Kukapa ei toivoisi, että omalla koiralla on mahdollisimman hyvä luonne. Se mitä hyvällä luonteella tarkoitetaan, onkin sitten eri juttu.

Jos aloitan asian pohtimisen henkilökohtaiselta tasolta ja omasta kokemuspiiristä, niin minun on helppo nimetä luonteeltaan paras koirani kaikkien 30 vuoden aikana omistettujen  joukosta: se on epäilemättä ensimmäinen havannankoirani Minni, syksyllä 1990 Hollannista lennähtänyt ihastuttava pakkaus. Toki aika kultaa muistoja, mutta silti voin sanoa, että Minnin luonne oli aika lähellä täydellistä, siis havannankoiraksi. Se oli rohkea, ystävällinen, nokkela, eloisa ja valpas olematta räkyttävä, ylivilkas häslä, peruskiltti mutta ei tahdoton ujo piimä.

Sitten toisenlainen esimerkki. Tuttavaperheellä oli metsästyskäytössä olevia pystykorvia. Koska he asuivat hyvin kaukana, näin näistä koirista vain yhden. Se oli pihalla langassa. Aika nopeasti selvisi, ettei lähelle juuri kannattanut mennä. Sitten lähdettiin sisälle kahville ja koira otettiin mukaan. Se hyppäsi keittiössä olevalle sängylle ja puolusti tätä paikkaansa raivokkaasti, vaikka sitä ei kukaan vieraista uhannutkaan, paitsi läsnäolollaan. Vilkuilin hämmästyneenä omistajia, jotka eivät reagoineet koiran käytökseen mitenkään. En silloin enkä koskaan muulloinkaan kuullut heidän moittivan koiransa käytöstä tai luonnetta. Sen metsästysominaisuuksista sen sijaan riitti juttua. He olivat koiraansa tyytyväisiä.

On tietenkin selvää, että hyvä luonne ei tarkoita kaikilla roduilla samanlaista luonnetta. Usein puhutaankin rodunomaisella tavalla hyvästä luonteesta. Rodunomaisuus ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki rodun yksilöt olisivat luonteeltaan samanlaisia; eivät edes pentuesisaret ole. Sanon tämän itsestäänselvyyden sen vuoksi, että nettikeskusteluissa näkee huimia yleistyksiä: kirjoittaja on tuntenut 1 - 2 jonkin rodun yksilöä ja on valmis tämän perusteella leimaamaan koko rodun hulluiksi räkyttäjiksi tai vaikka iloisiksi ja tottelevaisiksi!

Kuten tunnettua, koiran luonnetta pyritään haarukoimaan erilaisin testein. Muistelen lukeneeni, että pentutestien ennustavuus aikuisluonteen suhteen olisi toistaiseksi melko vaatimaton, mutta tuskin sentään aivan olematon? Paljon riippunee myös testaajan ammattitaidosta. Valitettavasti en ole koskaan nähnyt aikuisten koirien luonnetestiä livenä, vaan ainoastaan videoina. Testi kuulemma keskeytetään, jos on syytä olettaa, että koira on harjoitellut testiä. Olisi supermielenkiintoista nähdä tämä käytännössä. Kuka tekisi tästä videon? Sen toteuttaminen olisi helppoa: Ensin viedään koira testiin kylmiltään ja videoidaan suoritus. Sitten harjoitellaan testiä kotona ja uusitaan testi. Tuomareiden samoin kuin katsojien pitäisi nyt huomata harjoittelun vaikutus. Ehkä tällainen opetusvideo onkin jo olemassa?

Luonnetesteilläkin on kriitikkonsa, ja hyvä että on. Kehitys ei mene eteenpäin, jos ruvetaan lillumaan vanhoissa ideoissa tai vakiintuneissa käytänteissä. Alun perin palveluskoirille kehitetyn luonnetestin pitäisi periaatteessa sopia kaikille roduille. En ryhdy tätä kiistämään. Vierastan kuitenkin ajatusta, että seikkailisin omien nassukoiden kanssa räminäkelkkojen ja haamujen seassa. Säikähtäisin niitä varmaan enemmän kuin koirat. Minusta olisi hyvä idea kehittää oma seurakoirien luonnetesti samaan tyyliin kuin noutajajärjestö on kehittänyt oman noutajille tarkoitetun testin.

Juha Kares kirjoitti Kasvattaja-lehdessä luonteista luonnetestin kahdeksanosaisen sapluunan valossa. Hieman minua huvitti, kun Kares kertoi vaativansa myös kääpiökoiriltaan puolustushalua, siis ei halua puolustaa itseään vaan ihnmistä. Epäilemättä monillakin kääpiöroduilla ja yksilöillä  on tällaista puolustushalua sekä myös aggressiivisuutta, mutta omilta pikkuisilta en sitä odota. Asia on pikemminkin niin, että minä puolustan tarvittaessa niitä. Noutajalta ja settereiltä sen sijaan odotin valmiutta puolustaa paitsi itseään, myös minua. Muutaman kerran sainkin todeta, ettei "lällykkä" noutaja tai "lempeä" setteri ole tässä suhteessa toivoton tapaus.