Meninpä  sittenkin notkumaan kehän laidalle Sorsasalon näyttelyyn. Vaikutti siltä, ettei juuri sada, eikä sitten aamupäivällä kummemmin satanutkaan.

Havannankoiria oli ilmoitettu vain 17. Vaikka niitä oli näin vähän, tyyppikirjoa riitti. Olen joskus miettinyt, mikä selittää tämän vaihtelun, vaikka koirat ovat kovasti sukua toisilleen. Periaatteessahan vaihtelevan ulkomuodon pitäisi kertoa geneettisestä monimuotoisuudesta? Ehkä erinäköisyys on osittain ikään kuin näennäistä. (Tämä on kyllä aika omituinen muotoilu, mutta en osaa paremminkaan selittää, mitä tarkoitan.) Esimerkiksi rotumääritelmän sallimat suuret kokoerot saavat koirat vaikuttamaan erityyppisiltä. Jos minulta kysyttäisiin, poistaisin rotumääritelmästä sen +- kaksisenttisen; riittäisi että koirien korkeus vaihtelee 23 - 27 senttiin. Myös turkkien vaihteleva laatu ja omistajan viitseliäisyys tai taito turkin hoidossa ja kunnostamisessa näyttelyyn saavat koirat näyttämään tyypiltäänkin erilaisilta. Ja puhun nyt siis tyypistä, en laadusta.

Henkilökohtaisesti en oikein pidä niistä lähes valkoisista havaneeseista, jotka muistuttavat keskentekoisessa turkissa olevaa maltankoiraa. Pääpaino on siis sanalla PIDÄ. En tarkoita, että nämä koirat olisivat huonoja. Päinvastoin, monet ovat oikein kauniita. (Vielä vähemmän sitä paitsi tykkään täysmustista.) Rodun kuubalainen auktoriteetti Zoila Portuondo, jonka pöpinöistä meillä Suomessa ei tietenkään välitetä mitään, on sitä mieltä ettei havaneesi saisi vaikuttaa liian sliipatulta. Minulle tämä kävisi hyvin, mutta kehässä tällainen luomumpi versio ei kelpaisi.

Mitähän noin muuten jäi havaneeseista mieleen? Njaa, ehkä melko kookas mutta näppärän näköinen pentu Bellezza's Keep It Hot, Zaraldas Jazz Loven iloinen, tyyikäs ja tehokas liikkuminen sekä Torcedore's Glamorosan kaunis tyyppi.

Jo ennen havaneesikehän loppumista kiirehdin englanninsettereiden kehän äärelle. Niitä oli ilmoitettu 12, mikä on tälle rodulle tavallisessa näyttelyssä ihan kelpo lukema. Suurin osa oli väriltään orange beltoneita, blue beltoneita oli vain muutama ja lemppareitani blue belton & taneja ei yhtään. Muutama koira vaikutti englantilaiselta, mutta - yllättävää kyllä - ne olivatkin jenkkitaustaisia. Suurin osa koirista oli saman, jenkkityyppisiä koiria kasvattavan kennelin kasvatteja. Tyylikkäitä, kookkaita, hyvin rakentuneita koiria, ei siinä mitään. Mutta kun satun ehdottomasti fanittamaan englantilaisen tyypin koiria, katselen nykykehiä aika murheellisena.

Setterikehän valopilkku olivat nartut, joita tosin esitettiin vain muutama. Ne havaitsi yhdellä vilkaisulla nartuiksi; sukupuolileima oli siis selvä. Nartut olivat sen verran  pienempiä ja kevyempiä kuin urokset, että ne saattoi jopa kuvitella laukkaamaan 70 km metsästysviikonlopun aikana, vaikka ne showsettereinä eivät todennäköisesti metsästyskäytössä olekaan. (Eräs metsästyssettereiden omistaja sanoi minulle arvioineensa, että koira juoksee tuon 70 km viikonlopun aikana. ) Olin ilahtunut, kun nartusta tuli myös ROP. Tuomari ei ollutkaan ihan hölmö:)