Tämä on tietenkin maailman tärkein asia ja ehdottomasti raportoitava blogissa: Pudotin kännykän terveyskeskukseen. Huomasin asian melko pian ja kävin etsiskelemässä ja kyselemässä kännyäni. Ei löytynyt. Niinpä pyyhälsin saman tien DNA:lle ilmoittamaan asiasta saadakseni SIM-kortin mykistymään yms. Harmitti niin maan perusteellisesti. Kännykkä oli uudehko ja valitsin sen nimenomaan  Carl Zeissin optiikalla varustetun 12 megan kameran vuoksi. Järkeilin, että on näppärää, kun mukana on aina kohtalaisia kuvia ottava kamera eikä digipokkaria välttämättä tarvitse. Varsinaisena kamerana minulla on Panasonicin "puolijärkkäri", joka alkaa olla jo vanha. Ajattelin, että kunnollinen kännykkäkamera antaa aikaa myös miettiä, minkälaisen oikean kameran tarvitsen jatkossa vai tarvitsenko minkäänlaista. Enkä tietenkään ollut ottanut varmuuskopiota puhelimen sisällöstä, joten tervemenoa puhelinnumerot ja kuvat ja viestit. Olin varma, että en näe puhelintani enää koskaan.
 
Paitsi että iltapäivällä terveyskeskuksesta soitettiin siskolleni. Joku oli löytänyt puhelimen ja terveyskeskuksen atk-tukihenkilö (!) oli onnistunut kaivamaan puhelimesta esille ice-henkilön (niitä on siellä muutamia). Olin jo ehtinyt kertoa puhelimen kadottamisesta siskolle, joten hän oli heti kartalla. Niinpä sain puhelimen takaisin. Lohdullista, että maailmassa on vielä olemassa rehellisiä ihmisiä. Kiitos kiitos! (Juu en kuvittele, että puhelimen löytäjä lukee tätä blogia :)