Viime talvi oli matalan turkkikoiran kannalta kamala: kurassa ja loskassa tarpomista riitti. Vuodet eivät kuitenkaan ole veljeksiä; sen on taas saanut huomata. Talvi tuli nyt jo marraskuun alussa. Pakkaset jäädyttivät maanpinnan, ja satoi jopa lunta. Tapansa mukaan koirat riemastuivat tilanteesta. Liian hyvää ollakseen totta! Niin kuin olikin: talvi hävisi; lunta ei jäänyt kuin joihinkin aurausvalleihin. Tauko talvessa kesti kuitenkin vain muutaman päivän. Viime torstaina tai perjantaina oli sumuista ja vettä satoi aamupäivällä  oikein kunnolla. Ankeampaa ei voisi olla. Joskus illansuussa vilkaisin ulos ja ajattelin hajamielisesti, että ikkunan edessä kasvavat männyt näyttävät vaaleilta. Hetkinen! Vaaleilta! Sataako siellä lunta? Kyllä vain, tosin räntää, mutta maisema oli muuttunut radikaalisti. Räntäsade jatkui ja muuttui lumeksi, ja lopulta lunta tuprutti ihan urakalla. Nyt sitä on jotain 30 cm, ja kaupunki kunnostaa jo latupohjia tampparilla - vai mikä se härveli nyt onkaan nimeltään.

 
Ulkoilu on näissä oloissa yhtä juhlaa. On kaunista ja suorastaan jouluista. Ja mikä tärkeintä: turkkikoirat palaavat lenkiltä yhtä puhtaina kuin ovat  lähteneetkin. Ei tassujen pyyhkimistä. Ei kuran huuhtomista jaloista ja mahakarvoista. Ei kuivaamista. Ei hiekkaa eikä kivituhkaa (vihaan sitä)  lattialla, ei makuualustoilla, ei sohvalla eikä nojatuoleissa:) Mahtavaa!