Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


tiistai, 18. elokuu 2020

Turbulenssia Havannalaiset ry:ssä

Vilkaisin pitkästä aikaa Havannalaiset ry:n Facebook-sivuja, ja mitä ihmettä: hallitus tiedottaa, että jalostustoimikunnasta on eronnut useita jäseniä. Ajattelin että jahas, hallituksesta, jalostustoimikunnasta tai lehden päätoimittajan pestistä eroamisellahan yhdistyksessä pitkät ja "kunniakkaat" perinteet. Että ei mitään uutta auringon alla. Mutta mutta. Pian tuli lisää tietoa. Peräti kuusi jalostustoimikunnan yhdeksästä jäsenestä on eronnut. Ne kolme jotka eivät ole eronneet, ovat myös hallituksessa.

Hallitus kommentoi tilannetta seuraavasti: Olemme kuitenkin yhdistyksen tämän hetkisten toimihenkilöiden kanssa ehdottoman hyvissä, positiivisissa ja energisissä väleissä viemässä asioita eteenpäin. Siis häh? Hallitus ilmoittaa olevansa hyvissä väleissä itsensä kanssa? Tällehän nauraa jo puupäiset hevosetkin, mutta asiassa on varmaan jotain, mitä en ymmärrä. Kaipa olen itse se puupää.

Minulla ei ole pienintäkään hajua, miten tähän tilanteeseen on ajauduttu; olen täysin yhdistyksen oman tiedotuksen varassa. Tilanne on joka tapauksessa tosi murheellinen. Voimia osallisille ja koko yhdistykselle.

P.S. Luultavasti jatkan tästä aiheesta myöhemmin (saattaa mennä ensi viikkoonkin), mutta vain yleisellä tasolla. Havannalaisten asioita en voi käsitellä, koska en niitä tunne. 

tiistai, 11. elokuu 2020

Punkkien kesä

Vuodet eivät ole veljeksiä punkkien runsaudenkaan suhteen. Tänä kesänä on punkkeja riittänyt. Niitä oli jo keväällä "riittävästi". Sitten oli vähän hiljaisempi jakso, kenties sen vuoksi että oli kuivaa. Heinäkuussä tilanne taas repesi. Kyllä tympäisee! Rosita-havaneesin turkista löytää punkin lähes aina, jos vain etsii. Osa on Bravecton ansiosta kuolleita, mutta pieniä ja vilkkaasti liikkuvia nymfrjä saattaa pahimmillaan löytyä 3 - 4 kappaletta. Tämä on toki vähän verrattuna siihen määrään (kymmeniä?), mitä jotkut ihmiset kertovat koiristaan löytyvän.

Punkit ovat viheliäinen ja vaarallinen riesa myös ihmisille. Siskolla oli kiinnittynyt punkki ja sen ympärillä punainen kehä. Ja ei kun pitkälle antibioottikuurille, onneksi. No, minullakin oli kiinnittynyt punkki ja kehä. Terveydenhoitaja mittasi sen läpimitaksi 4,5 cm ja sanoi, että pitäisi olla vähintään 5 cm, että ryhdyttäisiin lääkitsemään. Seuraavana päivänä kehän läpimitta oli n. 6 cm, mutta sitten se alkoi supistua. Nyt puolentoista viikon kuluttua punkin pureman paikka näkyy vielä, mutta uutta punoitusta ei ole ilmaantunut. Jännitän tilannetta silti. Turhia antibioottikuureja pitää toki välttää. Silti tuntuu omituiselta, että näin vakavan sairauden estoääkitys saattaa olla puolesta sentistä kiinni.

tiistai, 4. elokuu 2020

Vaisut kunkkarit - ikävä lopetus

Siitä ei pääse mihinkään, että yleisömeri tekee kunkkareista kunkkarit. Ehkä hevosten yleinen tasokin oli tällä kertaa vähän heikompi, mutta se ei laimeutta aiheuttanut. Sitä paitsi Savon tammat Liisan Tulilintu ja Virin Camilla  loistivat. Hienoa!

Jälkeenpäin  suurin huomio on  kuitenkin kohdistunut Hannu Torvisen ajosuoritukseen (Virin Camilla) viimeisen matkan loppusuoralla. Eihän se kauniilta näyttänyt. Jos on vähänkään seurannut raveja, se ei toisaalta yllättänyt. Kun ajetaan isosta rahasta, kuskit toimivat juuri niin kuin H. Torvinenkin toimi. He tietävät saavansa sakot ja mahdollisesti ajokieltoa, mutta se kuuluu asiaan.

Itseäni on kuitenkin tyrmistyttänyt Torvisen ajosta netissä syntynyt keskustelu. Kuinka paljon onkaan ihmisiä, jotka ovat valmiita puolustamaan eläimen huonoa kohtelua, joka jossain muussa kontekstissa olisi eläinsuojelurikos/rikkomus. Esiin kaivettiin kaikki perinteiset argumentit: hevonen ei edes tunne piiskan iskuja (miksi sitten isketään?), asiasta pahastuneet ovat piipittäjiä, kukkahattuja, viherpiipertäjiä ynnä  muita, asiantuntemattomia hölmöjä, eivätkä varmaankaan ole ajaneet hevosta kilpailussa ja haluavat vain kateellisina vahingoittaa hienoa hevosurheilua.

En jaksa ruveta kommentoimaan näitä väitteitä. Sanonpahan vain, että jos hevosurheilijat luulevat olevansa muusta yhteiskunnasta erillinen saareke, jossa eivät päde sen lait eivätkä yleisesti omaksutut normit, niin he kuoppaavat itse oman lajinsa. Raviurheilun tulevaisuus on kaupunkilaisten käsissä; maaseudun hupeneva väki ei riitä ylläpitään lajia ainakaan nykyisessä laajuudessa. Kaupunkilaiset saattaisivat antaa tukensa raviurheilulle ja jopa kiinnostua siitä mutta vain, jos lajin käytänteet ovat  eläinsuojelullisesti ja eettisesti tukevalla pohjalla. Muussa tapauksessa: tervemenoa historian romukoppaan! Yhteiskuntahan ei raviurheilua tarvitse.

Lisäys klo 18.50: Miksikö luulen, että maalaiset ja kaupunkilaiset suhtautuvat eläinten kohteluun eri lailla? No, varsinkin karjatiloilla on totuttu toiminaan  suurten, voimakkaiden ja joskus arvaamattomien eläinten kanssa ronskistikin, koska ihan silkkihansikkain ei aina pärjää. Kaupunkilaisten eläimiä ovat koirat ja kissat. Kissojen kohtelusta en tiedä mitään, mutta esimerkiksi koirien koulutus on muuttunut suuresti. Takavuosien konstit, eläimen alistaminen, monotus, hapetus, piikkipannat ja mitä niitä olikaan varsinkin pk-rotuisten koirien koulutuksessa, eivät ole tätä päivää. Ehkä  niitä vielä ihaillaan jossain netin syövereissä, mutta valtavirtaa ne eivät ole.

Maalaiset ja kaupunkilaiset eivät tietenkään  ole yhtenäisiä ryhmiä, vaan niiden sisältä löytyy laaja mielipiteiden ja toimintatapojen kirjo. Sekin on aina muistettava.

torstai, 30. heinäkuu 2020

Kunkkareita kohti

Enpä ehdi tänne paljon kirjoitella, ja lyhyeksi jäänee juttu nytkin. Mutta joo, kohta on kunkkarit, kuitenkin ja monen mutkan kautta. Itse olisin jättänyt ne tänä vuonna väliin,  ja vähintään ne olisi pitänyt järjestää jossain muualla kuin Seinäjoella. On kohtuutonta, että kunkkarit on kahtena vuotena peräkkäin samalla paikkakunnalla, vaikka Seinäjoki ei tänä vuonna pääsekään hyötymään yleisömäärästä. Kunkkarit olisi voinut antaa sellaiselle radalle, jolla ei ole resursseja järjestää "oikeita" kunkkareita.

Kuten aina, aion kuitenkin katsoa kunkkarilähdöt ja muutaman muun kiinnostavimmista lähdöistä. Meillä on tapana valita jokin suosikki/suosikkeja kannustettaviksi. Valintaperusteet ovat ihan höttöä (esimerkiksi hevosen hauska nimi), koska hommaa ei oteta vakavasti. Itse aioin tänä vuonna kannattaa Liisan Tulilintua kuningattareksi. LT on kyvykäs hevonen, mutta laukat ovat olleet riesana. Peukut pystyyn, ettei taas käy niin! Jos LT jättää leikin kesken, fanitan Virin Camillaa. Oriiden puolella on Camri ikisuosikkini. Harmi ettei tyyylikäs Camri ole koskaan onnistunut. Jos Camrilla ei voi ajaa kaikkia matkoja, laitan pelimerkit Vixenille. koska Vixen on tämän kulmakunnan kasvatteja.

Luulenko, että jokin noista neljästä voittaa tittelin? Itse asiassa en, mutta sehän ei olekaan kannustamisen kannalta tärkeintä. Tärkeintä on jalo kilpa:)

 

torstai, 18. kesäkuu 2020

Ruusurukat!

Niinhän siinä kävi, että ruusuista selvisi hengissä vain kaksi (!) ja niistäkin toinen on luultavasti villiintynyt versio eli joutuu poistoon. Päätin kuitenkin jatkaa ruusuilla. Se olikin helpommin sanottu kuin  tehty. Kesäkuun toisella viikolla sain raavittua kasaan sekalaisen valikoiman (14 kpl) ruusuja: jokunen jaloruusu, ryhmäruusu, maanpeittoruusu jne. Ei todellakaan ollut vara valikoida ja nirsoilla ja ostaa lempiruusuja vaan sai olla hyvillään, jos jostain löytyi ruusun taimi. Mutta näillä mennään tämä kesä. 

Myös kaikki salkoruusun taimet heittivät henkensä eli tänä kesänä ei niitä  ole. Uudet taimet ensi kesää varten ovat kasvamassa. Periksi ei anneta! Myös harjaneilikat ovat henkitoreissaan. Nehän kylväytyvät itsestään kasvupaikalle, mutta sen lisäksi kasvatan silloin tällöin uusia taimia kuten viime kesänä. Loppukesällä  taimet olivat reippaita. Talvesta ne eivät juuri selvinneet. Juu. Mutta silti puutarhassa on kiva puuhailla. Sääkin on viime aikoina suosinut.

Entisten vitsauksien lisäksi on ilmestynyt uusi: kauris. Ikävä sanoa sievää eläintä vitsaukseksi, mutta semmoinen se pakkaa puutarhoissa olemaan. Vähän kauempana meistä olevan mökkinaapurin pihalla se oli jo tehnyt tuhojaan. Näin jo loppusyksyllä omassa pihassa papanoita, joita en tunnistanut. Keväällä sitten pihassa ja kujalla se edessä oli sorkan jäljet. Toukokuun lopussa  näin itse kauriinkin. Se seisoi keskellä päivää niityllä metsän reunassa. Kun yritin hivuttaa kännykän taskusta, kauris puikahti metsään. 

Puutarhamökin piha on kauttaaltaan aidattu (pensasaita ja 60 cm korkea verkko juurella), mutta jänikset ja rusakot pääsevät pihalle silti ja nyt kauriskin, koska takapihan ränsistynyttä aitaa on leikattu tapille. Tulppaaneita ja krookuksia en juuri edes yritä kasvattaa; ne häipyvät parempiin suihin. Tänä keväänä oli myös jättilaukan isot lehdet syöty puoleen väliin asti. Aikaisemmin ne ovat saaneet jäädä rauhaan. Oliko nyt kauris asialla? Eivätkö ne maistuneetkaan, kun lehtiä ei ollut syöty kokonaan?

(20.6. Korjattu kiireessä kirjoitetun tekstin lukuisia virheitä ja jatkettu juttua kauriista.)