tiistai, 19. tammikuu 2021

Nyt järki käteen, havannalaiset

Olen vasta nyt havahtunut lukemaan joitakin ennen joulua tulleita lehtiä, niiden joukossa Havannalaista. Haluan taas kiittää niitä henkilöitä, jotka näkevät vaivaa ja uhraavat vapaa-aikaansa lehden aikaansaamiseksi. Lisäksi erityiskiitokset niille kasvattajille, joilla  riittää viitseliäisyyttä laatia viehättävä joulutervehdys lehteen sen sijaan, että joulu huomioitaisiin vain jossain facessa omilla sivuilla Kiitos!

Sitten varsinainen asiani: Huomasin, että riitely Havannalaiset ry:ssä jatkuu. Riitelyhän on toki yhdistystoiminnan peruskauraa. Riitelyä ei tarvitsekaan pelätä - parhaassa tapauksessa se puhdistaa ilmaa -  mutta jossain vaiheessa on vihellettävä peli poikki. En ole ikinä uskonut sanontaan asiat riitelevät, eivät ihmiset. Riita voi alkaa asioista, mutta henkilöityy nopeasti. Seuraava askel on klikkiytyminen: jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Sitten kaivaudutaan poteroihin. Tässä vaiheessa saattaisi auttaa ulkopuolinen sovittelu. Tökeröä, jos sellaisesta on kieltäydytty! Silloin kun sukset ovat menneet pahasti ristiin, olisi käytettävä kaikki keinot tilanteen laukaisemiseksi.

Olen tämän riidan suhteen täysin yhdistyksen oman tiedonvälityksen (netti, lehti) varassa. Niistä olen saanut käsityksen, että riita olisi lähtenyt liikkeelle rodun jalostusohjeen  muuttamisesta, mutta voin   olla väärässäkin. Yhdistyksen nettisivuilla hallitus joka tapauksessa kysyy jäsenistön mielipidettä jalostusohjeen muutostarpeesta. Tämä on asiallista. Sen sijaan  yhdistyksen sääntöihin ei pidä tulehtuneessa tilanteessa tehdä  muutoksia.  Kaikki ehdotukset vuosikokouksen esityslistan kohdassa 13 A kannattaisi hylätä ja palata asiaan, kun pöly on lasketunut ensi tai sitä seuraavana vuonna, jos se vielä silloin tuntuu tarpeelliselta. 

Yhdistyksen hallitus on tässä kiistassa valinnut strategiakseen vaikenemisen, siis meihin rivijäseniin päin. Lehdessä puheenjohtaja toteaa: Kannatan avointa ja rakentavaa keskustelua, se yleensä johtaa parempaan ymmärrykseen ja hyödyntää kaikkia osapuolia. Aivan, olen samaa mieltä. Yhdistyksen hallituksella on tiedottamiseen ja keskusteluun  käytössään nettisivut ja lehti. En kuitenkaan ole löytänyt kummastaan hallituksen avointa selvitystä, mistä tässä riidassa on hallituksen mielestä kyse.Tämäkin juttu voisi olla sisällöltään erilainen, jos hallitus olisi tuonut esille omat näkemyksensä kiistasta. Mutta ei.  Ilmeisesti riittää,  että hallitus keskustelee rakentavasti keskenään. Facebookissa mahdollisesti käytävästä rähinästä, anteeksi keskustelusta,  en tiedä mitään, koska en ole facessa.

Yhdistyksen hallitus on tehnyt myös omituisen lehteä koskevan ratkaisun: lehteen otetaan vain yksi mielipidekirjoitus lehteä kohden, ja jos useita on tarjolla, julkaistava kirjoitus valitaan arvalla. Voi ei! Ensinnäkin: lehden toimitus saa olla hyvillään, jos lehteen edes joskus joku  viitsii mielipiteitään kirjoittaa, jos monet, sen parempi. Toimituksen omia juttuja voi siirtää tieltä pois seuraavaan lehteen, ellei kyse ole ajankohtaan sidotuista jutuista. Toiseksi: jos juttuja  tarjotaan liikaa, on julkaistavat jutut valittava jollain journalistisella perusteella eikä arvalla.

Aina ompi riitaa, vainoa/ se on seurustelu ainoa, riimitteli aikoinaan Mika Waltari Kieku ja Kaiku -sarjakuvassa. Niinhän se pakkaa olemaan.  Joka tapauksessa voimia tasapuolisesti kaikille riidan osapuolille ja myös niille, jotka hämmästyneinä ja pettyneinä seuraavat sitä sivusta. Ja onnea 30-vuotiaalle yhdistykselle!

Jalostusohjeesta kirjoitan erillisen jutun, jos viitsin.

lauantai, 16. tammikuu 2021

Minä - koronakyttääjä

Olin toissapäivänä jännän äärellä: kävin bussilla keskustassa ensimmäisen kerran sitten viime maaliskuun. Tällä välin olin käyttänyt vain omaa autoa. Piti hommata vessaan uusi loisteputki. Ensin talsin lähikauppaan. Muistelin, että siellä on loisteputkia. Niin olikin, mutta liian pitkiä. Toisen lähikaupan putket olivat liian lyhyitä, pöytälamppuun tarkoitettuja. Mikä neuvoksi? Pakkasta on 25 astetta ja auto umpijäässä peltitallissa. Kyllähän se liikkeelle lähtee, mutta viitsiikö sillä ajaa lyhyehköä matkaa keskustaan? Ei viitsi, on mentävä bussilla. Naapureilta olin kuullut, että bussia voivat riskiryhmäläisetkin ihan hyvin käyttää, ei siellä ole juuri ketään.

Ja ei kun pysäkille. Sinne tulee kaksi muutakin ihmistä. Tiirailen, onko heillä maskit. On. Bussi saapuu, hyppään kyytiin ja tarkistan heti, istuuko jossain maskiton ihminen. Onneksi ei. Ihmisiä kertyy lopulta 12 (laskin heidät!) ja kaikilla on maski. Mainiota. Yksi pappa tosin niiskuttaa ja köhii tämän tästä. Ehkä hänellä on jokin kiireellinen ja pakollinen asia hoidettavanaan keskustassa, yritän "myönteisesti" ajatella.

Ostan loisteputken ja näen, että paluubussi odottaa jo pysäkillä. Nousen bussiin ja huomaan, että siellä istuu jo kaksi maskitonta ihmistä. Asemoin itseni mahdollisimman kauaksi heistä. Ihmisiä kertyy kaikkiaan vain seitsemän, mutta ainoastaan kahdella itseni lisäksi on maski. Viimeisinä bussiin saapuu pari nuorta miestä, jotka istuutuvat lähelle minua käytävän toiselle puolelle. Vaihdan paikkaa bussin takaosaan. Se on typerää, koska sielläkin istuu maskiton mies, mitä en muistanut. Pojat jäävät pois kyydistä lukion pysäkillä. Mulkoilen heitä vihaisesti.

Käytökseni on tietenkin aivan hysteeristä varsinkin, kun tautitapauksia on näissä maisemissa varsin vähän. No, seuraavana päivänä luen taas lehdestä, missä on voinut tällä viikolla  altistua koronalle:  bussissa, useassa koulussa, kauppakeskuksessa jossa  olen vastikään käynyt jne. Päätän taas vältellä bussikyytejä.

Lisäys19.1. Yllä olevan jutun kirjoittamista seuraavana päivänä paikkakunta siirtyi koronan kiihtymisvaiheeseen. Koululaisia siirrettiin sankoin joukoin etäopetukseen ja heille alettiin jakaa kaupungin kustantamia maskeja. Että semmosta.

keskiviikko, 13. tammikuu 2021

Anne Vuori-Kemilä: Mustaa jäätä

Anne Vuori-Kemilän romaani Mustaa jäätä nousi parrasvaloihin, koska pääsi yllättäen Finlandia-ehdokkaiden joukkoon. Toinen julkisuuden purskaus tuli sitten siitä, että teos arvosteltiin tylysti HS:ssa. Tottahan tällainen teos piti lukea!

Tarina on yksinkertainen: Kaksi aikuista naista, Siiri ja Raili, joista Siiri on jo naimisissa ja yhden lapsen äiti, löytää toisensa ja solmii suhteen. Eletään muistaakseni noin 80-lukua, eikä ympäristö  hyväksy lesbosuhdetta. Se tietää vaikeuksia. Pahinta Siirille on, että hänen miehensä eristää pariskunnan Timo-pojan äidistään. Eteenpäin kuitenkin kompastellaan. Timokin aikuistuu ja suostuu jopa tapaamaan äitinsä. Vaikea sairaus nostaa sitten lopullisesti tien pystyyn.

Raili on pariskunnan "mies", lapsesta saakka kiinnostunut asioista, joista tyttöjen ei aikoinaan oletettu kiinnostuvan kuten moottoripyöristä ja autoista. Raili kuvataan myös kookkaaksi ja fyysisesti vahvaksi. Hän panee kampoihin miehillekin, jollei muuten, niin jakoavaimen avulla. Siiristä puolestaan on tehty pienikokoinen, hento ja psyykkisesti hauras epileptikko. Railin rakkaus on käytännössä huolenpitoa, tukahduttavuuteen asti, mitä vastaan Siiri ei kuitenkaan ole aivan aseeton. Muuten minulle jäi vähän hämäräksi, mitä Siiri Railissa näki ja mitä hänestä haki.

Mustaa jäätä on, no, tavallinen romaani, jolla on ansionsa ja puutteensa. Pääparissa on omaperäisyyttä, mutta myös stereotyyppisyyttä. Itseäni rasittaa lakoninen, lyhytlauseisena nakuttava kieli, joka on usein tyypillistä ns. äijäkirjallisuudelle:  halki, poikki ja pinoon.  Mutta sehän on sitten makuasia, millaisesta kielenkäytöstä kukin lukija pitää.

Ehdin viime vuonna lukea melko vähän, joten  minulla ei ole laajaa käsitystä vuoden aikana julkaistuista suomalaisista romaaneista enkä näin ollen osaa arvioida, ansaitsiko Mustaa jäätä paikkansa Finlandia-ehdokkaiden joukossa. Oli miten oli, kirjailijalla on oikeus olla saavutukseensa tyytyväinen.

tiistai, 12. tammikuu 2021

Heikki Kännö: Runoilija

Heikki Kännön Finlandia-ehdokkaana ollut romaani Runoilija ilahduttaa lukijaa alkulehdiltä saakka. Nyt ei  ole kyse puuduttavasta autofiktiosta, maailmansodista (vaikka toisaalta onkin, mutta ei kuvauksen kohteena) eikä takavuosien maaseudusta Suomessa. Tarina sijoittuu Keski-Eurooppaan ja ajoittuu 1800 - 1900-lukujen taitteeseen. Taustalla on keskiaikainen tarina Faustista. Sitä ovat hyödyntäneet mm. kirjailijat C. Marlowe, T. Mann ja J. W. von Goethe, jonka versiota Kännö puolestaan käyttää. 

Teoksen päähenkilö on runoilija Aurelian Benn, joka on kirjoittanut Goethen Faustia kommentoivan runoelman Faustin kirous ja saavuttanut teoksella jonkinmoista menestystä. Sitten runosuoni ehtyy eikä toista teosta  synny. Runoilija sotkee asiansa kotimaassaan Saksassa. Alkaa vuosikymmeniä kestävä vaiheikas pakomatka Etelä-Euroopan kautta takaisin Saksaan. Alkumatkasta Aurelian kohtaa paholaisen ja tekee hänen kanssaan sopimuksen, jonka pitäisi palauttaa luomiskyky. 

Aurelian on lähes joka käänteessä omaa etuaan ajava selkärangaton ketku, ei toki vivahteeton ja sitä paitsi paholaisen otteessa. Hänen elämänsä ei kuitenkaan kulje onnellisten tähtien alla, joten lukija tuntee jopa myötätuntoa Aurelian-rassua kohtaan. Jos Aurelianista itsestään ei tulekaan kuuluisaa, niin hän pääsee kuitenkin kuuluisuuksien taikapiiriin  toimiessaan ensin Friedrich Nietzschen ja sitten Rudolf Steinerin apurina. Näin Kännö pääsee käsittelemään Nietzschen ajattelua, toimintaa ja vaikutusta mm. natsien ideologiaan ja sitä kautta maailmansotien syntyyn. Steinerin rooli jäi minulle  hämärämmäksi. Tarkoittaako Kännö, että myös mystiikka, teosofia, esoteoria, mitä näitä nyt onkaan, ovat yhtä syväluotaavia ja vaikuttavia pohjavirtauksia eurooppalaisessa ajattelussa kuin Nietzschen filosofia? Ovathan ne kiinnostaneet ainakin taiteilijoita ja nousseet taas huomion kohteeksi, kun julkisuuteen ovat  tulleet esimerkiksi Hilma af Klintin maalaukset.

Runoilija on varsin epäsuomalainen romaani, onneksi. Aika, paikka ja aihe   tuntuvat asemoivan teoksen pikemminkin yleiseurooppalaiseen kuin koto-Suomen kulttuuripiiriin. Kerronnan tapa ja kieli muistuttavat sen aikakauden romaaneja, jota teos kuvaa. Tekstin poljento tuntuu  tuovan mieleen jonkun kirjailijan, mutta kenet?  Runoilija on kaikin puolin rikas kudelma, välillä  uuvuttavakin. Se on keitos seikkailua, rikoksia, mystiikkaa ja fantasiaa, aate- ja kulttuurihistoriaa, huumoria, taidetta. Siitäpä vasta soppa syntyy!

Runoilija on erinomainen teos. Ehkä siinä olisi ollut vähän tiivistämisen varaa. Kaikki juonenkäänteet sun muut eivät oikeastaan tuo kokonaisuuteen mitään uutta, mutta lukijan mielenkiinto ei kuitenkaan missään vaiheessa  herpaannu. Finlandia-palkinto meni Margaritalle. Yhtä perustellusti sen olisi voinut saada Runoilija.

tiistai, 12. tammikuu 2021

Kennelliitto - äijäkulttuurin toinen linnake

Kirjoitin tässä blogissa viime vuoden lokakuussa, että Hippos on viimeisiä äijäkulttuurin linnakkeita. Huolimatta siitä, että hevosurheilun parissa on runsaasti naisia, päätöksenteko on vankasti miesten käsissä. No, katsoinpa erästä asiaa SKL:n sivuilta, ja siinä yhteydessä sattui silmään kennelliiton hallituksen koostumus: kymmenen jäsentä, joista naisia kaksi. Ei voi olla totta, paitsi että on.

Koiraharrastus on nykyään pääasiassa naisten harrastus kaikilla tasoilla. Vain metsästyskoirien kasvattajissa ja varsinkin omistajissa lienee miesenemmistö, mutta naisten osuus kasvaa siinäkin porukassa. Huolimatta siitä, että kenttä on laajasti naisten käsissä, päättäjiksi he eivät valikoidu. Miksi? Eivätkö he halua vai onko esteenä se kuuluisa lasikatto tällaisessakin pikkuasiassa kuin koiraharrastuksen luottamustoimissa.  Luottamustoimiin pääsee, jos  asettuu ehdokkaaksi ja saa riittävästi kannatusta äänestyksissä. Kumpiko asia naisten kohdalla tökkii vai molemmat? Helpommallahan toki pääsee, kun tyytyy toimimaan perinteisissä rooleissa eli keittää kahvia ja suostuu  yhdistyksen sihteeriksi; tähän tylsään hommaanhan miehet eivät halua. Vai yhäkö on niin, että miehet äänestävät pääasiassa miehiä ja naiset sekä miehiä että - harvemmin - naisia. Siitähän se miesenemmistö syntyy.

Mutta toisaalta, mitäpä tämäkään asia minulle kuuluu. Jokainen päättää mielenkiinnonkohteistaan  ihan itse. Jos päätöksenteko eli  valta vaikuttaa asioihin ei  nappaa, niin sitten ei.