maanantai, 7. elokuu 2017

Kunkkarit taputeltu

Kunkkarit ovat sitten tältä erää ohi. Seurasin niitä tiiviisti varsinkin sateisena sunnuntaina. Maikkarin televisio-ohjelman lisäksi tuli katsottua Hippoksen/tototv:n, Ravinetin, Hevosurheilun ja jopa hötönetin (www.hevostalli.net)  aina yhtä tympeitä sivuja.

Hellyttävin ensin: Ravinetissä (www.ravinetti.fi) haastateltiin I.P.-hevosistaan tunnettua Heikki Parviaista. Paljonkohan Parviaisella on ikää? Ulkonäöstä päätellen riittävästi! Mutta kiinnostus ja tarmo suomenhevoskasvatusta kohtaan ei ole loppunut. Kotona on varsa ja juttu kulkee. Haastattelun lopuksi Parviainen kiitti siitä, että häntä haastateltiin ja että hän sai puhua niin pitkään. Hevosista kun ei voi puhua lyhyesti! Liikkistä!
 

Ravinetti on mukavan kotikutoinen, asenteeltaan myönteinen ja ketterä sivusto. Tykkään! Haastettelutekniikkaansa tyypit voisivat kyllä hioa. Kysymykset polveilevat sinne tänne, ennen kuin varsinainen asia saadaan kiteytettyä ymmärrettävään muotoon. Joskus se pikkasen tuskastuttaa.

Hevosurheilun (www.hevosurheilu.fi) nettisivut ovat piristyneet, mikä johtunee Ravinetin aiheuttamasta kilpailusta tai päätoimittajan vaihdoksesta tai molemmista. Joka tapauksessa päivityksiä tipahtelee entistä tiuhempaan tahtiin ja laatu on tasaista, ammattimaista. Kovin räväkäksi Hevosurheilu ei varmaankaan voi Hippos-omisteisena heittäytyä. Ruokkivaa kättä ei voi purra.
 
Maikkari selviytyi kunkkareiden televisioinnista kohtalaisesti. Katsoin siis vain MTV3:n lähetystä, en CMorea. Sunnuntaina juontajista alkoi jo paistaa turnausväsymys. Molemmat takkuilivat sanoissaan ja Kari Lähdekorpi alkoi vaikuttaa jopa ärtyneeltä. Joanna Kuvaja joutui patistelemaan Lähdekorpea ja vierailevaa tähteä Esa Holopaista sanomaan jotain. Juontajien tehtävä ei ole helppo. Lähtöjen venyvät välit pitäisi täyttää jollakin pälätyksessä ja muulla sälällä. Kyllähän siinä alkaa ajatus takkuilla ja kieli mennä solmuun, kun homma on jatkunut tuntikausia. Ja pitäisikö muka kiittää sitä, että ohjelmaa ei katkaistu, ennen kuin seppeleet olivat kaulassa?
 
Helppoa ei ole myöskään radalla kuskien perässä pinkovilla  haastattelijoilla. Kysymykset ja vastaukset ovat oikeastaan tyhjäkäyntiä, minkä tietää jokainen: voittajat ovat onnensa kukkuloilla;  hävinneet "eivät"  ole yhtään pettyneitä. Kommenttimyllyä on silti pakko pyörittää.
 
Kunkkareissa jylläävät suuret tunteet. Kun polle pärjää, koko suku itkee ja varmaan suuri osa muistakin kannattajista. Epäonnistuneet joutuvat kokoamaan itsensä, ennen kuin suun eteen tyrkätään mikrofoni. Nyt meni näin, mutta Rovaniemellä isketään! Onnea sinne ja onnea nyt menestyneille. Järjestitte meille sohvaperunoille sykähdyttävää viihdettä!
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 

 

 
 

 

 
 

 

sunnuntai, 6. elokuu 2017

Hippos hakkaa kennelliiton PR:ssä 10 - 0

Kuninkuusravit alkavat tänään (5.8.) Vermossa. Niinpä Hesari julkaisi kahden  aukeman (!) leppoisan kuvakoosteen raviurheilusta. Hevosta hellitään ja kylveteään kuin pikkulasta, toteaa kuvateksi Katja Melkosta ja Elian Webistä. Raveissa "luokkarajat hämärtyvät". Totoa pelataan ja purilaisia syödään. Paikallisravit ovat "kesäiltojen sympaattisimpia tapahtumia".  "Ilta-auringon säteet siivilöytyvät koivujen lomasta", kun sitten ajetaan kotiin voittajahevonen trailerissa. Toisaalla lehdessä on vielä kokonainen sivu kunkkareista ja varsinkin Köppisestä. Eikä poikkipuolista sanaa.

Hienoa. Raviurheilun  seuraajan sydäntä toki lämmittää lajin saama myönteinen huomio. (Tosin kriittinen minäni epäili kuvatekstejä ironiaksi:) Mutta samalla mieleen hiipii, no, sanoisinko että kateus, kun vertaan näitä juttuja koiraharrastajien Hesarissa saamaan kohteluun. Oliko se nyt  Maailmanvoittajanäyttely, jonka edellä  HS julkaisi tavanomaisen kriittisen jutun koirien jalostamisen kielteisistä puolista? Ellei ollut MV, niin sitten se oli jokin muu tärkeä koiratapahtuma. Ajankohta oli tietenkin tarkoituksellisesti valittu.
 
Myös raviurheilussa on kuitenkin epäkohtansa - missäpä ei olisi! Matadorjalostus jyllää. Esimerkiksi Vieskerin ja Turon jälkeläisiä on huipulla sankka joukko. Suomenhevostamman omistaja kertoo tammansa olevan niin hiivatin hankala,  että se aioittiin jo siirtää jalostukseen. Toisen hevosen jalkavaivoja ei ole saatu kondikseen, joten tervemenoa siitokseen. Omistaja-ohjastaja kertoo, ettei nyt voittokantaan palannut hevonen menestynyt aiemmin kesällä, koska sillä oli yskää. Eli sillä kilpailtiin sairaana? Maalisuoralla hevosen suusta pursuaa verta. Nooh, sehän on vaan purrut kieleensä tai mikä se toinen selitys nyt onkaan, jokin hevosen luontainen ominaisuus, en muista tarkemmin. Hevoselta on otettu kengät pois nopeuden lisäämiseksi, minkä seurauksena sen kavioista tirsuu veri. Ei hätää! Onhan radalla eläinlääkäri, jonka tehtävänä on  tarkkailla tällaisia tilanteita. Maalisuoralla hevosta lyödään, mistä selviää sakolla ja/tai ajokiellolla. Dopingista huhutaan. Kuten myös veronkierrosta talleilla. Jne.  Ja ratsastus on sitten vielä oma lukunsa.
 
Koiraharrastaja hämmästyy näitä selityksiä. Sanoisiko kukaan, että kun  tämä ei aja jänistä, niin teetään pennut! Koska polvet piti leikata,  siirretään jalostukseen. On niin veemäinen luonne, että päätettiin astuttaa. Vähän köhii, mutta kyllä se ainakin alkumatkan juoksee valjakossa. Meinasi ne vähän hidastella, mutta kun piiskalla lasautin, niin johan tuli vauhtia. Hoitelen nuo verta vuotavat tassut sitten maalissa.
 
HS jatkoi myönteistä uutisointiaan tänään (6.8.) kokosivun jutulla kuningatarkisaan osallistuvasta Topmar-tammasta  taustajoukkoineen. Söpöä.
 
Mutta pakko sanoa, että Hippos onnistuu PR:ssä huimasti paremmin kuin kennelliitto, joka ei saa kattavaan julkisuuteen juuri mitään myönteistä laajasta toiminnastaan. Epäkohdat kyllä otetaan esille. Sanon varmuuden vuoksi taas kerran, ettei epäkohtien peittelylle ole mitään syytä. Ongelmia nostavat esille myös  koiraharrastajat itse ja pyrkivät niitä ratkaisemaan.  Joskus soisi kuitenkin olevan tilaa myönteisyydelle ja juhlalle myös koiraharrastuksessa ilman tutuksi tulleita soraääniä. Kuninkuusraveista uutisointi HS:ssa on tästä häikäisevä esimerkki. Päästäänköhän koiraharrastuksessa koskaan samaan?
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 

 

torstai, 3. elokuu 2017

Tervemenoa kunkkareihin!

Tulevana viikonloppuna ajetaan Vermon raviradalla kuninkuusravit. Tervemenoa katsomaan! Varsinkin lähiseudulla asuvat raviharrastajathan menevät sinne ilman muuta, mutta suosittelen tapahtumaa myös raviummikoille. Ummikko voi ottaa  kunkkarit  once in a lifetime -kokemuksena. Mitään muita raveja ei voi verrata kunkkareihin, ne ovat ainutlaatuiset. Paikalle kannattaa mennä sunnuntaina. Silloin titteliä tavoittelevat hevoset juoksevat kaksi lähtöä ja tunnelma tiivistyy. Täytyy vain toivoa, ettei sää ole aivan kauhea. Kaatosateessa seisominen kysyy  luonnetta ja pilaa fiilikset. Isoissa raveissa katsomoon ei mahdu kuin osa yleisöstä, joten sateensuojaa ei ole tiedossa.

Kunkkareissa kilpailevat suomenhevoset. Ovathan lämminveriset toki hienoja ja nopeita, mutta suomenhevoset ovat symppiksiä ja yhdessä taustaporukoiden kanssa suorastaan liikuttavia. Huipputasolla kisaavien suomenhevostenkin valmentaminen ja ajaminen on ammattimaistunut, mutta joukossa on vielä pienestä kotitallista ponnistavia "perheenjäseniä", parhaassa tapauksessa kotikasvatteja tai pitkäänkin vaalitun tammalinjan tuotoksia. Taustajoukoissa on vannoutuneita suomenhevosmiehiä, usein aika ikääntyneitä, persoonallisia pappoja, joista suosikkini on Jorma Konnu. Harmi, että Camri joutui jäämään pois. Olisin toivonut tyylikkään Camrin menestyvän.
 
Ruuna rummukka, tamma tammukka, ori oikea hevoinen, tiesivät jo esi-isät. Ruunathan eivät saa edes osallistua kunkkareihin, joten sellaiset menneen maailman suuruudet kuin Reipas, Topi ja Vonkaus eivät niissä koskaan kilpailleet, eikä nykyisistä esimerkiksi Polara tule ainakaan nykysäännöillä kilpailemaan. Silloin tällöin vaaditaan sääntöjen muuttamista siten, että ruunatkin voisivat osallistua. Vastustan! Perinteistä on tässä pidettävä kiiinni ja kunkkareiden jalostuksellinen merkitys säilytettävä. Palkintojen pitää mennä hevosille, joiden fysiikka ja pääkoppa kestää kunkkareiden puristuksen ja jotka voivat sitten siirtää jalostuksessa ominaisuuksiaan seuraavalle hevossukupolvelle. Sitä paitsi tamma on aina aito tamma. Koiraharrastajille tuttua leikattua narttua ei hevospuolella ole.
 
Antoisaa raviviikonloppua kaikille, sekä Vermossa jännittäville että meille television ääressä raveja seuraaville!
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 

 

 
 

 

tiistai, 18. heinäkuu 2017

Raipan käyttö raveissa

Ravikilpailuissa kuskilla on mukanaan raippa, jota ei kylläkään kutsuta raipaksi vaan ajovitsaksi tai piiskaksi. Varsinkin loppusuoralla raipalla annetaan "merkkejä" hevoselle, että nyt pitäisi pistää töpinäksi. Raippaa ei saa käyttää miten tahansa, vaan sallittu käyttötapa on määritelty ravikilpailusäännöissä. Sääntöjenvastaisesta raipan käytöstä saa rangaistuksen, esimerkiksi sakkoa ja/tai ajokieltoa kuten kävi Iikka Nurmoselle St Michel -ravien päälahdössä. Kuskit tietävät saavansa rangaistuksen, mutta varsinkin isopalkintoisissa lähdöissä rangaistus kannattaa ottaa, jos se on vaihtoehto hevosen huonommalle sijoitukselle.

Sääntöjenvastainen raipan käyttö eli hevosen lyöminen näyttää rumalta ja on huonoa mainosta lajille. Joskus näkee väitettävän, että ei se hevonen sitä lyöntiä juuri tunne, silläkin adneraliinit jyllää loppusuoralla. Häh? Jos hevonen ei tunne lyöntiä, mitä hyötyä siitä sitten on? Missä muussa eläinkilpailussa tulokseen saa pyrkiä lyömällä eläintä? Jokunen vuosi sitten muuan koiravaljakon ajaja jäi kiinni siitä, että yritti hakkaamalla saada uupuneen valjakkonsa liikkeelle. Joku videoi yrityksen ja latasi sen nettiin. Seurasi paheksunnan vyöry ja rangaistus kuskille.
 
Australia ja Norja ovat kieltäneet ajovitsan käytön raveissa. Suomessa pitäisi tehdä sama ratkaisu varsinkin, jos edes sääntöjenvastaista hevosen lyömistä ei muuten saada loppumaan.
 
 
 
 

 

tiistai, 18. heinäkuu 2017

Patricia Cornwell: Samaa verta

Tänä kesänä riittää viileitä, sateisia päiviä. Silloin tulee tartuttua kirjaan, milloin parempaan, milloin huonompaan. Patricia Cornwellin uusin (?) Samaa verta kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan.  Haukottelin sen seurassa juhannuspyhinä. Luin pokkariversiota epäillen, että olen ehkä lukenut kirjan jo kertaalleen mutta unohtanut sen sisällön. Tuttuuden tunnetta tulee toki myös siitä, että perushenkilöt Kay Scarpetta, hänen miehensä Benton, sisarentytär Lucy ja poliisi Marino ovat mukana tarinassa kuten ennenkin. Myös muuan arkkikonna on messissä. Kuka, sitä ei voi tässä paljastaa.

Porukka tutkii tietenkin rikoksia. Muun ohella ne uhkaavat Kay Scarpettaa ja Lycya. Iik! Tarina tuntuu  väsyneeltä entisen toistolta. Samaa verta on juonivetoinen  kuten muutkin Scarpettat. Henkilöt ovat perinteisen tönkköjä, ja yhteiskunta humisee jossain taustalla vaikuttamatta pahemmin kirjan henkilöihin tai tapahtumiin. Iänikuinen munakoisosalaatti (tai pasta?) on sentään korvaantunut jollain muulla sapuskalla, kun Scarpetta kotoilee kokkailemalla. Sille tulee tietenkin loppu: pitää lähteä tutkimaan rikoksia. Floridan lomakin peruuntuu. Joo.
 

Kun Cornwell aikoinaan tuli Suomen markkinoille, hän oli "erilainen" rikoskirjailija, tuore. Itsekin olen näköjään jopa ostanut puolenkymmentä alkuaikojen Scarpettaa, varmaankin siksi, että kirjastosta niitä olisi joutunut jonottamaan tuurista riippuen kauankin. Sitten kyllästyin. Samalla tavalla olen kyllästynyt esimerkiksi Ilkka Remekseen. Alkuaikojen Remeksiäkin näkyy olevan kirjahyllyssä muutamia, mutta en ole aikoihin edes lukenut Remeksen teoksia, saati ostanut. Ehkä olisi syytä? Kirjailijoita ei käy kateeksi: uusiutua pitäisi mutta säilyttää samalla se tunnistettavuus, jota kirjasarjojen lukijat teokselta odottavat. Joskus nuorena luin vissin lähes kaikki Simenonin suomennetut  Maigret-dekkarit. Ei ole jäänyt mieleen, että olisin kyllästynyt. Ehkä en vain muista? Sen sijaan muistan kyllä, että jotkut Agatha Christiet jäivät kesken tai kaahasin ne läpi ajatukset muualla. Taisin pitää niitä aika pölyisinä.