Satuin lukemaan Juha Itkosen teoskaksikon Anna minun rakastaa enemmän ja Palatkaa perhoset juuri ennen kuin tartuin Antti Ritvasen esikoisteokseen Miten muistat minut. Siitä johtunee, että näen näissä teoksissa yhtäläisyyksiä, joihin en ehkä muuten olisi kiinnittänyt huomiota. Kummankin teoksen keskeisenä henkilönä on noin kolmikymppinen mies, jolla on kireä uravaimo. Välillä erotaan ja palataan yhteen. Pariskunnilla on yksi lapsi, poika.  Antti (Palatkaa perhoset) on  jäänyt kiinni nuoruuden ihastukseensa rokkari Summer Mapleen, Jesse (Miten muistat minut) pyristelee irti kirjailijaäidistään, vaihtelevalla menestyksellä. Kumpikin yrittää kirjoittaa kirjaa rockmusiikin tiimoilta. Jotkut työskentelevät ja sekoilevat  Berliinissä ja Jenkeissä. Summer Maple ja rokkari yms.  Linde katoavat välillä. Media repostelee tapahtumia. Jne. Sanon varmuuden vuoksi, että en  tarkoita näillä yhtäläisyyksillä plagiointia.

Jesse Vuorinen on siis kirjailijaäiti Marjatta Aallon  ja muusikkoisä Väinön ainokainen, jonka äiti käytännössä hylkää hänen  ollessaan  kuusivuotias. Äidin ja pojan suhde on ollut  omalaatuinen, tavallistakin symbioottisempi, ja hylkäämiskokemus traumaattinen. Teoksen alkaessa äiti on kuollut ja Jesse selaa jälkeen jääneitä papereita. Siitä alkaa muistojen vyöry. Kirjailijana menestynyt mutta repaleista elämää viettänyt Marjatta Aalto ei ole ollut etä-äitinäkään helppo. Helpolla ei ole päässyt Jessekään, joka on joutunut kokoilemaan minuutensa palasia terapeutin tuella. Toisen miehensä kuoleman jälkeen äiti palaa Suomeen ja tapaa exänsä, rokkari Linden. Siitä alkaa lopullinen alamäki.

Marjatta Aallossa ja Lindessä on särmää; he ovat teoksen kiinnostavimpia ja uskottavasti hahmoteltuja henkilöitä. Ei ihme, että takertuva viha-rakkaussuhde äitiin hallitsee Jesseä vielä aikuisena. Näin ainakin tulkitsee Jessen suorittajavaimo Sara - ja jaksaa asiasta naputtaa. Kuvittelenko vain, että Saran kaltainen perfektionistinen, takakireä kympintyttö alkaa olla nykykirjallisuudessa yleinen hahmo? Miesten näkökulmasta katsottuna heidän kirjoittamissaan teoksissa vai myös naisten? Mitä se kertoo nuorten naisten tilanteesta vai kertooko mitään?

KIrjan takakansiteksti tietää, että poika antaa äidilleen kaiken anteeksi. Itse en kokenut näin. Erään rähinän jälkeen Jesse toteaa:  Hassua kyllä minusta tuntui äkkiä että voisin nukahtaa, tähän, nyt, minusta tuntui kuin olisin viimein vapaa. Siis vapaa. Voi tietysti fundeerata, että anteeksianto on usein vapautumisen, irti päästämisen ja pääsemisen edellytys. Ja että se miltä tuntuu nyt, ei tarkoita että samalta tuntuisi vielä hetken kuluttua tai huomenna tai ikinä.

Antti Ritvasesta on  saatu kirjallisuuteen uusi seuraamisen arvoinen tekijä. Aivan pystymetsäläinen hän ei näköjään ole; aikaisempia tekstejä on palkittu novelli-, runo- ja laululyriikkakilpailuissa.