tiistai, 12. kesäkuu 2018

Marko Kilpi: Undertaker Kuolemanenkeli

Luin aikoinaan Marko Kilven rikosromaanin Undertaker 1 Kuolemantuomio ja kommentoin sitä tässä blogissa. Voisin tietysti tarkistaa, mitä kirjoitin, mutta luulen muistavani sen noin suunnilleen: kirja on hyvä mutta vastenmielinen, pääpahiksen hahmo on taitavasti rakennettu ja omaperäinen, kieli on rasittavaa lyhytlauseista säksätystä. Arvelin, että en halua lukea seuraavaa osaa mutta luen kumminkin. Niin kävi;  uteliaisuus voitti.

Undertaker 2 Kuolemanenkelin pääpahiksena heiluu siis edellisestä teoksesta tuttu huumekauppias Kivi, siviiliammatiltaan hautausurakoitsija. Vaimo on pappi, ja perheessä on pari lasta. Kiven bisnekset ovat vaakalaudalla, koska hänen kilpimiehensä Jouni aikoi vasikoida toiminnan poliisille. Tätä edellisessä teoksessa alkanutta sotkua selvitellään yhä. Kivi myös tarvitsee uuden kilpimiehen, jollaista hän kasvattaa nuoresta Tuomaksesta, taviksesta, jolla ei ole rikollista taustaa. Juonessa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita epäuskottavuuden rajoja kolkutellen, kuten genrelle on tyypillistä. Väkivaltaa lienee riittävästi niille, jotka sitä rikoskirjallisuudelta odottavat.

Jo sarjan ensimmäisessä osassa kiinnitti huomiota Kilven tyylinvaihdos:  iskevyyttä (?) tavoitteleva lyhytlauseinen kieli, jota lisäksi lisäksi leimaavat tyylikeinoina käytetyt toisto, kysymysryppäät, patetia ja naivismi. Ne ovat toki ikiaikaisia tehokeinoja. Esimerkiksi suomalainen kansanrunous versioi toistoa häikäisevästi; sama asia kerrotaan eri sanoin useaan kertaan. Kilven teoksessa nämä kolme tyylikeinoa menevät överiksi. Se saattaa toki olla tarkoituskin. Mietin jopa, onko kyse parodiasta ja mitä Kilpi näin ollen parodioi. Jotain minulle tuntematonta teosta tai lajityyppiä? Joka tapauksessa tyylikeinojen ryöstöviljely nollaa niiden tehon ja tuntuu pitävän lukijaa ääliönä, jolle on väännettävä kaikki rautalangasta.

Outo ajatus valtaa mielen. Entäpä jos tuo mies on sittenkin oikeassa? Joka asialle löytyy perustelu. Onko hän itse ollut koko ajan väärässä? Onko hän tehnyt kaiken väärin? Voisiko se olla mahdollista? 

   Mikä on oikein? 

  Mikä väärin?

Hänen pitäisi olla kuollut. Hänen pitäisi maata tuossa arkussa, jonka päädyssä hän seisoo. Mutta se ei ole häntä varten.

   Hän on elossa.

   Onko se oikein?

  Jos on, kuinka oikessa Kivi voikaan olla?

Missä vaiheessa kaikesta tuli näin monimutkaista? Miksi kysymyksiin ei löydy vastausta? Pian vastauksia ei olekaan, on vain pelkkiä kysymyksiä. Missä on johdatus?

   Tie?

   Totuus?

   Elämä?

Heh heh. Kilven tyylinvaihdos on epäilemättä tietoinen ratkaisu. Ehkä tavoitteena on nimenomaan nuorempi lukijakunta, somesukupolvi, ja Ilkka Remeksen painosmäärät. Me ikääntyneet kantturat tuskin muodostamme enemmistöä Kilven lukijoista, joten meitä miellyttämään ei tekstiä kannata tuunata.

Teoksen tapahtumat jäävät kesken, koukuttavasti, myönnän. Niinpä en ryhdy vannomaan, etten lukisi seuraavaa osaa. Julkisuudessa on kerrottu, että tavoitteena olisi myös teossarjan filmatisointi. Toivon, ettei hanke toteudu. Miksikö? Olen yhä enemmän alkanut miettiä, mihin itse asiassa tarvitsemme pahuudella ja väkivallalla mässäilyä. Miten se hyödyttää meitä yksilöinä tai ihmiskuntana? Aivan, luen itsekin välillä Undertakerin kaltaisia kirjoja enkä  tiedä, miksi.

torstai, 7. kesäkuu 2018

Rosita-havaneesin anoreksia hellittää

Kuten jo aikaisemmin kerroin,  normaalisti syöneen Rositan ruokahalu heikkeni joskus huhtikuun puolivälin tienoilla. En huolestunut, koska sillä on ollut aiemminkin 7-10 päivän mittainen huonosyömäisyyden jakso valeraskausoireena. Mutta sitten se lakkasi syömästä käytännöllisesti katsoen kokonaan. Lopulta hermostuin ja vein Rositan eläinlääkäriin, jossa sillä todettiin nielutulehdus, hoitona antibiootti ja kipulääke. Ruokahalu ei tällä konstilla palautunut. Tavanomaista perusruokaansa (kuivamuona kostutettuna tai kuivana kostein  lisukkein) se ei pistänyt suunsa sisään. Kuppiin jätetyt nappulat kuten myös lattialle päätyneet koirankeksit tms. saivat lojua koskemattomina päivästä toiseen. Välillä Rosita söi hieman keitettyä tai paistettua broileria, joskus muutaman nokareen kypsää tai raakaa jauhelihaa tai keitettyä siankieltä, joskus raejuustoa, toisinaan ei niitäkään. Eläinlääkäristä ostamaani dieettiruokaa se nuuhkaisi kerran. Ei kiitos.

Ei kun uudestaan eläinlääkäriin, ja sitten vielä kolmannen kerran. Ennen kolmatta kertaa tapahtui jo jonkinlainen läpimurto: Rosita söi ruokamäärän, jota voisi nimittää ateriaksi ja kaiveli jostain jemmastaan muutaman koirankeksinkin rouskutettavaksi. Tätä seurasi vielä paastopäiviä, kunnes se maanantaina taas söi ihan aterian, ei vakioruokaansa vaan lohta ja riisiä, mutta oikein ruokakupista, ei kädestä. Ilon päivä! Se on jatkanut syömistä ja tänä aamuna se söi jopa kostutettua kuivamuonaa.

Jostain syystä Rosita olisi koko ruljanssin ajan syönyt Oscarin Kalkkunaherkku -nimisiä palkkionameja ja Dentasticksejä. Jälkimmäisillä kokeilin, pystyykö se edes puremaan. Ei ongelmaa. Kalkkunaherkku on kotimaista kalkkunaa, joten se ei ole mitään myrkkyä mutta ei kuitenkaan voi olla pääasiallinen ruoka.

En ole ikinä omistanut koiraa, joka olisi tutkittu niin tarkkaan kuin Rosita. Koko luusto on kuvattu häntää lukuun ottamatta. Luustosta ei löytynyt kipua mahdollisesti aiheuttavia muutoksia. Pääosa kuvistahan oli samalla virallisia terveystutkimuksia, joiden tulokset näkyvät jalostustetokannassa. Virallisten tutkimusten ulkopuolelle jääneet olkanivelet ovat normaalit ja polvet tiiviit; nehän oli tutkittu jo vuoden ikäisenä tuloksin 0/0 eikä muutosta huonompaan siis ole tapahtunut. Sisäelimet ultrattiin kahteen kertaan. Niistä otettiin myös rtg-kuva. Kaikki vaikutti normaalilta. Iso verenkuvakaan ei sisältänyt mitään poikkeuksellista. Vikaa ei löytynyt myöskään hampaista eikä nielusta. Tutkimuksien perusteella  Rosita on siis terve mutta ei syönyt ja oli muutenkin apaattinen. Se sai jopa mielialalääkettä, jolla ei kuitenkaan ollut vaikutusta ruokahaluun.

Nyt näyttäisi olevan valoa tunnelin päässä. Alan uskoa, etten menetä toistakin koiraa. Miten suurta huolta voikaan yksi pieni koira aiheuttaa! Miten onnellinen sitä onkaan siitä, että pahin on ohi, toivottavasti.

torstai, 7. kesäkuu 2018

Ravipelikoulu avuksi vaihtojen laskuun

Raviväki itkee ravipelien suosion laskua. Mistä se johtuu? Syitä on varmaan monia, suurelta osin minulle tuntemattomia. Joka tapauksessa se  porukka,  joka on ikään kuin luonnostaan kasvanut pelaamaan pikku panoksilla raveissa, on ikääntynyt ja poistumassa ruodusta. Jälkikasvulla ei enää ole sitä harrasteputtea, jonka siivittämänänä notkuttiin radoilla, sittemmin kenties netissä,  ja pelattiin sen minkä kukkaro salli. Tilalle pitäisi saada uusia pelaajia kaupunkilaisista, joilla ei ole omakohtaista kosketusta hevosiin. Saattaa olla kinkkinen juttu.

Jokainen osaa pelata lottoa, eikä veikkaaminenkaan ole vaikeaa. Tämänkaltaisiin peleihin verrattuna ravipelien aloittaminen ummikkona on rakettitiedettä. Veikkauksen sivuilla näkyisi kyllä olevan ohjeet, miten pelataan, mutta kukapa nyt ohjeita lukisi. Opetusvideo voisi olla kiinnostavampi ja helpompi omaksua.  Aloittelijoita pitäisi opastaa kädestä pitäen mutta ei lillukanvarsiin sotkeutuen, hauskasti ja havainnollisesti. Tämän voisi tehdä ravipelikoulun avulla. Sen voisi sijoittaa pysyvästi  Hippoksen tai Veikkauksen tai miksei Ravinetin sivuille. Joku hyvä tyyppi juontamaan.

1. oppitunti: Pieni ravisanasto ja lajin esittely. Lähtölistan (mistä sen näkee) lukeminen  ja ymmärtäminen.

2. oppitunti: Vihjeet. Missä niitä on; hyödyntäminen. Seurataan, miten muutama vihjaaja onnistuu joissakin raveissa.

3. oppitunti: Veikkauksen ravipelisivut, tolkkua numeroryteiköstä. Kertoimet ja prosentit.

4. oppitunti: "Helpot" pelit voittaja, kaksari, sija ja troikka . Pelataan käytännössä netissä ja radalla.

5.oppitunti: T4 - T76. Pelataan käytännössä netissä ja radalla. 

6. oppitunti: Muut sekalaiset, jos halutaan.

Havaintovälineeksi ja opetuksen kohteeksi otetaan porukka, joka EI tiedä ravipelaamisesta mitään. Heiltä saa parhaat vihjeet siitä, mikä ravipelaamisen aloittamisessa on vaikeinta. Rinnalle voi järjestää myös kilpailun, jossa esim. raviliigahevosten (jääkiekkoseurojen) porukat ottavat mittaa toisistaan. Lyhyitä, napakoita jaksoja.

Videon tukemana pelikouluja voisi järjestää myös radoilla. Lisämausteeksi varikkokäyntejä, hevosenomistajien, kuskien, valmentajien ja hoitajien tapaamisia. Koulu voisi huipentua radan tärkeimpään ravitapahtumaan. Vetäjäksi tarvittaisiin viitseliäs tyyppi, jolla on tietoa hevosista ja peleistä, selkeä ulosanti ja ennen kaikkea hyvät ihmissuhdetaidot. Valitettavasti tällaisista ihmisistä on pulaa.

Ehkä tällainen opetusvideo jo onkin jossain netin uumenissa. Jos on, siitä olisi pidettävä enemmän meteliä. 

(Lisätty illalla toiseksi viimeinen kappale.)

 

 

torstai, 7. kesäkuu 2018

Tappajaitikoiden invaasio

Lähdettiinpä viime lauantaina  tavanomaiselle iltalenkille ryhmäpuutarha-alueen ympäri. Aurinkoinen alkupätkä sujui mukavasti, mitä nyt jokunen itikka piti välillä huitaista pois samoin kuin omassa pihassakin. Sitten käännyttiin varjoisammalle osuudelle - ja itikoiden suurhyökkäys alkoi. Onneksi päällä oli illan viileyden vuoksi peittävät vaatteet, mutta pää oli suojaton. Siihen itikat iskivät sitäkin hanakammin. Päälaelta piti taukoamatta sutia pois itikoita, minkä lisäksi ne pyrkivät tietenkin iskemään myös naamaan. Tuloksena oli uskomattomia paukamia, läpimitaltaan kaksi, kolme senttiä. Olipa yksi lähes viisisenttinen! Ehkä siinä oli useampi pistos vierekkäin tai sitten asialla oli ollut jokin muu otus kuin itikka. Mutta mikä? Paarmoja ei vielä ole, enkä ole nähnyt ampiaisiakaan, kimalaisia kyllä, mutta nehän eivät yleensä pistä. Joku arveli nähneensä mäkäräisiä.

Naapuri jonka kesämökki on kaupungin toisella puolella, kertoi, että myös siellä on itikoita rutosti ja että hän on saanut itikan puremista mustelmia! Kun epäilin, olisiko asialla ollut jokin muu ötökkä, hän sanoi ettei ainakaan ole nähnyt muita pistäviä tai purevia hyönteisiä ihollaan. Yleinen mielipide on, että itikoita on paljon ja että ne ovat tavallista ärhäkämpiä. Jälkimmäinen lienee mutua tai sitten kilpailu veriaterioista tosiaan pistää itikoihin vauhtia. 

Ensimmäinen itikkasukupolvihan ei enää kauan lentele, ja seuraava on varmaan pienrmpi, koska on ollut poikkeuksellisen kuivaa. Me ihmisetkin totumme puremiin eikä elimistö enää  reagoi niihiin niin rankasti. Jos jotain myönteistä pitäisi itikkainvaasiosta keksiä, niin ovathan hyttyset joidenkin sapuskaa. Hyvää ruokahalua! 

perjantai, 25. toukokuu 2018

Rosita-havaneesin luusto priimaa

Tutkitutin havannankoira Rositan luuston. Tein sen ihan uteliaisuudesta; Rositahan on ns. kotikoira, joten se ei "tarvitse" tutkimuksia mihinkään. Mitään vikaa ei löytynyt. Hienoinen  poikkeama linjasta on, että lonkat ovat B/B, millä tuskin  on merkitystä koiran hyvinvoinnin kannalta. 

Tutkimukset tietenkin maksavat. Ei ole mitään järkeä vaatia, että jokainen lemmikki pitäisi tutkia. Kasvattajilta sen sijaan voi vaatia enemmän. Ainakin jokunen pistokoe omaan materiaaliin kannattaisi tehdä. Yllättävän monella kasvattajalla  ei ole ainoatakaan jalostusyksilöä tai kasvattia, jolle olisi tehty muuta kuin pakolliset polvi- ja silmätutkimukset. Kun aivan tusinapennun hinta on 1600€, tutkimuksien kalleudesta on turha kitistä varsinkaan, kun luustotutkimuksia ei tarvitse uusia. 

Asiasta toiseen. Kirjoituksessani havannakoirien lonkkadysplasiasta kaipailin pitemmän jakson tilastoa Havannalainen-lehteen. Joo. Unohdin, että jalostustietokannassa on myös tilasto-osio. Sitten lueskelin vuosien takaista juttuani havaneesien polvista. Käytin siinä esimerkknä omia koiriani. Juttu vaikuttaa näin jälkeenpäin siltä kuin pitäisin luksaatiota ja ristisidevaurioita samana asiana. En pidä. Ehkä ajatus kulki siten, että löysät polvet lisäävät ristisidevaurion riskiä? Ehkä kannattaisi ajatella, ennen kuin kirjoittaa ja myös lukea omat sepustukset huolellisesti ennen julkaisemista;)