereen yliopistosairaala?), aikoi laittaa laskuihin esille asiakkaan eli potilaan maksaman summan lisäksi todelliset kustannukset. Asiasta nousi äläkkä: ihmisiä ei saa ikään kuin syyllistää heidän aiheuttamistaan kustannuksista. Yhyy. Niinpä suunnitelmasta luovuttiin. Ei se järin miellyttävä ollutkaan, mutta kyllä meillä pitäisi olla jonkinlainen näppituntuma siitä, mitä verovaroin kustannetut palvelut oikeasti maksavat. Lisäisikö se jopa  kiitollisuutta?

lauantai, 9. maaliskuu 2024

Leikatkaa eläkkeistä

Jos kaikesta pitää leikata, niin kyllä me eläkeläisetkin voimme osallistua talkoisiin. Olen kirjoittanut aiheesta jo joskus viime keväänä, mutta kirjoitan uudestaan, koska aihe on taas tapetilla.

Eläkeläiset ovat tietenkin heterogeeninen ryhmä. On niitä jotka seisovat ruokajonoissa ja niitä, joiden eläkkeillä elättäisi koko suvun. Laajin ryhmä sijoittuu  tietenkin ääripäiden väliin. Tässäkin porukassa on paljon ihmisiä, jotka tulevat toimeen varsin mukavasti. On velaton asunto ja muuta varallisuutta. Jos terveyttä riittää, voi hemmotella itseään, reissata ja asua etelän lämmössä. Toki monet panevat hyvän kiertämään auttamalla taloudellisesti lapsia ja lapsenlapsia. Ne joilla on varaa, käyttävät myös yksityisiä palveluita lääkäreistä siivousfirmoihin, jolloin raha palaa kiertoon ja synnyttää työtilaisuuksia. Sitä paitsi eläkeläisetkin maksavat veroja. 

Varsin monilla eläkeläisillä olisi joka tapauksessa   varaa tinkiä elintasosta. Leikkaukset pitäisi kuitenkin toteuttaa niin, etteivät heikoimmin toimeentulevat joutuisi kärsimään. Ne joilla on huono eläke, ovat jo työuransa aikana joutuneet kituuttamaan. Olisi kohtuutonta, että he vielä eläkkeellä ollessaan saisivat tästä ikään kuin lisärangaistuksen. Solidaarisuutta työikäisiä kohtaan voi sen sijaan odottaa ja vaatia meiltä paremmin toimeentulevilta eläkeläisiltä.

perjantai, 8. maaliskuu 2024

Presidentin vaalit, vielä kerran

Tämä juttu piti kirjoittaa jo aikoja sitten, mutta Vuodatus oli jumissa, joten se ei ollut mahdollista. Ehdin jo ajatella, että sivusto on lopettu kokonaan. Onneksi ei. Kirjoitan nykyään  niin vähän, etten varmaankaan olisi viitsinyt enää avata uutta blogia muualle.

Mutta siis ne vaalit. Kuten kerroin, äänestin ensimmäisellä kierroksella Rehniä. Sitten tulikin eteen tenkkapoo, jota ratkoimme erään ikäiseni eli eläkeläisen kanssa. Hän kertoi havahtuneensa siihen, että Haavistohan on eläkeikäinen. Että pitäisiköhän raskaaseen hommaan tosiaankin valita nuorempi eli Stubb. Siitä pääsimmekin päivittelemään USA:n tilannetta, joka on käsittämätön.

Vaalien typerin juonne oli Haaviston homouden nouseminen agendalle toisella kierroksella. Se ei ollut Matti Röngän syy, vaikka hän siihen vähän kömpelösti viittasi uutislähetyksessä. Asiahan oli yleisesti tiedossa kuten myös se, että tietyt uskonnolliset piirit ja osa miesäänestäjistä ei äänestäisi Haavistoa hänen sukupuolisen suuntautumisensa vuoksi. Huomio asiaan kiinnittyi vain syystä, että Haaviston kannattajat paheksuivat Röngän kommenttia ja alkoivat jauhaa asiaa julkisuudessa. Luulen, että tästä oli Haavistolle pikemminkin hyötyä kuin haittaa.

Sanna Marin piti omat bileet sama päivänä, kun Stubb astui virkaansa. Sattuma? Tuskin. Marinhan biletti omissa juhlissaan myös itsenäisyyspäivän iltana piipahdettuaan ensin linnan kutsuilla. Huomaatteko, mulla on ikioma hiakkalaatikko!

torstai, 15. helmikuu 2024

Sara Al Husaini: Huono tyttö

Huono tyttö on Sara Al Husainin esikoisteos. Aikaisemmin hänet on mm. valittu vuoden pakolaisnaiseksi.

Al Husainin irakilaisperhe on aikoinaan tullut pakolaisena Suomeen, Sara aivan vauvana. Lapsuutensa hän on viettänyt Kuopiossa, joka vilahteleekin teoksessa. Ainakin  Itkonniemi, Männistö, Puijo ja Kallavesi tulevat mainituiksi. Sittemmin Husaini on muuttanut pääkaupunkiseudulle ja oleskellut vanhempien kotimaassa Irakissa.

Husaini kertoo elämästään kahden kulttuurin ristitulessa. Toisaalla on vapaamielinen länsimaisen kulttuurin Suomi, joka sallii myös tyttöjen ja naisten elää haluamallaan tavalla, toisaalla islamilainen maailma ankarine rajoitteineen. Kumpaan maailmaan kuulua ja miten, jos haluaisi kuulua kumpaankin mutta ei tunne kuuluvansa kumpaankaan. Suomessa Sara tuntee olevansa ulkomaalaistaustainen, Irakissa suomalainen tai länsimaalainen, mutta toisaalta myös samanlainen kuin muut, ainakin ulkoisesti. Hän  rakastaa Irakia maana, siis  paikkana ja ympäristönä. Siellä ovat hänen juurensa.

Mutta Husaini on kapinallinen. Hän kertoo vanhemmilleen luopuvansa hiukset peittävästä huivista ja sanoutuvansa irti myös islamin uskosta. Perheelle tämä on järkytys, konfliktin aihe ja syy eristää Sara perheestä. Ajanoloon päädytään jonkinlaiseen välirauhaan, ja Sara lähtee perheensä kanssa Irakiin. Siellä hänet naitetaan väkisin serkulleen. Sara puolestaan haluaa takaisin Suomeen ja eroon miehestään.

Huono tyttö ei ole suurta kirjallisuutta, mutta se on tärkeä teos. Meille kantasuomalaisille on kertoo sisältäpäin, todellisen kokemusasiantuntijan kautta, millainen on  naisten asema islamilaisessa kulttuurissa. Hyssyttelylle ja kohteliaalle ymmärtämiselle ei ole sijaa. Ruskeille tytöille teos tarjonnee samaistumiskohteen ja vertaistukea. Sara on taistelija ja selviytyjä, nöyryytetty mutta ei nöyrtynyt.  Pää pystyyn!