torstai, 18. kesäkuu 2020

Ruusurukat!

Niinhän siinä kävi, että ruusuista selvisi hengissä vain kaksi (!) ja niistäkin toinen on luultavasti villiintynyt versio eli joutuu poistoon. Päätin kuitenkin jatkaa ruusuilla. Se olikin helpommin sanottu kuin  tehty. Kesäkuun toisella viikolla sain raavittua kasaan sekalaisen valikoiman (14 kpl) ruusuja: jokunen jaloruusu, ryhmäruusu, maanpeittoruusu jne. Ei todellakaan ollut vara valikoida ja nirsoilla ja ostaa lempiruusuja vaan sai olla hyvillään, jos jostain löytyi ruusun taimi. Mutta näillä mennään tämä kesä. 

Myös kaikki salkoruusun taimet heittivät henkensä eli tänä kesänä ei niitä  ole. Uudet taimet ensi kesää varten ovat kasvamassa. Periksi ei anneta! Myös harjaneilikat ovat henkitoreissaan. Nehän kylväytyvät itsestään kasvupaikalle, mutta sen lisäksi kasvatan silloin tällöin uusia taimia kuten viime kesänä. Loppukesällä  taimet olivat reippaita. Talvesta ne eivät juuri selvinneet. Juu. Mutta silti puutarhassa on kiva puuhailla. Sääkin on viime aikoina suosinut.

Entisten vitsauksien lisäksi on ilmestynyt uusi: kauris. Ikävä sanoa sievää eläintä vitsaukseksi, mutta semmoinen se pakkaa puutarhoissa olemaan. Vähän kauempana meistä olevan mökkinaapurin pihalla se oli jo tehnyt tuhojaan. Näin jo loppusyksyllä omassa pihassa papanoita, joita en tunnistanut. Keväällä sitten pihassa ja kujalla se edessä oli sorkan jäljet. Toukokuun lopussa  näin itse kauriinkin. Se seisoi keskellä päivää niityllä metsän reunassa. Kun yritin hivuttaa kännykän taskusta, kauris puikahti metsään. 

Puutarhamökin piha on kauttaaltaan aidattu (pensasaita ja 60 cm korkea verkko juurella), mutta jänikset ja rusakot pääsevät pihalle silti ja nyt kauriskin, koska takapihan ränsistynyttä aitaa on leikattu tapille. Tulppaaneita ja krookuksia en juuri edes yritä kasvattaa; ne häipyvät parempiin suihin. Tänä keväänä oli myös jättilaukan isot lehdet syöty puoleen väliin asti. Aikaisemmin ne ovat saaneet jäädä rauhaan. Oliko nyt kauris asialla? Eivätkö ne maistuneetkaan, kun lehtiä ei ollut syöty kokonaan?

(20.6. Korjattu kiireessä kirjoitetun tekstin lukuisia virheitä ja jatkettu juttua kauriista.)

 

maanantai, 1. kesäkuu 2020

Ruusujen täystuho?

Arvelin joskus loppukeväästä, että ruusuille käy kalpaten. Siltä valitettavasti tällä hetkellä vaikuttaa. Ruusupensaat ovat joten kuten hengissä, vain yksi näyttäisi olevan vaikeuksissa. Sen sijaan jaloruusut (30 - 40 kpl) ovat kanttuvei. Mitään elonmerkkejä ei ole toistaiseksi näkynyt lukuun ottaamatta yhden ruusun villiversoa, joka puski esille jo syksyllä. Jopa pari lämpöruukuissa maahan kaivettua ruusuakaan ei ole selvinnyt talvesta. Vanhempi niistä on kestänyt jo kolme talvea, mutta viime talvi näyttäisi olleen liikaa.

Talvihan ei ollut kylmä. Yli kymmenen asteen pakkasia oli harvoin. Lunta ei kuitenkaan ollut ruusujen suojana juuri yhtään. Välillä oli jokin muutaman viikon pituinen luminen jakso, jonka jälkeen lumi alkoi sulaa ja jämät kovettuivat kivikovaksi jääpeitteeksi. Huoh!

Se etteivät kaikki ruusut selviä talvesta, on ihan normisettiä. Joka kevät niitä joutuu uusimaan. Mutta jos on uusittava kaikki, joutuu jo miettimään vaihtoehtoa ruusuille. Sitä on vaikea löytää. Sen lisäksi että ruusut ovat kauniita, niiden paras puoli on pitkäkestoinen kukinta. Moni muu perenna kukkia hujauttaa parissa viikossa ja pahimmillaan ränsistyy sen jälkeen rumaksi. Ruusut sen sijaan jatkavat kukkimista pakkasiin asti, vaikka ruusuissakin toki on esimerkiksi juhannusruusun kaltaisia nopeita kukkijoita.

Kaikkea toivoa en vielä ole menettänyt; ruusut käynnistyvät hitaasti varsinkin, kun yöt ovat olleet kylmiä. Mutta jos tällä viikollakaan ei ala näkyä elonmerkkejä, on kai alettava tehdä ratkaisuja suuntaan tai toiseen.

maanantai, 27. huhtikuu 2020

Rosita-havaneesi 5 vee

Oli ihan unohtua: Pikku Nöppöskä, Hauska Höyräke, Rosita the Sylikoira täytti eilen viisi vuotta. Onnittelemme!

Aika rientää huimaa vauhtia. Eräskin sukulainen sanoi, että eikös Rosita ole vasta kolmivuotias. Siltähän se minustakin tuntuu. Mutta ei, kyllä Rosita lähestyy koirien keski-ikää. Havannankoirat tosin voivat olla hyvinkin pitkäikäisiä. Muistanko oikein, että ennätys on yli 18 vuotta? Omistani pisimpään on elänyt Ines, 15 v 10 kk. Sen isä Perla oli myös pitkäikäinen; emän elinikä ei näy kennelliiton tietokannasta.

Vaikka rotu olisi pitkäikäinen, elinikä on toki yksilöllinen: Pilvi-havanna poistui keskuudestamme jo  11-vuotiaana, mutta sen sisko näkyy eläneen lähes 16-vuotiaaksi. (Kiitokset Sessin hyvästä hoidosta omistajalle!)  Mahdollisimman pitkä elinikä ei tosin ole mikään itseisarvo. Tärkeämpää on, missä kunnossa koira elämäänsä jatkaa. Olen sanonut tämän ennenkin: jos koira elää 10-vuotiaaksi tarvitsematta juuri eläinlääkäriä, se on minulle terve koira, ja kaikki kymmenvuotispäivän jälkeen tulevat vuodet ovat bonusvuosia.

Rositan elämässä ei ole tapahtunut mullistuksia. Nyt koronakarenteenin aikaan se ei kylläkään ole voinut hoitaa sylikoiran virkaansa, jota se rakastaa yli kaiken. Ihmisiä voi tavata vain ulkona, enimmäkseen jotain puolituttuja, pyh, mutta sylittelijöitä  ei ole. Ankeaa. Itseäni harmittaa kroonisesti se, että Rosita joutuu elämään ainoana koirana. Minusta koiralla kuuluisi olla koirakaveri. Mutta ehkäpä ainoana koirana eläminen ei ole niin traagista. Tuhannet  koirat näyttävät pärjäilevän siinä asemassa ihan hyvin, ainakin päällisin puolin.

Nyt odottelemme kovasti, että pääsisimme mökköselle. Siellä voi toki käydä, mutta ei juuri asua, koska routa estää avaamasta alueen vesijohtoja. Juomavesi ei muutenkaan tule mökkeihin, vaan yhteiseen vesipostiin. Peseytymisen suhteen tilanne on koronaepidemian vuoksi kiemurainen: voiko saunaa tai edes suihkua avata käyttöön? 

torstai, 23. huhtikuu 2020

Riskiryhmien karanteeni

Riskiryhmäläisten kuten yli 70-vuotiaiden pitäisi pysyä kotikaranteenissa. Tunnen koko joukon tällaisia ihmisiä. Käytännössä juuri kukaan ei ole jäänyt neljän seinän sisälle. Ne jotka ennen karanteenia liikkuivat omin jaloin ulkona, liikkuvat edelleen. Enemmistö käy itse kaupassa varhain aamulla, muutamalle tuodaan ruoka kotiin. Harrasteliikunta on tietenkin loppunut. Ei ole tuolijumppaa, taijia, muistijoogaa, asahia  eikä vesijuoksua. Suuri osa näistä aktiviteeteista on kuitenkin kansalaisopiston kursseja, jotka olisivat joka tapauksessa loppuneet maaliskuussa. Mutta sauvakävely jatkuu entiseen malliin. 

Jotkut uskalikot ovat jopa matkustaneet bussillla lähiöstä keskustaan. He kokevat sen turvalliseksi, koska bussissa ei kuulemma ole juuri ketään. Itse en bussiin lähtisi. Se on tietenkin helppo päätös, koska liikun omalla autolla.

Ikävintä karanteenissa on, että varsinaiset kontaktit muihin ihmisiin ovat vähissä, vaikka  puhelin ja nettikin olisivat ahkerassa käytössä. 

Harmin aiheitakin alkaa kasaantua. Tukka pitäisi leikata, mutta kampaamoon ei ole menemistä. Onkohan se edes auki? Kynsi painuu varpaaseen ja varvas meinaa tulehtua, mutta jalkahoitoon ei voi mennä. Hammaslääkäriin menemisestä ei  ole puhettakaan. No, onpa kerrankin hyvä syy lykätä hampaiden hoitoa. Verikokeessa  sen sijaan kävin. Laboratorion oven edessä oli kaksi koronakonttia. Kolkkoa. Yllätyin, ettei hoitajalla ollut hengityssuojainta. On kuulemma ohjeistettu, ettei toistaiseksi ole tarvetta  pitää sitä. Jos olisin tämän tiennyt, olisin kai ottanut mukaan oman suojaimen. Minulla on niitä muutama jemmassa.

Jos luotettavia suojaimia olisi saatavilla, lähtisin tukka putkella sinne kampaamoon jne. Olen todella pahoillani, jos kampaamo menee konkkaan koronakaranteenin vuoksi, ja sama koskee tietenkin kaikkia niitä pienyrittäjiä, joiden palveluja ole tottunut käyttämään. 

torstai, 23. huhtikuu 2020

Aukaiskaa kirjastot!

Miksi kirjastot ovat kiinni? Millä tavalla ne poikkeavat esimerkiksi ruokakaupoista, jotka on pidetty auki? Ei luulisi olevan ylivoimaista järjestää edes tilattujen kirjojen luovutusta asiakkaalle. Kirjastossa oleskeleminen voisi olla kiellettyä. Jotkut ihmiset tosin tarvitsevat kirjaston tietokonetta. Olisiko tietokoneen käyttö järjestettävissä rajaamalla sisälle päästettävien ihmisten määrää? 

Kirjoja voi tietenkin lukea e-kirjoina tai kuunnella äänikirjoina. Itse en tykkää yhtään minkäänlaiselta näytöltä  lukemisesta, joten kirjojen lukeminen on jäänyt koronakaranteenin aikana olemattomiin. Aluksi luin vanhasta muistista kirja-arvostelut. Nyt niidenkin lukeminen on vähentynyt ja taantunut silmäilyn asteelle. Vaikka kirja vaikuttaisi kiinnostavalta, niin entäs sitten? Kirjastosta sitä ei saa, enkä riskiryhmäläisenä saisi mennä kirjakauppaankaan. Moni hieno teos varmaankin jää tässä rytäkässä vaille ansaitsemaansa huomiota. Se on harmillista sekä kirjailijan että lukijan kannalta.

Lisäys 27.4. En myöskään ymmärrä, miksi kirjoja ei voinut palauttaa kirjaston ovessa olevan postiluukun kautta kuten normaalisti. Sen sijaan kirjasto jatkoi kirjojen laina-aikaa. Onneksi itselleni jäi kotiin pyörimään vain kolme kirjaa. Mutta miten menettelevät esimerkiksi ihmiset, jotka muuttavat toiselle paikkakunnalle? Pitääkö heidän matkustaa takaisin vain kirjojen palauttamisen vuoksi?