maanantai, 6. elokuu 2018

Rosita-havaneesin kuulumisia

Eipä ole juuri tullut blogia kirjoiteltua. Se johtuu siitä, että en viitsi ottaa läppäriä mukaan mökille enkä toisaalta halua kirjoittaa tabletilla tai kännykällä muutamaa riviä pitempiä tekstejä. Nyt satun vaihteeksi olemaan läppärin äärellä, joten rustaan jotain. 

Rosita-havaneesin tilanne kuulemma kiinnostaa. No, Rositan ruokahalu on palautunut normaaliksi. Yksittäinen paastopäivä silloin tällöin ei sinänsä haittaisi, mutta Rosita ei enää paastoa. Se syö vähintään yhden kunnon aterian päivässä, jopa kaksi kuten ennenkin. Myös mieliala on normalisoitunut. Rosita on oma iloinen  itsensä, leikkisä veitikka. Kun se oli surkeimmillaan, sitä piti melkein kirjaimellisesti kiskoa perässä; se laahusti haluttomana jossain takanani. Nyt se painaa menemään  rinta rottingilla kuten kolmivuotiaan koiran kuuluukin tehdä. Varsinkin mökillä se saa ilohepuleita ja juoksee tuhatta ja sataa kukkapenkin ympäri. Siitä saisi hauskan videon, jos kamera sattuisi joskus olemaan kädessä.

Jossain vaiheessa ehdin jo funtsia, olisiko minun pakko ostaa Rositalle seurakoira. Niinpä vilkaisin japaninpystykorvien tilannetta: Kennelliiton sivuilla oli myytävänä yksi uros, rotuyhdistyksen pentuvälityksen sivulla ei ainuttakaan pentua. Jahas. Luovutusikäisiä tai pian sellaisiksi tulevia havannan pentuja, varsinkin uroksia (ei kiitos), olisi ollut tarjolla, ja jokunen narttukin, esimerkiksi Rositan siskon jälkeläinen:) Mutta sitten Rosita alkoi toipua enkä enää harkinnut uuden pennun ottamista. 

Pentueilmoituksia vilkaistessa tuli vastaan myös ihanan informatiivinen pläjäys, suosikkini pentuilmojen joukossa tyyliin: Pulla on astutettu Pillillä. Lisätietoja facebook-sivuillani. Tällaisesta olen jaaritellut jo vuosia sitten, joten säästän mahdolliset lukijani vanhan kertaamiselta.

 

 

maanantai, 23. heinäkuu 2018

Huh hellettä, sanoi jänis pakkasella

Muistan lapsuudestani otsikon sanonnan. Laitoin sen tähän aasinsillaksi, kun en muutakaan helteen pehmittämin aivoin keksinyt. Me ihmiset alamme olla aika naatteja. Kesämökillä vielä pärjäillään, koska lämpöpumppu  viilentää sisätilat. Kaupungissa sen sijaan on tuskaisaa. Mikään ei auta, ei läpiveto, ei kaihtimien sulkeminen, ei tuulettimen pyörittäminen. Hetken helpotuksen saa viileästä suihkusta. Mutta minkäs teet, välillä on käytävä hoitelemassa asioita. Ja sitten äkkiä takaisin "maalle".

Mutta kukas se pärjääkään tappajahelteessä paremmin kuin me karvattomat ihmiset? No tietenkin kuubalainen tukkakoira, havaneesi Rosita. Se makailee pihalla kaikessa rauhassa, useimmiten toki varjossa mutta myös paahteessa. Mitään sen kummempaa kiirettä Rositalla ei ole päästä sisälle, mutta tuleehan se,   kun käsketään. Yleensä päätänkin Rositan puolesta, milloin ulkona paistuminen riittää. Kaupungissa sillä on makuualustan alla "cooleri". Eri asia sitten on, koisiiko Rosita omalla patjallaan vai ei.

maanantai, 23. heinäkuu 2018

Kiellettyä ja sallittua eläimen lyömistä

Pienoinen myrsky vesilasissa nousi taannoin siitä, että kokenut ulkomuototuomari, kasvattaja ja trimmaaja Soile Bister oli Koiramme-lehden mukaan  trimmaustilanteessa lyönyt koiraa metalliesineellä ja puristanut sitä kuonosta kaksin käsin. Tapauksen jälkeen koiran omistaja oli vienyt koiransa eläinlääkäriin, jossa koirasta ei ollut löytynyt ulkoisia vammoja. Lisäksi hän oli tehnyt Bisteristä rikosilmoituksen, jonka perusteella Bisterille oli annettu sakko lievästä eläinsuojelurikoksesta.

Tapauksen vuoksi Kenneliiton kurinpitolautakunta oli päättänyt erottaa Bisterin Kennelliiton jäsenyydestä vuoden 2022 lopuun saakka ja antaa hänelle rekisteröintikiellon vuoden 2020 loppuun saakka. Bister oli itse luopunut tuomarioikeuksistaan.

Mitteepä tästä pitäisi ajatella? On vaikea muodostaa mielipidettä tietämättä, mitä oikeasti on tapahtunut. Koiran lyöminen ei tietenkään ole asiallista. Erityisen hankalaksi tilanteen tekee se, että kyseessä on vieraan ihmisen koira. Sen  omistajalla on oikeus  edellyttää, että koiraa kohdellaan trimmaamossa  ammattimaisesti. Päreitä ei saisi polttaa. 

Mutta mutta. Kaksi asiaa tässä jutussa mietityttää: rikosilmoitus ja Kennelliiton Bisterille määräämä rangaistus. Oliko rikosilmoitus todellakin tarpeen? Viime aikoina on nimittäin alkanut tuntua, että poliisia kuormitetaan tekemällä rikosilmoituksia  mitättömiltä vaikuttavista asioista.  (Juu, juu, en voi tietää, oliko tämä tapaus mitätön. Se riippuu siitä, millä tavalla Bister löi koiraa.) Rikosilmoitusten rustaaminen pikku asioista kertoo kuitenkin  yhteiskuntamme turvallisuudesta. Meillä eivät lapset silpoudu pommituksissa. Huumekartellit eivät toistaiseksi terrorisoi yhteiskuntaa ja käy sotaa keskenään. Ei ole Boko Haramia, joka ryöstäisi 100 tyttöä koulusta. Ei nälänhätää eikä malariaa. Ei hirvittäviä luonnonkatastrofeja. Niinpä meillä on varaa kitistä vähästä. Tästä etuoikeudesta saisimme olla kiitollisia.

Kennelliiton kurinpitolautakunnan Bisterille antama rangaistus on mielestäni ankara, jopa kohtuuton, jälleen sillä varauksella, että en tiedä, mitä tilanteessa tapahtui. 

Eläimen lyöminen ei kuitenkaan ole aina eläinsuojelurikos. Ravikilpailuissa hevosta saa lyödä, kunhan tekee sen sääntöjen määräämällä tavalla. Hippoksen sivuilta (www.hippos.fi)  voi tutustua ravikilpailusääntöihin, joissa on pitkä sepustus siitä, millä tavalla hevosta saa lyödä. Jos haluaa nähdä, millaista sallittu lyöminen on käytännössä, voi esimerkiksi katsoa, miten Hannu Torvinen lyö Ranch Kellyä  Suur-Hollola-ajon loppusuoralla. Torvinen ei ole tässä se näytelmän konna; kuka tahansa kuski olisi varmaan "kannustanut" hevosta kuten Torvinen. Sääntöjen vastaisesta lyömisestä puolestaan annetaan  sakot, räikeissä tapauksissa myös jokunen viikko ajokieltoa. Poliisiasia sekään ei ole.

Miksi siis koiraa ei saa lyödä mutta hevosta saa? En minä vaan tiedä.

maanantai, 16. heinäkuu 2018

Marimekon rättejä Finlandia-talossa

Melaniaa ei onneksi viety tutustumaan Marimekkoon, mutta Marimekon kankaita oli Finlandia-talon lehdistötilojen somisteena. Lopen kulahtanutta unikkokuosiakin näkyi olevan esillä. Jos yritän suhtautua asiaan kiltisti, niin voisin ymmärtää, ettei kahden viikon kiireessä muuta keksitty. Tai ehkä syy oli nostalginen: olivatko Marimekon tekstiilit  kenties esillä jo Ety-kokouksessa vuonna 1975? Nämä olisivat hyväksyttäviä syitä. Muussa tapauksessa tämä valinta kertoo siitä, miten surullisessa jamassa on suomalainen design. Mitään mainittavaa ei ole saatu aikaan vuosikymmeniin? Aina pitää turvautua iänikuiseen Marimekkoon.

maanantai, 16. heinäkuu 2018

Trumpista kunniasavolainen

Kun savolainen avaa suunsa, vastuu siirtyy kuulijalle. Samaa voi sanoa Trumpista. Trump pitäisikin nimittää kunniasavolaiseksi. Tittelin kunniakirjoineen voisi ojentaa ensi kesänä Sonkajärven eukonkantokisoissa. Trump twiittaisi, että great news, voitettiin tässä Melanian kanssa eukonkannon MM. Kukaan ei ole ollut, ei ole eikä tule olemaan parempi eukonkaataja kuin minä. Katsojiakin oli 100 000. Thank you Sontajarvi! I love you. God bless you! Fake news? Miten niin? This is truth. 

P.S. Itse asiassa Trumpin sukujuuret ovat Savossa. Trumpit ovat alkujaan  torvisia Siilinjärven Pöljältä, mutta muuttivat Jenkeissä nimensä Trumpetiksi. Muutaman sukupolven jälkeen Trumpet sitten lyhennettiin sähäkämmäksi Trumpiksi. This is truth, too.

(6.8. muutettu Trumpien kotipaikka)